Voi kun te parisuhteessa olevat tietäisitte miten puolisoni nauttii ollessaan yksin!
Jos et itse sitä tiedä. Meillä töissä miehet jatkuvasti kertoo miten paljon he nauttii kun saavat ajaa yksin töihin ja usein ottavat pidemmän reitin. Moni kertoo myös että kun käy ruokakaupassa, ei ole mikään kiire kotiin kun saa lopultakin olla rauhassa yksin!
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Aloituksen tarkoituksena taisi olla saada naiset huolestumaan ja pahoittamaan mielensä, eipä onnistunut!
Nääh. Itse olen arkena myöhemmin kotona kuin mieheni ja pääsen valmiiseen pöytään. Ei tuo koske vain miehiä, oma aika on ihan kiva juttu.
Niin me muutkin tehdään ja meidän puolisot, etkö sitä älynnyt.
Parasta kun toinen ottaa muksut ja lähtee koko pitkäksi vkl johonkin. Sitten sitä taas kaipaa toisen kainaloon ja jaksaa perhesirkuksen pyöritystä.
Kuule, ei parisuhteen tarkoitus olekaan että ollaan 24/7 yhdessä. Itse ajan työmatkaa pari tuntia päivässä ja se on omaa aikaani josta osaan myös nauttia koska voin nollata pääni mennen tullen.
Kyllä aikuinen nauttii yksinolosta , ei tuo mikään uutinen ollut. Ihme juttu jos sulle oli.Eivät ihmiset kasva parsiuhteessa fyysisesti yhteen eikä ole tarviskaan.
Arkea toki helpottaa se jos ei ole lapsia niin kotonakin saa olla rauhassa. Ne miehet siellä teillä töissä eivät ilmeisesti tajua että vaimoilla on myös tarve saada omaa aikaa.Jos sitä ei saa, voi käydä niin että nainen hankkii sitä omaa aikaa järjestämällä viikko-viikko vuorohoidon.