Mitä teet, jos voitat perjantaina 90 miljoonaa?
Kyseessä on kuitenkin jo sen luokan rahasumma, että unelmatkin voivat olla tavallista lottovoittoa villimpiä.
Itse tekisin seuraavaa:
1. Pakkaisin henkilökohtaisimmat tavarani ja tilaisin taksin ja jättäisin siltä seisomalta mieheni, jonka kanssa ero on paraikaa vireillä joka tapauksessa. Voi olla, että puolet rahoista tai ainakin osa menisi lopullisessa ero-osituksessa hänelle, mutta ei haittaa: hän oli hyvä mies ne vuosikymmenet, jotka olimme yhdessä. Harmi vaan, että hän päätti sitten keski-iän kriisissään ottaa eron.
2. Ajelisin sillä taksilla Lappiin kotipaikkakunnalleni ja majoittuisin hotelliin ja rentoutuisin siellä jonkin aikaa sukulaisteni seurassa elämäni seuraavia käänteitä suunnitellen.
3. Lentäisin Helsinkiin ja järjestelisin siellä raha-asioita (sijoitukset ja talletukset) sekä poikkeaisin lakimiehellä tekemässä testamentin ja ottamassa selvää tietyistä käytännön asioista.
4. Ostaisin tai ainakin pyrkisin ostamaan takaisin sukuni entiset maapalstat, jotka on myyty ulkopuolisille. Jos saisin ne itselleni, tilaisin sinne saman tien itse suunnittelemani talon, joka olisi suhteellisen vaatimattoman kokoinen mutta kaikin puolin täydellinen pikku pesä omassa rauhassaan. Jos maiden omistajat eivät niitä jostain kumman syystä suostuisi myymään, rakentaisin sitten omalle perintötontilleni, joka minua siellä nytkin odottaa.
5. Maksaisin isäni, sisarusteni, serkkujeni ja setieni velat pois siten, että antaisin tarpeeksi rahaa myös lahjaveroihin. Mikäli mahdollista, sitouttaisin heidät myymään talonsa minulle myöhemmin, mikäli he haluaisivat muuttaa pois paikkakunnalta.
6. Ostaisin hyvin varustellun maasturin, hommaisin siivoojan, vetäisin kotiini valokaapelin ja eläisin onnellisena elämäni loppuun saakka matkustellen ja harrastaen. Sukulaisia auttaisin aina tarvittaessa ja muulloinkin, ja lahjoittaisin rahaa stipendeihin paikallisten taiteilijoiden ja osaajien palkitsemiseksi.
7. Kun kuoleman aika koittaisi, kävisin Sveitsissä hoitamassa homman loppuun siististi eutanasialla.
The End.