Jos teillä diagnosoitaisiin syöpä, lähtisittekö taistelemaan sitä vastaan lääketieteen hoidoin (sytostaatit+leikkaus+sädehoito)?

Luonnonmukaisia hoitoja ei ole olemassakaan. Turvautuisin lääketieteeseen ja toivoisin parasta.

Taisteletko myös flunssaa, känsiä ja herpestä vastaan, ap?

En todellakaan. Yksi suurimmista toiveistani on saada syöpä ja kuolla siihen. Elämä on paskaa.

Perhetuttavalla diagnosoitiin rintasyöpä ja hän pohtii tätä parhaillaan. Puoliso ja lapset haluisivat että jatkaisi hoitoja. :(

Lääketieteen keinoin, 80% syövistä on parannettavissa.

Tiippuu ennusteesta. Jos hoidoista huolimatta aikalisä kuukausia/vuosi, niin en missään tapauksessa.

Tekisin kaikkeni parantuakseni. Oon nyt viime aikoina miettiny tätä, kun mulla on pieni vauva. Ois ihan kauheeta jos se menettäis äitinsä pienenä ja mä en näkis kun se kasvaa ja kehittyy.

Vierailija kirjoitti:

Luonnonmukaisia hoitoja ei ole olemassakaan. Turvautuisin lääketieteeseen ja toivoisin parasta.

Luonnonmukaiset hoidot on tosiaan kallista humpuukia.

Uskon valintoihin elämän puolesta. Tuossakin tilanteessa arvioisin, mikä olisi kohdallani se hoitopolku, joka tuottaisi todennäköisesti eniten jäljellä olevia elinpäiviä.

On mahdollista, että en valitsisi perinteisiä syöpähoitoja, koska en tiedä, olisiko minulla (ruumiillisesti) voimia käydä läpi esim. sytostaattihoitoa. Minulla on perussairaus (MS-tauti). Ymmärtääkseni potilaat, joilla on taustalla perussairaus, saattavat joskus jopa menehtyä syöpähoitoihin.

Vaihtoehtohoitoihin en usko edes sen vertaa, että viitsisin niitä kokeilla.

No ihan satavarmasti tappelisin kaikin voimin ja keinoin täysillä, huutaen vielä viimeisillä voimilla FUCK CANCER. Toki voisin lisäksi ottaa mukaan terveellisen ruokavalion ja satunnaiset paastot ja vaikka sen marihuanan jos jostain osaisin hankkia sitä, mutta muuten leikkaukset, hoidot, mitä vaan, kaikki kävisi. Mun mielestä on ihanaa olla elossa.

Tekisin se mitä vaaditaan, jotta elämäni voi jatkua.

Sana kirjoitti:

Uskon valintoihin elämän puolesta. Tuossakin tilanteessa arvioisin, mikä olisi kohdallani se hoitopolku, joka tuottaisi todennäköisesti eniten jäljellä olevia elinpäiviä.

On mahdollista, että en valitsisi perinteisiä syöpähoitoja, koska en tiedä, olisiko minulla (ruumiillisesti) voimia käydä läpi esim. sytostaattihoitoa. Minulla on perussairaus (MS-tauti). Ymmärtääkseni potilaat, joilla on taustalla perussairaus, saattavat joskus jopa menehtyä syöpähoitoihin.

Vaihtoehtohoitoihin en usko edes sen vertaa, että viitsisin niitä kokeilla.

Tämäpä juuri. Vierestä katsoin kun ihminen kuoli/kitui lähinnä hoidoista. Voitetut kuukaudet eivät puolitajuttomana olleet missään nimessä vaivansa arvoisia. Tämäm totesi ihan itse.

Käyttäisin kaikki mahdolliset keinot, länsimaisesta lääketieteestä väriterapiaan ja kaukoparannukseen. Jokainen päivä kun näen lapseni kasvavan on lahja.

Miksi hitossa en hyödyntäisi kaikkia tieteen tarjoamia keinoja? Ei ole vielä mitään erityista hinkua pois täältä. Muut hoidot ovat höpöhöpöä, jos ne toimisivat niin ne olisivat tieteen ja lääkärien käytössä tietenkin.

Minun tapauksessani valittavissa olisi äärimmäisen kivuliaita ja hankalia hoitoja yhdistettynä noin 7% eloonjäämismahdollisuuteen, joten olisi pakko miettiä, haluanko suhteellisen mukavat 6 kk ja siihen päälle 3 kk helvettiä ennen kuolemaa vai sittenkin 9 kk helvettiä hoidoissa ja sittenkin kuolema.

Joka toinen saa tulevalla vuosikymmellä syövän. Mikäli kyse olisi sisäelinsyövistä, niin juhlisin omaisuuteni ulkomailla. Mikäli sellaisesta syövästä, jossa paranemismahdollisuudet ovat hyvät, turvautuisin sekä lääketieteeseen että lumeeseen. Molempi parempi.

Vierailija kirjoitti:

Lääketieteen keinoin, 80% syövistä on parannettavissa.

Paranemisprosenttia nostaa kun muistaa että sokeria kandee vältellä jos haluaa hidastaa taudin etenemistä. Eli  jätetään se sokeripitoinen sairaalaruoka kiisseleineen väliin ja unohdetaan puurot ja mehut. On muuten tutkittu juttu että ketogeeninen ruokavalio parantaa ennustetta.

Vierailija kirjoitti:

Joka toinen saa tulevalla vuosikymmellä syövän. Mikäli kyse olisi sisäelinsyövistä, niin juhlisin omaisuuteni ulkomailla. Mikäli sellaisesta syövästä, jossa paranemismahdollisuudet ovat hyvät, turvautuisin sekä lääketieteeseen että lumeeseen. Molempi parempi.

Sellaiset usein diagnosoidaan vasta kun oireita on ollut helvetin pitkään ja joku lääkäri lopulta tekee syöpätestejä vaikka uskoo, että olet masentunut, huomionkipeä ja luulosairas. Mutta hyvä jos tiedät että sulla on kuitenkin voimia juhlimaan ulkomaille

Kuolisin suosiolla, koska minulla on immuniteettia huonontava sairaus, ja aggressiivinen syöpä on ollut jo kerran joten jos edes parantuisin, niin elämänlaatua tuskin jäisi enää tätäkään vähää.

Olen masentunut perheetön sinkku ja toivottaisin syövän tervetulleeksi. Ehkä hakisin eutanasian ulkomailta.

Monesti olen lukenut kuinka perheellinen, menestynyt, laajan ystäväpiirin omaava rakastettu ihminen on kuollut syöpään ja miettinyt miten epäreilua elämä on. Miksi niin moni rakastettu ihminen kuolee ja tällainen yhteiskunnan yksinäinen taakka vaan jatkaa eloaan.