onko mieheni alkoholisti?

Miehelläsi on juomisen kanssa ongelma ja joku muukin asia taitaa olla huonosti. Eikö mies todellisuudessa haluaisi olla teidän kanssanne? Joku syy on juomiseen miehen päässä, vaikee täältä sanoo mikä. Itse en katsois juovaa miestä, mutta en tee päätöstä puolestasi.

Kyllä paraneminen pitää lähteä alkoholistista itsestään, voit tietty tukea. Mutta jos mies ei myönnä, että hänellä on alkoholiongelma, niin mitään ei tapahdu ennen sitä. HÄNEN ON SE ITSE MYÖNNETTÄVÄ, siitä alkaa paraneminen.



Jaksamista! Kenenkään ei tarvitse elää alkoholistin rinnalla!

se lupaus raitistumisesta paasee suusta hyvin helposti. eihan kukaan halua myontaa etta on addikti, vahiten sellainen joka on. eli jos rupeat uhkailemaan lahdolla, mies ilman muuta joko lupaa muuttaa tapansa tai on jo niin pahassa jamassa etta viina on ohittanut tarkeysjarjestyksessa perheen. lasten kannalta tilanne vaatii tekoja.

mies on meidän kanssa illat töitten jälkeen siihen asti että lapset nukkuu. Petipuuhat luistaa ja muutenkin on kunnonmies selvinpäin. Kuitenkin kun kaverit soittaa, niin sitten lähdetään yöksi juomaan, aamuyöllä kotiin nukkumaan ja klo 8 töihin. ap

olen uhannut erolla...mies on silloin pari viikkoa juomatta, mutta sit joku pyytää kaljalle ja siitä se taas lähtee. ap

Juu, kyllähän siinä on jonkinasteisesta alkoholisimista jo kyse. Mutta - tärkeintä ei ole se, onko joku määritelmä nyt ihan kohdillaan vaan se, miten se vaikuttaa teidän perheen elämään.

Jaksatko mieluummin kahden lapsen yksinhuoltajana (eli ei ole takeita siitä, että mies olisi tapaamisviikonloppuina lapsenhoitokunnossa) ilman miestä vai onko miehen kanssa elämisestä enemmän hyötyä kuin haittaa. Oma asenteesi vaikuttaa paljon. Jos olet aina raivona ja vihainen, lapset kyllä muistavat lapsuudestaan aina vihaisen äidin ja mukavan leppoisan isän (jos ei ole aggressiivinen humalassa) jolle äiti aina huusi...

Jos pystyt hyväksymään miehesi sellaisena kuin hän on (et pysty häntä muuttamaan) niin ehkä eläminen on jotakuinkin siedettävää, jos niitä muita hyviä puolia vastaavasti on enemmän.

Sinun täytyy miettiä asiaa tarkkaan, älä ajattele sitä mitä muut ihmiset mahdollisesti ajattelevat, ajattele sitä, mikä on juuri teidän perheen kohdalla se paras vaihtoehto. Hae ennen kaikkea itsellesi apua, jos päätät jäädä juovan puolision kanssa yksiin (Al-Anon ryhmät ym.). Lapset ovat kuitenkin tärkein asia, miten asia heihin vaikuttaa (ei alkoholistin kanssa perheessä eläminen välttämättä ole paha asia, jos perheessä on toinen aikuinen joka on turvallinen ja luotettava).

Monta asiaa ja vaikeata sellaista on pohdittavana. Tsemppiä vaan, mihin ikinä päädytkään.

En ole asiantuntija, mutta luulen, että jos aloittaessaan ottamisen ei pysty sitä lopettamaan, on alkoholisti. Eli niin, että sovittuja asioita peruuntuu ottamisen takia KERTA TOISENSA jälkeen. Se, että jos juo lomaviikoillaan useamman päivän " suunnitellusti" , ei vielä tee alkoholistia, mutta jos " putket" on lähes aina seurauksena juomisen aloittamisesta ja vielä tuo että humalatila vaatii kirkkaita. Merkit on selvät.



Kokemusta on, mieheni on alkoholisti, siis sillä tavoin, että jos aloittaa juomisen, juo sitten aina 3-4 päivää ja mikään kalja ei riitä, pitää olla Jäegeriä, kirkasta, viskiä. Ja baarissa on ihan pakko istua, ei saa millään kotiin ennen pilkkua. Hän kävi itse monta vuotta sitten katkaisuhoidossa ja on siitä lähtien myöntänyt olevansa alkoholisti loppuelämän. Silloin meillä oli vaikea vaihe, mutta pääsimme sen yli ja elämme asian kanssa. Minulla on siinä mielessä " onnea" , että mieheni myöntää ongelman eikä juo kuin todella harvoin ja sen kestän. Eli aloittaa ottamisen niin, että tietää voivansa ottaa sen pari päivää, ei siis ota milloin huvittaa eikä katoile öiksi pois, vaan tulee aina pilkun tullen viimeistään kotiin nukkumaan, eikä käy vieraissa. (tästä olen varma, ryyppyreissuilla ryypätään tutun kantaporukan kanssa, tunnen itsekin kyseiset " baarikaverit" ) Mieheni ei lisäksi ole väkivaltainen tai muuten ilkeä humalassa, ainoastaan rasittava, kuten humalaiset tuppaa olemaan, paitsi jos on itsekin humalassa :)



En tiedä osasinko selittää mitä tarkoitin, mutta Alkoholistin kanssa voi elää, jos hän itse myöntää alkoholin ongelmaksi ja YRITTÄÄ itsekin tehdä asialle jotain. Jos taas on täysin välinpitämätön niin ehkei sitten kannata yrittää. Meillä se katkolla käyminen pelasti liiton, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Siellä mieheni heräsi huomaamaan juomisen haitat muille ja tunnustamaan sen itselleen.

Vierailija:

Jaksamista! Kenenkään ei tarvitse elää alkoholistin rinnalla!

Ei tarvitsekaan. Ei kenenkään tarvitse elää syöpäpotilaankaan rinnalla jos ei jaksa...

alkoholiin vaikuttaa siihen, että jaksaako elää alkoholistin kanssa.



Meillä se sujuu siksikin, koska en itsekään sylje lasiin, monesti aloitamme yhdessä ottamisen ja mies sitten vaan jatkaa sitä parisen päivää. Kun tiedän sen etukäteen, niin pystyn sen asian kanssa elämään. Tämä ei tietystikään kaikille sovi, eikä tarvitsekaan, jokainen harkitkoon asian omalta kannaltaan. Korostan nyt sitä, että en aloita sitä juomista usein, mutta hoidan tälläisinä päivinä kaikki lapsiin ja kotiin liittyvät asiat yksin, mieheni ei juodessaan paljoa osallistu, (baarista on paha osallistua) mutta selvinpäin kyllä ja sitä aikaa on kuitenkin paljon enemmän. Myös minun mieheni on päiväsaikohin " järjissään" ja se varsinainen humalatila on 22.00 - pilkku välisenä aikana, aamuisin on taas yleensä suht. kunnossa, päivän tissuttelee ja kännit sitten yötä vasten.

miten miehesi tajusi mennä katkaisuun?

Nalkutitko sä vai olitko välinpitämätön? Vai kokeilitko molempia?

Mä välillä nalkutan kamalasti ja toisinaan yritän olla niinkui se ei haittais. En ole vihainen lasten nähden...lähinnä meinaa itku silmissä kiertää kun harmittaa niin paljon. Tuntuu että kaikki keinot on kokeiltu. Itse en juo kuin ehkä siiderin kuukaudessa saunan jälkeen, sen takia onkin niin vaikea hyväksyä että mies ottaa aivot pellolle niin usein

ap

että niin tuo minunki mies tekee että juominen rajautuu klo 22-pilkku. Lapset ei oo nähny sitä kertaakaan kännissä.

Isompi on ekalla ja on sanonu että iskä haisee viinalle, se on varmaa juonu kamalasti ku haisee nii pahalle. On myös joskus herännyt kun isä kolistelee kotiin ja alkaa tekemään jotain krapulamunakasta silloin aamuyöllä :S

ap

Toki tiedän että se on ongelma teillä, mutta halusin vain tuoda esiin. että asiat ovat kovin suhteellisia.

Oma mieheni on vuosikymmenien aikana alkoholisoitunut yhä pahemmin ja pahemmin. Hän pystyy kyllä olemaan juomatta muutaman viikonkin, mutta kun se sitten alkaa, sitä ei mikään pysäytä ennen viidettä kuudetta päivää... Loma-ajat aamusta iltaan, yöstä päivään. Pari ensimmäistä päivää kuluu iloisessa hiprakassa, muut päivät synkissä tunnelmissa: käy välillä ottamassa huikkaa ja painuu pehkuihin ja taas välillä tupakalle ja huikalle ja sitten nukkumaan. Näin kuluu kolmisen päivää. Sitten alkaa raja tulla vastaan ja seuraava viikko onkin sitten katumusta ja kunnon isän ja aviomiehen elämän elämistä...

Mikäs siinä jos menisi muualle juomaan, mutta kun aamusta iltaan lasten silmien alla...

Olen kasvanut kodissa, jossa isä veti viinaa aikalailla. Isä ei ollut pahasisuinen päissään. Äiti ei juurikaan juonut. Äidilläni oli ja on edelleen samanlainen näkemys, kuin joillakin täällä. Äiti jotenkin hyväksyi isän kännäämisen ja uskotteli itselleen, että emme me lapset kärsi, kun tilanne on näennäisesti stabiili. Ja paskan marjat ! Kyllä olette väärässä ! Vaikka isä oli kännissä kiltti ja leikki kanssamme, niin vihasin sitä känniläistä silloin. On lasten aliarvioimista kuvitella, että kaikki on ihan ok.



Ja lisäksi vielä, alkoholismi on etenevä sairaus. Jos ihminen dokaa samaan tahtiin kuin AP:n mies, hyvin todennäköisesti tahti vain kiihtyy ja määrät lisääntyvät. Kyllä alkoholistia saa tukea, mutta mikäli hän ei ole halukas parantamaan tapojaan, on aika erota ! Lapset ansaitsevat sen !



Eräs, joka ei koskaan ymmärrä/hyväksy äitinsä selityksiä

Mies on kuitenkin muuten ihana, hellä isä ja huomaavainen aviomies. Niin kauan kuin suhteesta saa enemmän hyötyä kuin haittaa, eiköhän me yhdessä pysytä... (Sekä rahallisesti että muuten).

Toki se on välillä vaikeaa. Mutta haluan korostaa sitä, että heti kun väkivalta astuu kuvioon mukaan, on ehdottomasti oikein ratkaisu lähteä saman tien ja lopullisesti...

Jos isä nimittäin on aina ollut läsnä heitä hoitamassa ja heidän kanssaan leikkimässä, vaikka sitten osan aikaa humalassa, niin onko parempi lähteä kokonaan ja katkaista side häneen (koska isähän saattaa juoda itsensä sillan alle)? Vai mikä olisi lasten kannalta paras vaihtoehto? Ethän voi oman elämäsi perusteella vakioida asiaa koskemaan kaikkia muitakin perheitä... Teini-ikäisen inho kännistä isäänsä kohtaan on aivan eri asia kuin jos kyseessä on alle kouluikäinen lapsi.

Omassa elämässäni on päinvastoin aivan onnistunut esimerkki siitä, miten perheessä voi elää ihan hyvääkin elämää vaikka toinen vanhemmista on ns. tuurijuoppo. Joten eipäs yleistetä.

muistatko minkä ikäisenä tajusit että isäs juo? Mietin just tuota meidän esikoista että mimmoset traumat sillä jo on. Se kerran oli laittanu isälleen tekstiviestin että " älä mee juomaan, tuu kotiin" :' (

ap

kun toinen on humalassa, niin se on ihan turhaa. Niimpä juteltiin asiasta monta kertaa selvinpäin, siis tosi monta kertaa ja lopulta sitten sanoin, että eihän tästä mitään tule, kun lupaukset rikottiin kerta toisensa jälkeen. Sitten yksi kerta miehelle tuli taas pitkä putki, tavallista pidempi ja kun hän oli selviämässä sanoin, että nyt tämä on loppu. Jolloin hän nousi sohvalta ja meni suoraan soittamaan terveysasemalle ja pyysi lähetteen katkaisuun. Lähti sinne seuraana aamuna, koska sinne mennessä täytyy olla selvinpäin. Ja sanoi lähtiessään, että ei halua missään nimessä luopua perheestään, että tekee mitä vain estääkseen sen.



Kyllä oli itselläkin paha mieli kun sinne meni, että " tähänkö tässä jouduttiin" mutta hieno päätös oli. Vierailtiin siellä joka päivä lasten kanssa ja kävin keskustelemassa henkilökunnan kanssa ja sain paljon hyödyllistä tietoa alkoholismista. Mieheni taas sai sieltä tukea ja tietoja jotka on mielessä edelleen. Tilanne muutti sen jälkeen siinä mielessä, että ryyppyputket on harvenneet, eikä siihen katastrofiin ole enää palattu ja tästä on jo useampi vuosi, eikä mitään ulkopuolista apua ole enää tarvittu. Jatketaan elämää tämän asian kanssa, olemme olleet jo 20 vuotta yhdessä, joista 17v naimisissa. Ollaan nyt vähän alle 40v.



Meillä tosiaan auttaa sekin, että juon itsekin silloin tällöin, joten ymmärrän jollain tavalla sen humalan, vaikka itselläni se ei jääkään päälle. Vaikea selittää tyhjentävästi.



Mies ei siis tosiaan ole ollut mikään rappioalkoholisti missään vaiheessa, vaan työt ym on hoituneet koko ajan, ei siellä katkaisussa pelkkiä denoja ole, vaan suurin osa on ihan tavallisia ihmisiä, joilla ei uskoisi ongelmia olevankaan. Mutta se on hyvä mennä sinne jo siinä vaiheessa kun mitään ei ole vielä menetetty.



Ja pakko tunnustaa, että kaikesta tästä huolimatta hermot menee joskus toisen ryypätessä ja tulee nalkutettua ja saarnattua :) en sentään ole pyhimys.