Jälleen hallituksen toimia vastustavat toimenpiteet riittämättömiä
Yhden päivän kestävä minilakko on turhaa pelleilyä, olisivat nyt edes lakkoilleet koko viikonlopun siihen perään. Ja enemmän toimijoita mukaan, esim. koulut kokonaan kiinni, että vanhemmat voivat jäädä lapsien kanssa kotiin päiväksi. Sen lisäksi tiet tukkoon niin isoilla väkimassoilla, että ainakaan autolla ei töihin pääse kukaan. Jos pomot uhkailevat potkuilla, sitten sanotaan pomolle porukalla, että siinä tapauksessa saat potkia jokaisen ulos firmasta.
Miksi mitään ei voi tehdä kunnolla, vaan aina järjestetään joku mitättömän lyhyt puuhastelukampanja?
Kommentit (3)
Vierailija kirjoitti:
Mutta tuo perjantain mielenosoitus, josta tulee villi, suuri ja iloinen, on vasta alkua!
Samaa uhoa se on joka kerta kun Suomessa jotain vähän puuhastellaan.
Niin, nähtäväksi jää asia, että onko kyseessä aidosti aktiivimallin vastustus, vai onko kyseessä ay-liikkeen julkisivun kiillottelu.
Itse en näkisi työttömyysturvan porrastamisessa mitään ongelmaa, mutta se jos perustuslailliseen sopimusvapauteen aletaan jo puuttumaan tai yhtään millään tavoin rankaisemaan perustuslaillisen sopimusvapauden noudattamisesta, niin silloin mennään jo vauhdilla kohti anarkiaa.
Suomeksi, jokaisella tässä maassa on ilman muuta oikeus olla passiivinen silloin jos tarjolla on ainoastaan huonoja sopimuksia. Sopimusvapaus on olemassa nimenomaan siksi, että valtiolla ei ole oikeutta pakottaa markkinatoimijoita tekemään itselleen huonoja sopimuksia. Näin estetään siis siirtyminen sellaiseen systeemiin että hallinto on alkanut omavaltaiseksi ja tekee siis jo markkinoiden toimijoiden puolesta nekin päätökset mitkä kuuluu markkinoille.
Kaikki työttömyys ja sosiaalituet yms. ne tulee nähdä "tukemisen" sijasta pikemminkin eräänlaisena TAKALAITANA sille, että valtion hallinnolla ei ole oikeuksia elää ylitse varojen, ja samoin edellytetään, että valtion hallinto ei laiminlyö verotusoikeuksiaan yms.
Valtiohan tässä maassa päätökset tekee siitä, mitä toimialoja tässä maassa saadaan tehdä ja mitä ei, ja tuet ovat vain kompensaatio siitä, jos joku on kouluttautunut alalle A vuosikaudet, mutta sitten hallitus tempoilee ja päättääkin että nyt tehdäänkin alaa B ja ajetaan ala A ulos maasta, johon taas ei ole em. henkilöllä varaa eikä aikaa eikä haluakaan enää kouluttautua.
Eli KANSA päättää, ja valtion hallitus sopeutuu. Siitä on kysymys sopimusvapaudessa. Markkinat yleensäkin ottaen määrää ne reunaehdot, mihin valtion hallitus sopeutuu.
Aktiivimallissa otetaan jo askelia pois tästä em. tasapainosta, eli se ei vaan valitettavasti toimi jos markkinaehtoinen sopiminen ei valtion hallitukselle kelpaa.
Mutta tuo perjantain mielenosoitus, josta tulee villi, suuri ja iloinen, on vasta alkua!