Sh:n ammatti ahdistaa

Pää pystyyn. Ei kenelläkään vasta valmistuneella ole ammattitaitoa. Hoidat hommasi niin hyvin kuin osaat niin kyllä se siitä.

Kun menet uuteen työpaikkaan niin kyllä sinut pitää perehdyttää siellä vastaan tuleviin työtehtäviin. Eikä kukaan edes oleta että osaisit kaiken juuri koulun penkiltä tulleena. Kokeneemmilta voi aina kysyä - tekemällä oppii ja tottakai myös lukemalla, sitten kun se oma "erikoisala" löytyy.

Kyllä sinä vähitellen opit! Tosin yllättävää, ettet ole kokeillut edes katetrointia. Eikö teillä ollut harjoitteluja missään vuodeosastolla? Tai haavanhoitoja?

Yllätys? Kusta, paskaa ja oksennusta. Itse valitsit.

Mitä sä olet harjoitteluissa tehnyt?

Ymmärrän hyvin miltä sinusta tuntuu. Minuakin kauhistutti kun valmistuin omalta alalta. Tuntui, etten tiedä mistään mitään. Mutta kyllä työpaikoissa perehdytetään ja aina voi kysyä kokeneemmilta. Älä nyt ainakaan opintoja lopeta missään nimessä.

Samat tuntemukset täällä! Kuitenkin uskon ja luotan että työelämässä tulee sama ilmiö kuin harjoitteluissakin - loppuvaiheessa harjoittelua tuntuu aina että olisi ollut siellä jo vuosia töissä ;) itse asun pääkaupunkiseudulla mutta haaveilen muutosta pienemmälle paikkakunnalle, nimenomaan terppakeskukseen töihin! Tsemppiä ja luota itseesi <3

Oi muistan tuon valmistumista edeltäneen ahdistuksen tunteen kuin eilisen. Siitä on nyt 12 vuotta aikaa. Ihmeesti sitä vaan tekemällä oppii, ei ole ahdistanut samoin pitkäön aikaan. Toki aina tulee uutta ja jännittääkin välillä.. Mutta yksi asia kerrallaan menet eteenpäin. Onkai teidänkin tk:ssa kokeneita hoitajia, he auttaa ja pikkuhiljaa kokemuksesi ja tietotaitosi kasvaa. Lopulta työn kuin työn oppii kunnolla vasta tekemällä.

Kiitos lohdutuksesta :)

Vielä enemmän ahdistaa tuttujen sairaanhoitajien "Eikö olekin kivaa kun valmistut kohta"-kommentit.

Harjoitteluja olen tehnyt kyllä monissa eri paikoissa, yhden myös tk:n vuodeosastolla, mutta jostain syystä kohdalle ei osunut esim. katetrointia. Kirurgian harjoitteluni oli niin lyhyt, että neljässä viikossa ei paljon haavanhoidosta oppinut, kun on ainoa raapaisupinta haavoihin koko opinnoissa :/

Tuntuu että koko koulu on ollut pelkkää etä- ja itsenäistä opiskelua muutamia laboraatio-päiviä lukuunottamatta. Itse tarvitsen toistoa ja käytännön varmuutta tekemiseen. Hävettää kun ei tiedä mitä nestettä laitetaan tippumaan ja/tai minkäkokoinen katetri laitetaan ja miten.

Mutta kiitos tosi paljon tsemppauksista ja jos jollakin samansuuntaisia fiiliksiä niin luen mielelläni.

Ehkä tämä tästä. Ja tuo harjoittelu-pointti oli tosiaan hyvä. Eli se varmuus joka on (hetken) harjoittelun päätyttyä, jos sellainen tunne tulisi työssä niin hyvä :D

Ahdistunut kirjoitti:

Valmistun keväällä sairaanhoitajaksi, ja ahdistaa hirveästi. On tosi epävarma olo ammattitaidosta tai lähinnä sen puutteesta, ja pienellä paikkakunnalla pakko työllistyä terveyskeskukseen, jossa täytyy osata päivystävän sairaanhoitajan hommat jne.

Tuntuu että en ole oppinut koulussa mitään ja ahdistaa ja nolottaa mennä töihin. Entä jos vaarannan potilaan? En ole esimerkiksi ikinä päässyt harjoittelemaan haavan sitomista, kipsausta tai edes katetrointia.

Olisiko parempi vain lopettaa opinnot tässä loppuvaiheessa? :'(

Vai täytyykö muuttaa täältä tuppukylästä pääkaupunkiseudulle että voi mennä johonkin erikoissairaanhoitoon töihin. Se ei vain helposti käy, kun miehen työ täällä ja ei voi kyllä satoja kilometrejä alkaa vuorotyöhönsä kulkemaan kun meillä myös pienet lapset.

Älä vaan ainakaa Helsinkiin tule, mä en halua sun potilaaksi!

Vierailija kirjoitti:

Mitä sä olet harjoitteluissa tehnyt?

Veikkaan somettamista. Taitaa olla se työnteko, joka ”ahdistaa”.

Varaudu torttutarjottimien haisteluihin ja kuskaamisiin.