Mistå yksinäinen ihminen voisi saada turvaa Helsingissä?

Missäpäin Helsinkiä asut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, ei seurakunnissa ketään tuomita. Ei varsinkaan Helsingissä, jossa eronneita perheitä on varmaan suhteessa eniten Suomessa. Vähän sinulla nyt on mielikuvat jostakin sadan vuoden takaa...

Eikä kukaan sinua pakota kertomaan perhetilanteestasi mitään. 

Joten jos seurakuntien sanoma muuten sinuun vetoaa, niin sekaan sinne vaan!

Muutenkin harrastuksista voisi hakea seuraa. Mikä sinua kiinnostaa? Haluatko käydä jossakin lasten kanssa (montako lasta ja minkä ikäisiä he ovat, voitko jättää heitä kotiin siksi aikaa vai onko otettava mukaan?)?

Mutta olenhan tavallaan epäonnistunut elämässäni, kun olem eronnut ja Raamatun mukaan ei saisi ainakaan avioitua enää uudelleen tai elää avoliitossakaan. Lapset ovat niin pieniä, ettei heitä voi jättää kotiin itsekseen vielä moneen vuoteen.

Tämä: mutta olenhan tavallaan jne., paljastaa,että on provo. Kukaan ei voi vakavissaan ajatella näin

Ajattelen noin oikeasti. Miten ihmiset sitten yleensä ajattelevat? T. Ap

Ota työtä, vaikka vain osa-aikaista tai ala opiskella. Lapset hoitoon. 50% ikäluokastasi on eronnut. Isä ottakoon lapset hoitoon myös

Vierailija kirjoitti:

Missäpäin Helsinkiä asut?

Tunnistamisen pelossa jätän kertomatta, mutta jos olisi hyviä ideoita tilanteeseeni, niin olen valmis kulkemaan toisellekin puolelle kaupunkia tarvittaessa.

Vierailija kirjoitti:

Ota työtä, vaikka vain osa-aikaista tai ala opiskella. Lapset hoitoon. 50% ikäluokastasi on eronnut. Isä ottakoon lapset hoitoon myös

Käyn kokopäivätöissä ja lapset ovat arkisin päiväkodissa. Yritån opiskella vähän vapaa-ajalla. Isänsä luona he ovat lomilla ja viikonloppuisin. T. Ap

Vokeista löytyy seuraa jos olet valmis tekemään lisää lapsia

Jatkan edelliseen: ongelmana on siis se, että olen todella yksinäinen ja kaipaan aikuista juttuseuraa sekä kaipaisin rakkauttakin ehkä elämääni. Olisi mukavaa tutustua avarakatseisiin ihmisiin, jotka eivät tuomitsisi minua taustani vuoksi (avioero jne.). T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, ei seurakunnissa ketään tuomita. Ei varsinkaan Helsingissä, jossa eronneita perheitä on varmaan suhteessa eniten Suomessa. Vähän sinulla nyt on mielikuvat jostakin sadan vuoden takaa...

Eikä kukaan sinua pakota kertomaan perhetilanteestasi mitään. 

Joten jos seurakuntien sanoma muuten sinuun vetoaa, niin sekaan sinne vaan!

Muutenkin harrastuksista voisi hakea seuraa. Mikä sinua kiinnostaa? Haluatko käydä jossakin lasten kanssa (montako lasta ja minkä ikäisiä he ovat, voitko jättää heitä kotiin siksi aikaa vai onko otettava mukaan?)?

Mutta olenhan tavallaan epäonnistunut elämässäni, kun olem eronnut ja Raamatun mukaan ei saisi ainakaan avioitua enää uudelleen tai elää avoliitossakaan. Lapset ovat niin pieniä, ettei heitä voi jättää kotiin itsekseen vielä moneen vuoteen.

Tässäpä juuri oiva esimerkki siitä, miten uskonnoilla aiheutetaan ihmisille aivan käsittämätöntä kärsimystä. Että Jumalako se sitten haluaa että nainen jää ennemmin tapettavaksi parisuhteeseen kuin eroaa? Jos ero tulee, saa kantaa siitä sitten syyllisyyttä koko loppuikänsä ja ajatella olevansa pohjasakkaa. Jos uskonto aiheuttaa noin pahaa oloa ja syyllisyyttä, kannattaa tehdä ihan mitä tahansa, että tilanne muuttuu. Ehkä oman seurakunnan työntekijät voisivat auttaa korjaamaan vääriä käsityksiä, tai jos tuollaiset todella sairaat ja vahingolliset ajatukset todella ovat osa omaa uskontoa, kannatta VAKAVASTI miettiä, onko se hyvä uskonto. Silloin voi kääntyä esim. Uskontojen Uhrien Tuki ry:n tai mielenterveysalan ammattilaisen puoleen. Häntä pystyyn ap! Sulla ei ole mitään hävettävää, et ole tehnyt mitään väärää, ja vain jotkut todella takaperoiset urpot pitävät yh-vanhempia nykyään millään tavalla huonompina.

Vierailija kirjoitti:

Vokeista löytyy seuraa jos olet valmis tekemään lisää lapsia

Olen tylsä, hissukkamainen melkein nelikymppinen kirjanörtti. Ei niitä nuoria miehiä kaltaiseni naiset todellakaan kiinnosta. He haluavat näyttävän, nuoren blondin. Olen sen verran realisti kuitenkin. Ja kyllä mäkin haluaisin jonkun, joka olisi kiinnostunut minusta oikeasti ja jonka kanssa synkkaisi aidosti ja jonka kanssa voisi keskustella kiinnostavista asioista. T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Jatkan edelliseen: ongelmana on siis se, että olen todella yksinäinen ja kaipaan aikuista juttuseuraa sekä kaipaisin rakkauttakin ehkä elämääni. Olisi mukavaa tutustua avarakatseisiin ihmisiin, jotka eivät tuomitsisi minua taustani vuoksi (avioero jne.). T. Ap

Helsingissä erot on niin tavallisia että älä moista pohdi

Vierailija kirjoitti:

Häpeän tätä nykytilaani, mutta mun oli vain pakko erota. Ex-mieheni olisi pahoinpidellyt mut aivovammaiseksi tai tappanut, jos en olisi lähtenyt siitä avioliitosta. Itselläni oli todella ruusunpunaiset kuvitelmat ja unelmoin suurperheestä. Exäni halusikin lapset vain cv:tä varten ja jouduimme elämään ala-arvoisissa oloissa, vaikka rahaa olisi ollut. En vain pystynyt sinnittelemään siinä liitossa pidempään. Olen pahoillani.

Jos tämä nyt on ap niin ei syy ole ollut mitenkään sinussa vaan exässä. Ero ei ole mikään häpeä. Onko tämäkin exän manipulointia että niin ajattelet?

Kenties eroamalla olet pelastanut lapsesi niistä huonoista oloista. Olet parempi äiti näin kun että olisit jäänyt suhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, ei seurakunnissa ketään tuomita. Ei varsinkaan Helsingissä, jossa eronneita perheitä on varmaan suhteessa eniten Suomessa. Vähän sinulla nyt on mielikuvat jostakin sadan vuoden takaa...

Eikä kukaan sinua pakota kertomaan perhetilanteestasi mitään. 

Joten jos seurakuntien sanoma muuten sinuun vetoaa, niin sekaan sinne vaan!

Muutenkin harrastuksista voisi hakea seuraa. Mikä sinua kiinnostaa? Haluatko käydä jossakin lasten kanssa (montako lasta ja minkä ikäisiä he ovat, voitko jättää heitä kotiin siksi aikaa vai onko otettava mukaan?)?

Mutta olenhan tavallaan epäonnistunut elämässäni, kun olem eronnut ja Raamatun mukaan ei saisi ainakaan avioitua enää uudelleen tai elää avoliitossakaan. Lapset ovat niin pieniä, ettei heitä voi jättää kotiin itsekseen vielä moneen vuoteen.

Olet selvästi eronnut jostain lahkosta, vanhoillislestadiolaisista?

Meinaan sinulla on TODELLA  kivikautiset luulot. Evankelisluterilainen kirkko ei todellakaan ajattele, ettei saisi erota ja mennä uudelleen naimisiin tai elää avoliitossa. Onhan sitä nyt herranen aika papitkin uusioperheissä!

Toinen mahdollisuus tietysti on, että olet tyhmä trolli.

Mutta jos nyt oikeasti joku on lahkolaisen lapsuutensa takia tuollaisessa luulossa, niin luepa täältä, ihan on evankelisluterilaisen kirkon omilta sivuilta tämä:

https://evl.fi/sanasto/-/glossary/word/Avioero

"Kirkon ajattelussa avioliiton toivotaan kestävän koko eliniän, mutta avioliiton osapuolet eivät aina onnistu ihanteen tavoittamisessa. Pariskunnan keskinäiset ristiriidat voivat olla niin suuria, että yhteinen elämä ei onnistu. Tällaisessa tilanteessa avioero on mahdollinen ja joskus jopa suositeltava inhimillinen ja lähimmäisenrakkauden mukainen ratkaisu."

Vierailija kirjoitti:

Jatkan edelliseen: ongelmana on siis se, että olen todella yksinäinen ja kaipaan aikuista juttuseuraa sekä kaipaisin rakkauttakin ehkä elämääni. Olisi mukavaa tutustua avarakatseisiin ihmisiin, jotka eivät tuomitsisi minua taustani vuoksi (avioero jne.). T. Ap

Ei kai avioero nykypäivänä ole sellainen ”tausta”, jonka vuoksi ketään tuomittaisiin. Olet muutakin kuin avioerosi - unohda se ja lähesty ihmisiä omana itsenäsi, ilman tuollaista turhaa negatiivista ennakkokuvitelmaa. Toivottavasti tukiverkkoja löytyy jotakin kautta.

Tää on sairas trolli. Kukaan kahden akateemisen tutkinnon hankkinut ja ulkomailla asunut ja 23-vuotiaana vasta seurustelemaan ryhtynyt aikuinen nainen ei anna miehen alistaa itseään tuolla lailla ja kuvittele, että kirkko tuomitsee hänet Syntiseksi Naiseksi, kun on eronnut.

Älkää vastatko enää tälle mitään. Tältä on lääkitys jäänyt ottamatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen keskipalkkainen yh-äiti ja olosuhteuden seurauksena minulla ei ole lainkaan läheisiä ystäviä kotipaikkakunnalla. --- Voimani eivät tällä hetkellä riitä parisuhteen etsimiseen--- nuorempi lapsista täyttää 18 vuotta/aloittaa opiskelut/muuttaa pois kotoa jne. --- Mikä yhteisö voisi hyväksyä kaltaiseni ihmisen? Missä olisi lämpimiä ihmisiä, jotka ymmärtäisivät erilaisuuttakin?

Yyhoo on nykynormi. Et ole erilainen. Tavis ja datsunsata.

Mitä haet, miukumauku? Arvaan, että olet nuori nainen. Et sitten yhdestä lapsesta oppinut?

"Ei lainkaan läheisiä ystäviä" tarkoittanee, että ne ovat lähteneet opiskelemaan, kun sinä aivan halvatun fiksusti samaan aikaan ryhdyit toistamiseen raskaaksi.

Omat valintasi. Kestä ne.

Huomaa taas ennakkoluulot. Menin naimisiin ylikolmekymppisenä ja lapset ovat saman isän lapsia (syntyneet ollessani reilusti yli kolmekymppinen). Olen opiskellut kaksi korkeakoulututkintoa ja muutin ulkomaille opiskelemaan tasokkaaseen yliopistoon heti lukiosta päästyäni 18-vuotiaana sekä ensimmäisen poikaystäväni tapasin vasta 23-vuotiaana.

Ja silti alistuit nukkumaan nurkassa patjalla ja mukiloitavaksi?

Juu ei nyt mene myyntiin tuo. Olisit hiukan nyt miettinyt trolliasi. Jos olisit kertonut olevasi ekan teinirakkautesi uhri, ilman koulutusta kaupunkiin vieraiden ihmisten pariin tuotu naisparka, niin ehkä oltais uskottu, mutta tuollainen yhdistelmä tehopakkausta ja käsittämätöntä ovimattoa ei toimi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jatkan edelliseen: ongelmana on siis se, että olen todella yksinäinen ja kaipaan aikuista juttuseuraa sekä kaipaisin rakkauttakin ehkä elämääni. Olisi mukavaa tutustua avarakatseisiin ihmisiin, jotka eivät tuomitsisi minua taustani vuoksi (avioero jne.). T. Ap

Helsingissä erot on niin tavallisia että älä moista pohdi

Vantaalta tästä läheltä Hei. Lapseni on ekalla luokalla eikä yhdenkään hänen kaverinsa vanhemmat olet yhdessä. Osalla uusi puoliso osa sinkkuna.

Vierailija kirjoitti:

Tää on sairas trolli. Kukaan kahden akateemisen tutkinnon hankkinut ja ulkomailla asunut ja 23-vuotiaana vasta seurustelemaan ryhtynyt aikuinen nainen ei anna miehen alistaa itseään tuolla lailla ja kuvittele, että kirkko tuomitsee hänet Syntiseksi Naiseksi, kun on eronnut.

Älkää vastatko enää tälle mitään. Tältä on lääkitys jäänyt ottamatta.

No mä ajattelen siten ihan oikeasti. En ole edes elänyt lapsuuttani uskovaisessa kodissa, vaan tutustunut Raamattuun enimmäkseen aikuisiällä. Siis kirkko on nykyään maallistunut, mutta oikeasti Raamatun mukaan tuomittaisiin mahdollinen uusi suhteeni. Ja oikeastihan ihmiset halveksivat eronneita sekä erityisesti yh-äitejä aivan avoimesti.

T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, ei seurakunnissa ketään tuomita. Ei varsinkaan Helsingissä, jossa eronneita perheitä on varmaan suhteessa eniten Suomessa. Vähän sinulla nyt on mielikuvat jostakin sadan vuoden takaa...

Eikä kukaan sinua pakota kertomaan perhetilanteestasi mitään. 

Joten jos seurakuntien sanoma muuten sinuun vetoaa, niin sekaan sinne vaan!

Muutenkin harrastuksista voisi hakea seuraa. Mikä sinua kiinnostaa? Haluatko käydä jossakin lasten kanssa (montako lasta ja minkä ikäisiä he ovat, voitko jättää heitä kotiin siksi aikaa vai onko otettava mukaan?)?

Mutta olenhan tavallaan epäonnistunut elämässäni, kun olem eronnut ja Raamatun mukaan ei saisi ainakaan avioitua enää uudelleen tai elää avoliitossakaan. Lapset ovat niin pieniä, ettei heitä voi jättää kotiin itsekseen vielä moneen vuoteen.

Tässäpä juuri oiva esimerkki siitä, miten uskonnoilla aiheutetaan ihmisille aivan käsittämätöntä kärsimystä. Että Jumalako se sitten haluaa että nainen jää ennemmin tapettavaksi parisuhteeseen kuin eroaa? Jos ero tulee, saa kantaa siitä sitten syyllisyyttä koko loppuikänsä ja ajatella olevansa pohjasakkaa. Jos uskonto aiheuttaa noin pahaa oloa ja syyllisyyttä, kannattaa tehdä ihan mitä tahansa, että tilanne muuttuu. Ehkä oman seurakunnan työntekijät voisivat auttaa korjaamaan vääriä käsityksiä, tai jos tuollaiset todella sairaat ja vahingolliset ajatukset todella ovat osa omaa uskontoa, kannatta VAKAVASTI miettiä, onko se hyvä uskonto. Silloin voi kääntyä esim. Uskontojen Uhrien Tuki ry:n tai mielenterveysalan ammattilaisen puoleen. Häntä pystyyn ap! Sulla ei ole mitään hävettävää, et ole tehnyt mitään väärää, ja vain jotkut todella takaperoiset urpot pitävät yh-vanhempia nykyään millään tavalla huonompina.

parempi olisi, ettei olisi moraaleja ollenkaan, niin ei olisi mitään hävettävääkään. T:ateisti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen keskipalkkainen yh-äiti ja olosuhteuden seurauksena minulla ei ole lainkaan läheisiä ystäviä kotipaikkakunnalla. --- Voimani eivät tällä hetkellä riitä parisuhteen etsimiseen--- nuorempi lapsista täyttää 18 vuotta/aloittaa opiskelut/muuttaa pois kotoa jne. --- Mikä yhteisö voisi hyväksyä kaltaiseni ihmisen? Missä olisi lämpimiä ihmisiä, jotka ymmärtäisivät erilaisuuttakin?

Yyhoo on nykynormi. Et ole erilainen. Tavis ja datsunsata.

Mitä haet, miukumauku? Arvaan, että olet nuori nainen. Et sitten yhdestä lapsesta oppinut?

"Ei lainkaan läheisiä ystäviä" tarkoittanee, että ne ovat lähteneet opiskelemaan, kun sinä aivan halvatun fiksusti samaan aikaan ryhdyit toistamiseen raskaaksi.

Omat valintasi. Kestä ne.

Huomaa taas ennakkoluulot. Menin naimisiin ylikolmekymppisenä ja lapset ovat saman isän lapsia (syntyneet ollessani reilusti yli kolmekymppinen). Olen opiskellut kaksi korkeakoulututkintoa ja muutin ulkomaille opiskelemaan tasokkaaseen yliopistoon heti lukiosta päästyäni 18-vuotiaana sekä ensimmäisen poikaystäväni tapasin vasta 23-vuotiaana.

Ja silti alistuit nukkumaan nurkassa patjalla ja mukiloitavaksi?

Juu ei nyt mene myyntiin tuo. Olisit hiukan nyt miettinyt trolliasi. Jos olisit kertonut olevasi ekan teinirakkautesi uhri, ilman koulutusta kaupunkiin vieraiden ihmisten pariin tuotu naisparka, niin ehkä oltais uskottu, mutta tuollainen yhdistelmä tehopakkausta ja käsittämätöntä ovimattoa ei toimi.

Olin ja edelleenkin olen tehopakkaus joissain asioissa; ihmissuhteissa olen aina ollut aivan onneton ja pahasti hukassa. Asiat eivät ole niin yksioikoisia. Sitä paitsi exäni vuosi vuodelta murskasi itsetuntoani. Lopulta uskoin aidosti suunnilleen kaiken mitä hän sanoi. Hän myös pahoinpiteli mua siten, että sain muutamia aivotärähdyksiä, joten äo:ni todennäköisesti laski ihan reilusti.

Mulla ei ole ollut koskaan mitään tasa-arvoista, rakastavaa, naista kunnioittavaa parisuhdetta, vaan heti silloin 23-vuotiaasta lähtien olin manipuloivan, itseäni tuplasti vanhemman miehen kanssa suhteessa. Syynä varmaankin on todella vinksahtanut äitisuhteeni (äitini nöyryytti ja kiusasi mua pienestä pitäen ja lopuksi hylkäsi 13-vuotiaana, kun lähti nuoremman miehen matkaan kotoamme). Koulussa ja opinnoissa silti aina loistin.

T. Ap

Keskustelu ajautui pahasti harhapoluille tuttuun av-tyyliin.