Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Toimittajaksi suomen kielen maisteripapereilla?

Toimiiko
26.01.2018 |

Olen neljä vuotta yliopistossa penkkiä kuluttanut nuori nainen, jonka olisi tarkoitus valmistua ensi vuonna tuplamaisteriksi luokanopettajaopinnoista sekä suomen kielen koulutusohjelmasta. Minulla on pitkä kirjallisuuden sivuaine plakkarissa ja suunnittelen mahdollisesti paisuttaa pakettia viestinnän lyhyellä sivuaineella. Alun alkujaan suunnittelin ryhtyväni opettajaksi (tämän varmaan jo päättelitte), mutta olen myös pitkään haaveillut toimittajan ammatista.

Pääsin viime vuonna kesätöihin paikallislehteen ja olen sittemmin tehnyt juttuja pitkin vuotta. Hommat jatkuvat myös ensi kesänä. Kädenjäljestäni tykättiin ja pääsin ideoimaan, kirjoittamaan sekä kuvaamaan monenlaisia juttuja etusivulta gallupeihin, uutisista henkilöjuttuihin ja mielipidekirjoituksiin. Muutama tekstini läntättiin myös toisen läheisen paikallislehden sivuille (piirit ovat pienet). Kesän aikana koin jonkinmoisen valaistuksen ja ymmärsin, että tätä minä haluan tehdä.

Eli sen enempää jaarittelematta: Uskotteko, että koulutustaustallani voin päästä joku kaunis päivä vakituiseen toimittajan pestiin? Voiko asiansa osaava ponnistaa paikallislehdestä isompaankin mediataloon ilman journalistisen alan tutkintoa? Arvostetaanko nuorta tuplamaisteria toimitusalalla, vaikka kourassa olevat paperit eivät vastaa täysin työnkuvaa?

Kommentit (52)

Vierailija
1/52 |
26.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

En usko, että sun koulutuksellasi on juurikaan väliä. Enemmän merkitystä on työkokemuksella ja sitähän sulla on. Tsemppiä jatkoon!

Vierailija
2/52 |
26.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Monilla toimittajilla ei ole minkäänlaista loppututkintoa. Jos on tarpeeksi hyvä työssään niin tuskin ketään kiinnostaa muodollinen koulutus. Toki on etua varmaan tutkinnoista, koska monella muullakin paikan hakijalla niitä tutkintoja on kuitenkin nykypäivänä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/52 |
26.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tätä juurikin mietin. Että meneekö työhakemus roskakoriin sillä sekunnilla, kun koulutushistoriassa näkyy jotakin muuta kuin journalistiikan opinnot. Mutta toivotaan, että näin ei ole! Viestinnän lyhyt sivuaine ei olisi kovinkaan raskas, mutta voisi näyttää hyvältä paperilla.

Vierailija
4/52 |
26.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko sulla mitään verkostoja? Kyllähän melkein kuka vain osaa kirjoittaa ja keksiä jutunaiheita, tarpeeksi hyvin, mutta vastaako sulle kukaan tärkeä kun soitat?

Vierailija
5/52 |
26.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toimittajia on yhä vähemmän ja vähemmän. Kehottaisin harkitsemaan sitä opettajan ammattia tai jotain muuta.

Vierailija
6/52 |
26.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Opettajia koulutetaan hitosti liikaa. Töitä ei ole läheskään kaikille, joten hae ihmeessä toimittajan hommiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/52 |
26.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onko sulla mitään verkostoja? Kyllähän melkein kuka vain osaa kirjoittaa ja keksiä jutunaiheita, tarpeeksi hyvin, mutta vastaako sulle kukaan tärkeä kun soitat?

Verkostoja ja verkostoja. Tällä omalla pienellä paikkakunnallani tunnen toimittajapiirit ja saan hommia. Paikallislehti on kuitenkin ikävä kyllä kuoleva media, enkä voi luottaa siihen, että täältä löytyy minulle töitä aina tulevaisuudessakin. Suosituksia voin saada tietenkin, mutta en tiedä paljonko ne painavat vaakakupissa.

Vierailija
8/52 |
26.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuplamaisteriksi viidessä vuodessa...? No onhan se mahdollista, mutta ei voi kyllä kovin haastavia opintoja olla noissa pääaineissa...

Tunnetuissa toimittajissa on monia jonkun kämäsen opiston läpikäyneitä, joten koulutuksesi puolesta pärjäät kyllä hyvin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/52 |

Moniko kaverisi on mukana uusissa hallitusneuvotteluissa jos hallitus kaatuu?

Moniko kaverisi on sisäpiirissä jos joku jää kiinni dopingista/huumeista?

Jos saat näiltä "nimettömiltä lähteiltä" jutun/juttuvinkin ennen muita, saanet töitäkin...

Vierailija
10/52 |

Nyt on toinen paketti harkkaa ja gradun loppuun kirjoittamista vaille valmis. Gradun pitäisi olla paketissa viimeistään syksyllä. Ensi vuosi eli viides vuosi on siis uhrattu kokonaan suomen kielen maisteriopinnoille, joista osa on suoritettu. Tietenkin toisen gradun tekeminen voi alkaa tökkiä, mutta käytän mahdollisesti tämän ensimmäisen gradun aineistoja ja vaihdan vain näkökulmaa kielitieteeseen.

Nämä alat eivät tosiaan ole hankalimmasta päästä yliopistossa. Luokanopettajaopinnoissa paljon läsnäolopakkoja mutta kevyttä hauskanpitoa, suomen kielen opinnoissa olen tehnyt varmaan puolet kursseista tenttimällä kirjat ja that's it. Kirjatieto jää minulla helposti päähän, eli en ole pitänyt tätä opiskelua ylitsepääsemättömän raskaana.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/52 |
27.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sulla mitään verkostoja? Kyllähän melkein kuka vain osaa kirjoittaa ja keksiä jutunaiheita, tarpeeksi hyvin, mutta vastaako sulle kukaan tärkeä kun soitat?

Verkostoja ja verkostoja. Tällä omalla pienellä paikkakunnallani tunnen toimittajapiirit ja saan hommia. Paikallislehti on kuitenkin ikävä kyllä kuoleva media, enkä voi luottaa siihen, että täältä löytyy minulle töitä aina tulevaisuudessakin. Suosituksia voin saada tietenkin, mutta en tiedä paljonko ne painavat vaakakupissa.

Moniko kaverisi on mukana uusissa hallitusneuvotteluissa jos hallitus kaatuu?

Moniko kaverisi on sisäpiirissä jos joku jää kiinni dopingista/huumeista?

Jos saat näiltä "nimettömiltä lähteiltä" jutun/juttuvinkin ennen muita, saanet töitäkin...

Ei yksikään x3. Tai ehkä hyvällä tuurilla yksi. Jos sekään.

Vierailija
12/52 |
27.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

En osaa tähän vastata, mutta oliko opintoihisi vaikea päästä sisään? Millaista opiskelu on ollut?

T. Lukiolainen joka haluaisi opiskellä äidinkieltä tai pohjoismaisia kieliä

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/52 |
27.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomen kielessä on iso sisäänottoprosentti, joten ei ole kauhean vaikea päästä, kun lukee pääsykoekirjat ja osaa kirjoittaa sujuvasti.

Vierailija
14/52 |
27.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Suomen kielessä on iso sisäänottoprosentti, joten ei ole kauhean vaikea päästä, kun lukee pääsykoekirjat ja osaa kirjoittaa sujuvasti.

Kiitos. :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/52 |
27.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En osaa tähän vastata, mutta oliko opintoihisi vaikea päästä sisään? Millaista opiskelu on ollut?

T. Lukiolainen joka haluaisi opiskellä äidinkieltä tai pohjoismaisia kieliä

Ei ole hankalaa :) en tiedä ketään, kuka olisi kovasti yrittänyt pääsemättä sisään. Eli kunhan vaan luet huolella niin pitäisi onnistua.

Vierailija
16/52 |
27.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olet ylikouluttautunut. Toimittajathan ovat yliopistodropoutteja järjestään.

Pidätkö alkoholin mausta? Onko huumeiden käyttö sinulle no-no, esim. amfetamiini? Entä diapam?

Onko sinulle luontevaa jakaa ihmiset ns. parempiin ja yksinkertaisiin joita on sivistettävä?

Vierailija
17/52 |
27.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toimittajat ovat hyvin sekalainen joukko ja koulutustausta vaihtelee kansanopistosta tuplamaistereihin.

Minusta sinun koulutuksella ja kokemuksella on hyvät mahdollisuudet päästä vakituiseen työhön.

Itse vaihdoin toimittajan hommista viestintäalalle. En saanut vakituista työtä eikä freelancerin elämä sopinut elämäntilanteeseeni. En jaksanut myöskään enää hakea määräaikaisia töitä, kun ne eivät johtaneet mihinkään. Olin töissä Suomen suurimmissa sanomalehdissä ja aikakauslehdissä.

Vierailija
18/52 |
27.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olet ylikouluttautunut. Toimittajathan ovat yliopistodropoutteja järjestään.

Pidätkö alkoholin mausta? Onko huumeiden käyttö sinulle no-no, esim. amfetamiini? Entä diapam?

Onko sinulle luontevaa jakaa ihmiset ns. parempiin ja yksinkertaisiin joita on sivistettävä?

Toimittajat on stereotyyppisesti näitä punavihervasemmistolaisia viinaanmeneviä elämäntapahippejä, mutta uskon, että ajat ovat muuttuneet. Kun porukkaa on paljon tyrkyllä toimittajaksi, joka ikistä yliopistopudokasta ei oteta hommiin.

Vierailija
19/52 |
27.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vain osa toimittajista on opiskellut viestintää tai journalistiikkaa. Moni on opiskellut valtsikassa. Ihan hyvin voit päästä isoon mediaan töihin tuolla taustalla.

Ja moni on ponnistanut paikallislehdestä. Hae ensin kesätöihin tai lähettele juttutarjouksia alueellisiin isompiin medioihin kuten maakuntalehtiin ja siitä sitten pyrit eteenpäin.

Verkostot kasvavat työtä tehdessä. Harvalla on niitä alussa.

Vierailija
20/52 |
27.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei, olipas sattumalta kiinnostava keskustelu. Olen äikänope ja alan vaihtamista välillä mietiskelen.  En oppilaiden, enkä huoltajien takia vaan työpaikkakiusaamisen. Opetusala ja kunnan työt yleensäkin ovat tätä täynnä. Ei jaksaisi ihan aina. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä viisi yhdeksän