En voisi ryhtyä äitipuoleksi: uusperheistä ja toisen lapsista

Eihän sinun tarvitse niitä miehen lapsia rakastaa. Yleensä eronneet miehet kai näkee lapsiaan joka toinen viikonloppu, se on aika vähän.

Sinun ei tarvitse ryhtyä miksikään "äitipuoleksi". Oman isäni puoliso on aina ollut minulle pelkkä "Mirja" eikä äitipuoli. Hänen roolinsa on täysin erilainen kuin äidin, ei edes puolikas äiti. On hienoa, että sain nuorena turvallisen aikuisen elämääni, joka ei edes turhaan yrittänyt alkaa pyörittämään uusperhearkea.

Minäkään en siihen puuhaan lähtisi. Itselläni on kolme lasta, 11-16 vuotiaita, ja ero näyttää olevan edessä. Sen tiedän kuitenkin, että tähän porukkaan en sotke kenenkään miehen kakaroita, vaan lapset saavat asua tällä porukalla niin pitkään kuin haluavat. En myöskään ole oikeasti kiinnostunut vieraista lapsista, tutustua voin, mutta siinä kaikki. Kiirettä ei ole enää tässä vaiheessa yhteen muuttamisilla, jos jonkun löydän.

Minä en ruvennut miksikään äitipuoleksi. Lapsilla on jo äiti. Kaveri, ystävä kyllä. Nyt mieheni lapset edellisesyä suhteesta ovat jo aikuisia, mieheni on jo vaari. Hyvät ja lämpimät välit meillä on, varsinkin tyttären kanssa nähdään usein kahdenkin.

Minulla on omia lapsia mutta äitipuoleksi minusta ei ole. Hyvä kun omia muksuja aina jaksaa niin ei tulisi mieleenkään sotkeentua kenenkään vieraan lapsiin liian läheisesti. 

Se on hyvä kun tunnistaa omat rajansa ja "vikansa" eikä aiheuta jonkun miehen lapsille traumoja omalla tunnekylmyydellä ja välinpitämättömyydellä.

Ap...ota nuorempi mies jos löytyisi joku tarpeeksi kypsä n. 25v ja lapseton mutta sellainen taitaa olla aika kultakimpale jolla on ottajia.

Vierailija kirjoitti:

Olen opettaja, kasvatustieteen maisteri ja jatkuvasti tekemisissä lasten kanssa. Osaan olla heidän kanssaan, pidän useimmista heistä aidosti, ymmärrän monenlaista tallaajaa ja empatisoin monenlaisia tilanteita.

Silti: ihmissuhteideni ehdoton turn of on mies, jolla on jo lapsia, vaikka miehessä sinänsä ei olisi mitään vikaa. Pelkään, etten pysty aidosti tuntemaan pidempiaikasesti rakkautta toisen lapsia kohtaan. Jos lapsi onkin minusta ihan syvältä - mitä sitten? Töissä ikävätkin lapset jaksaa kestää ja heidän kanssaan esittää välittävää, kun tietää, että se joskus loppuu ja kaikki on vain työtä, mutta en usko jaksavani esittämistä koko loppuelämääni.

Hankalaa tässä on se, että olen yli 30 ja "kaikilla" vapailla miehillä tuntuu olevan jo lapsia. Mitä teen? Uskallanko, pidänkö kiinni periaatteistani ja hylkään hyviä ehdokkaita vai ryhdynkö ikisinkuksi?

Hyvä idea. Ole ikisinkku

Joo, voin kuvitella ton tilanteen, ja ymmärrän sinua.

Eiks tuollainen äitipuolihomma ole vain muistoja jostain satukirjoista? Lapsilla on äiti. Joskus lapset on isällään. Sä voit olla silloin ihan normisti. Käyttäydyt ihan normisti kuin he olis ketä vaan ihmisiä. Ei heitä tarvi erityisesti rakastaa. Toi on aika teoreettista spekulaatiota että ne ällöttää sua jo etukäteen. Jos lapsia on, ne voi olla esim jo teinejä ja vaikka miten kivoja.

Voit ihan hyvin kertoa mahdoliselle tulevalle miehelle, että et halua hoitaa lapsia. Voit vaikka sanoa että haluat, että teillä on molemmilla omat kodit. Ei ole pakko ryhtyä uusioperhe-elämään.

Sun mielestä sun lapset on tietty upeita ihmeellisiä jne ja muiden armottomia räkänokkia (tuskin maisteriainesta ollenkaan...). Mut mietipä viisasta presidenttiä, joka sanoo, että heidän lapsensa on vain yksi 50.000:sta tänä vuonna syntyvästä lapsesta ja haluaa häntä kohdeltavaksi niin.

Kyllä mun kokemuksen mukaan alle kouluikäiset lapset laittaa isän puolison nopeasti äidin rooliin. Minutkin tuleva bonustytär vei kädestä pitäen kanssaan saunaan naisten puolelle ja halusi apua peseytymisessä heti ensitapaamisella. Muistuttaisin kuitenkin, että se miehen lapsi/lapset voivat olla myös kivoja. Kannattaisi tutustua ensin eikä tuomita tapaamatta. 

En ole mieheni lapsille äitipuoli, vaan yksi turvallinen aikuinen lisää heidän elämässään. Rakastan näitä lapsia ja ikävöin heitä, kun ovat äidillään.

Minulla ei ole omia lapsia, mutta samaan tapaan olisin omat lapseni kasvattanut kuin mies. Kumppaniksihan yleensä valitaan ihminen, jonka kanssa jakaa samanlaisen arvomaailman. Tämä arvomaailma ohjaa luonnollisesti suhdetta lapsiin ja heidän kasvatukseensa.

Toinen kasvatustieteilijä täällä ja uusperheessä eletään. Miehellä kaksi lasta ja itse olen lapseton. En ole äitinä, mutta lasten iästä johtuen kyllä kasvattajana ja huoltojoukkoina. Lapsilla on äiti, tosin hankalasta tilanteesta johtuen äidin vanhemmuus kaipaa kovasti tukea ja lapset ovat pääosin isällään. Koen, että koska arkea värittää lasten hankala tilanne äidin kanssa, niin myös minä osaltani tuen äidin vanhemmuutta sanoin ja teoin. Että kyllä isän puolisona arkeen lapset vaikuttavat hyvinkin konkreettisesti, ei sitä vain elellä ja olla "ihan kuin ennen" kuten joku edellä ehdotti. Lasten tarpeet ovat arjessa se rytmittävä tekijä, jos siihen ei löydy edes pientä kiinnostusta, niin kannattaa tosiaan pitää ainakin omat huushollit.