Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Osallistu tutkimukseen parisuhdeväkivallasta

kettum
07.02.2018 |

Hei! (Ja pahoittelut, tämä on ollut täällä aiemminkin, jos joku pahoittaa mielensä spämmäämisestäni.)

Teen gradua Tampereen yliopistolla sosiaalipsykologian oppiaineeseen. Tarkoituksenani on tarkastella parisuhdeväkivallan saamia merkityksiä ja koettuja vaikutuksia erityisesti yksilön sosiaalisiin suhteisiin.

Käytän aineistonani kirjoitelmia. Niitä voi lähettää halutessaan täysin anonyymisti alla olevalla lomakkeella.

Toivoisin vielä lisää vastauksia, sillä toistaiseksi niitä on tullut ikävän vähän. Parisuhdeväkivalta on hyvin yleistä, mutta siitä puhuminen/kertominen henkilökohtaisella tasolla on ymmärrettävistä syistä vaikeaa. Aihe on raskas, ja juuri siksi jokainen kirjoitelma on tärkeä ja arvokas.

Kokemasi parisuhdeväkivalta voi olla ollut laadultaan esimerkiksi henkistä, fyysistä, seksuaalista, taloudellista tai kaikkia edellä mainittuja. Riittää, että koet tulleesi loukatuksi sinulle rakkaan ihmisen toimesta. Toivon, että väkivaltaisesta suhteestasi on kirjoitushetkellä jo jonkin verran aikaa.

Yhteystietoni, lisätietoa, eettiset periaatteet sekä mahdollisuus osallistua tutkimukseen löytyvät tämän linkin takaa:

https://elomake3.uta.fi/lomakkeet/20359/lomake.html

Halutessasi osallistua, kirjoitathan mahdollisimman pian, viimeistään kun loppuessa 28.2.2018.

Aurinkoista helmikuun alkua kaikille ja hyvää yötä! 😊

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän yhdeksän yhdeksän