Olen kurkkuani myöten täynnä avuttomia, hyväksikäyttäviä ja itsekkäitä tyyppejä!
Pahoittelut heti alkuun tästä angstaavasta aloituksesta. Olen vain niin turhautunut ihmisiin,! :( Olen itse liian kiltti ja sanon useammin kyllä kuin ei, ja toisaalta otan niskaani muidenkin vastuulla olevia hommia, koska jos ne jää tekemättä, on ne jokatapauksessa stressinä itselläkin (=yhteisvastuulliset työt). Tuntuu että nykyään työyhteisöissä ja myös valitettavasti vapaa-ajallakin ihmiset on muista piittaamattomia, laiskoja, avuttomia ja loputtoman itsekeskeisiä.
Olen täysin allerginen ainaiselle instan/tinderin/muun somen narsistiselle rämppäämiselle ja poissaolevalle, puolivaloilla kulkeville ihmis-zombeille, mitkä ei muusta ymmärrä kuin oman itsensä korostamisesta ja käteen juurtuneesta puhelimesta.
Aloitukseni ei todellakaan koske kaikkia ihmisiä tai läheisiäni, mutta harmittavan suurta osaa tavalla tai toisella. :(
Suomi ja suomalaiset on pilalle mennyt. Kun on liian helppoa eikä oikeasti tarvi kauheasti tehdä hengissä pysymisen eteen, on aikaa keskittyä itseensä. On siis aikaa elää itsekkyydelle. Itsekkyys on kaiken pahan alku ja juuri.
Ja koska tää teksi oli vaan epälooginen, hajanainen oksennus asioita, en edes yritä kerätä tästä dynaamista kokonaisuutta, vaan lopetan sen tähän.
Kommentit (12)
Hei ap,
kirjoituksessasi vaikutti olevan väsymystä ja turhautumista aistittavissa.
Kommentoin tuota 'liian kiltti ja useimmiten sanon kyllä' -asiaa.
Maailmassa on asioita, joihin voi vaikuttaa ja joihin ei voi ja sitten siltä väliltä veteen piirrettyä viivaa. Maailmanmenoon tindereineen tuskin voit vaikuttaa, mutta omaan jaksamiseesi jonkin verran enemmän voisit. Kerrot ottavasi taakaksesi yhteisvastuulliset asiat, joita muut eivät hoida. Jos sinun mielestäsi tilanteeseen täytyy tulla muutos, olipa kyse sitten työpaikasta tai perheestä, on asia ja sen epäreiluus otettava selkeästi puheeksi. Jos muutosta ei tule, kaikki jatkuu entisellään ja turhautumisesi vain syvenee, kenties uupumyukseksi. Voit siis vaikuttaa siihen, millä lailla puolustat rajojasi ja työnjaon oikeudenmukaisuutta. On hyvä myös oppia sanomaan sitä Ei-sanaa silloin, kun Kyllä horjuttaa omaa jaksamista. Se ei ole kiltteyden vastakohta, että pitää puoliaan ja rajojaan. Kiltteyden vastakohta on epäystävällisyys, töykeys ja tylyys. Rajoja voi opetella pitämään ilman että on epäystävällinen ja inhottava.
Mitä ajattelet tästä?
"Olen kurkkuani myöten täynnä avuttomia, hyväksikäyttäviä ja itsekkäitä tyyppejä!"
Olet siis alistuva nainen, joka hallitsee deepthroat-tekniikat? Hyvä hyvä, minullekin kelpaisi sellainen.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti helpotti:)
Kyllä kiitos, ehkä vähän... :D
-Ap
Vierailija kirjoitti:
"Olen kurkkuani myöten täynnä avuttomia, hyväksikäyttäviä ja itsekkäitä tyyppejä!"
Olet siis alistuva nainen, joka hallitsee deepthroat-tekniikat? Hyvä hyvä, minullekin kelpaisi sellainen.
Pervopertin päiväunet jne.

Ei ***tana! Miten sä sait selville mun nimen? Oot sä joku gyberhackeri?! O_O
KirkkoSisko kirjoitti:

Olet aivan oikeassa. Ja kyllä olen väsynyt ja turhautunut. Osaan sanoa myös ei, mutta useammin sanon kyllä, koska jonkun ne asiat on kuitenkin tehtävä. Tarkoitan sitä, että tässä "taistelussa" reiluuden puolesta on käytettävä myös älyttömästi aikaa ja voimia, ja kun ne energiat on pois niistä alkuperäisistä hommista, asiat kasautuu. Toisin sanoen helpommin sanottu kuin tehty. Näitä rajanvetoja olen kyllä yrittänyt toteuttaa ja ylläpitää, mutta kun siihen tarvitaan vastapuolenkin sitoutuminen, niin aina se ei ole mahdollista :(
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Olen kurkkuani myöten täynnä avuttomia, hyväksikäyttäviä ja itsekkäitä tyyppejä!"
Olet siis alistuva nainen, joka hallitsee deepthroat-tekniikat? Hyvä hyvä, minullekin kelpaisi sellainen.
Pervopertin päiväunet jne.
Ei ***tana! Miten sä sait selville mun nimen? Oot sä joku gyberhackeri?! O_O
Nyt ymmärsin. Tämä on se kamelin paska hackeri!
Osui ja upposi :)
Itse en käytä facea, tinderiä, bönderiä, snäppiä tai muutakaan chättiä. Elämä on paljon antoisampaa ilman.
Minä olen kyllästynyt ihmisiin.
Siskooni, joka tulee "pitämään mulle seuraa" kun mies on työmatkalla, mutta jolla on puhelin kädessä 90% ajasta. Hän ei korjaa omia astioita tiskikoneeseen eikä auta missään, mutta minun pitäisi kolmen lapsen lisäksi huomioida myös hänet. En jaksa häntä taas vähään aikaan nähdä.
Toinen on kaveri. Tuli käymään lauantaina, lattoi TV:n päälle koska sieltä tulee Putous joka oli pako nähdä. Sen päälle hän puhui ja puhui ja valitti ja yhtäkkiä nousi ja lähti. Ei kysynyt edes mitä kuuluu.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen kyllästynyt ihmisiin.
Siskooni, joka tulee "pitämään mulle seuraa" kun mies on työmatkalla, mutta jolla on puhelin kädessä 90% ajasta. Hän ei korjaa omia astioita tiskikoneeseen eikä auta missään, mutta minun pitäisi kolmen lapsen lisäksi huomioida myös hänet. En jaksa häntä taas vähään aikaan nähdä.Toinen on kaveri. Tuli käymään lauantaina, lattoi TV:n päälle koska sieltä tulee Putous joka oli pako nähdä. Sen päälle hän puhui ja puhui ja valitti ja yhtäkkiä nousi ja lähti. Ei kysynyt edes mitä kuuluu.
Kuulostaa niin tutulta :( Suomi vuonna 2018; täynnä itsekeskeisiä, Putousta katsovia laiskureita! :P
Toivottavasti helpotti:)