Oikeus eri harrastuksiin - Missä raja?
Otsikko on vaikea, mutta koetan vähän avata että mitä ajan takaa. Poikani on innokas lentokoneharrastaja, mutta hän on vaihdossa jenkeissä eikä siellä tosiaan katsota hyvällä lentokentän laidalla hengailua. Poika on monta kertaa selittänyt poliisille, että koneet ovat hänen suuri kiinnostuksenkohteensa, mutta hänen käsketään muodollisesti vähän niinkun painumaan helvettiin. On jopa näyttänyt passin ja antanut tutkituttaa tavaroitaan, mutta ei.
Lentokoneista pitäminen tuntuu olevan hirveä tabu. Ymmärrän kyllä että 9/11 ja yms, mutta jos koneet ovat pojan vaaraton harrastus. Millä perusteella harrastuksen voi kieltää, mihin vetää raja? Miksi suurinta osaa harrastuksista saa toteuttaa missä vain, kun taas joitakin pidetään jopa rikosta vastaavana? Tietysti näin äitinä tuntuu vähän väärältä että pojan kiinnostus ilmailuun on muka potentiaalinen vaara, kun taas jotkut samassa kaupungissa käyvät ratsastamassa keskustassa hevosilla, jotka eivät ole lainkaan hallinnassa. Mutta se on vain hieno asia se. (Minulla itselläni on hevonen ja tiedän mitä vahinkoa ne saavat aikaan kun kuppi lopulta menee nurin.)
Kommentit (21)
Aika irrationaalista verrata kahta toisistaan täysin riippumatonta toimintaa (lentokonebongausjaratsastus) ja väittää, että kun toinen on luvallista niin siksi toinenkin pitäisi sallia.
Jenkeissähän joku saksalainen vaihtari ammuttii kun eksyi ja yritti oikaista jonkun pihamaan kautta. Olisin varovainen.
Vierailija kirjoitti:
Aika irrationaalista verrata kahta toisistaan täysin riippumatonta toimintaa (lentokonebongausjaratsastus) ja väittää, että kun toinen on luvallista niin siksi toinenkin pitäisi sallia.
Perusteletko? Mikä tekee jostain harrastuksesta toista huonomman, niin ettei sitä voida sallia? Mitä haittaa siitä on että poikani tahtoo katsella koneita, eihän se vahingoita ketään. Enemän se villiintynyt hevonen vahingoittaa. Tämä ei ole first world probleemani, vaan tahtoisin saada keskustelua aikaan ;) Mikä tekee harrastuksesta kielletyn, miksi toisen harrastuksen saa kieltää ja toisen ei? Enkä halua "koska se nyt vaan on niin" -vastauksia. Perinteeseen vetoaminen on huono argumentti, tiedän tämän filosofian opena. sitäpaitsi mua ainakin harmittaisi, jos mulle tultaisiin marmattamaan että et saa enää käydä tanssitunnilla, koska x.
Kannattaisi pysyä vapaassa maailmassa niin ei olisi tuollaisia ongelmia.
No ainakin tulotaso ja se onko töissä vai ei määrää pitkälti sen mitä kukakin sa harrastaa ja mitä ei. Esimerkiksi Suomessa on paljon harrastuksia joita pidetään korkeiden maksujen takia eliittilajeina, kuten vaikka jalkapallo tai musiikki. Sitten on myös liuta harrastuksia joita TYÖTTÖMIEN EI OLE SOVELIASTA harrastaa, mutta lista olisi niin pitkä että on helpompaa luetrlla mitkä harrastukset on Suomessa sallittuja työttömille (työtön voi esim kalastaa, sienestää, marjastaa, lenkkeillä, pyöräilä, kerätä roskia tai vaikka kerätä pulloja).
Vierailija kirjoitti:
Jaha, first world problems... Eiköhän olisi vain helpointa, että poikasi kunnioittaisi sen yhteiskunnan ja kulttuurin sääntöjä jossa on, ap. Sellainen "Mut ku kyllä meillä Euroopassaki..." välttämättä ole pätevä peruste sille, miksi paikallisia viranomaisia epäilyttävä käytös pitäisi sallia.
Ymmärrän täysin pointtisi kyllä ja olen sanonut pojalle että maassa maan tavalla, nyt ei ole harrastukseen mitään asiaa. Lentokonebongaus kuitenkin tunnetaan jenkeissä, ihan jopa tuolla osavaltiossa eikä poika todellakaan ole ainoaa lajiaan. Hänen koulukaverinsa käyvät viikoittain kentällä, mutta joka kerta fobba tulee häätämään. Kyseessä ei siis ole sellainen asetelma että poika kyhjöttää yksinään jossain puskassa vaan porukkansa kanssa (porukkaan kuuluu ihan vanhoja miehiäkin) näkyvissä. Tosin ei enää, kun kielsin häntä.
KalkkisTäti kirjoitti:

Siis missä he tätä bongaamista harrastavat? Tunkevat kentälle? Ei ihme ole, että häädetään pois. Ei missään muussakaan maassa lentokoneita kentälle mennä bongaamaan. Se tehdään kentän ulkopuolella. Monessa paikassa on jopa parkkipaikka tai tien levennys tehty tähän tarkoitukseen kohtaan, josta helposti näkee nousevat ja laskeutuvat koneet.
Amerikassa on amerikkalainen meininki. Pojan kannattaa ottaa se huomioon. Ja kyllä, kun amerikassa poliisi (tai pikakurssin käynyt vartija) puhuttelee sinua käsi valmiiksi pistoolin perällä, niin älä tee äkkinäisiä liikkeitä.
Suomessa lentokoneiden kuvaus on helppoa. Bongareiden toiveet on otettu Vantaalla huomioon. Mutta se mikä pätee meillä, ei ole mikään peruste sille, miten muualla asiat ovat.
No rajan voi vetää siihen, missä bongaus on sallittua ja miten käyttäytyy bongatessaan. Lentokentän ympäristössä pitää vähän miettiä missä kyyhöttää ja ihan hyvä että asiaan puututaan lentoturvallisuuden kannalta.
On sulla ongelmat.
Joo, kyllä maailman pitää muuttua, ei poikasi.
Vierailija kirjoitti:
Joo, kyllä maailman pitää muuttua, ei poikasi.
Kyllä se niin on että pojan pitää sopeutua maailmaan tai tästä tulee lainsuojaton rikollinen. Niin ikävää kuin se onkin.
Vierailija kirjoitti:
KalkkisTäti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaha, first world problems... Eiköhän olisi vain helpointa, että poikasi kunnioittaisi sen yhteiskunnan ja kulttuurin sääntöjä jossa on, ap. Sellainen "Mut ku kyllä meillä Euroopassaki..." välttämättä ole pätevä peruste sille, miksi paikallisia viranomaisia epäilyttävä käytös pitäisi sallia.
Ymmärrän täysin pointtisi kyllä ja olen sanonut pojalle että maassa maan tavalla, nyt ei ole harrastukseen mitään asiaa. Lentokonebongaus kuitenkin tunnetaan jenkeissä, ihan jopa tuolla osavaltiossa eikä poika todellakaan ole ainoaa lajiaan. Hänen koulukaverinsa käyvät viikoittain kentällä, mutta joka kerta fobba tulee häätämään. Kyseessä ei siis ole sellainen asetelma että poika kyhjöttää yksinään jossain puskassa vaan porukkansa kanssa (porukkaan kuuluu ihan vanhoja miehiäkin) näkyvissä. Tosin ei enää, kun kielsin häntä.
Siis missä he tätä bongaamista harrastavat? Tunkevat kentälle? Ei ihme ole, että häädetään pois. Ei missään muussakaan maassa lentokoneita kentälle mennä bongaamaan. Se tehdään kentän ulkopuolella. Monessa paikassa on jopa parkkipaikka tai tien levennys tehty tähän tarkoitukseen kohtaan, josta helposti näkee nousevat ja laskeutuvat koneet.
Eivät tunge sinne asema-alueelle, eivät lähimainkaan. Vaan kenttäalueelle. Kiitoteiden varteen, ja ne sijaitsevat varsinaisesta kentästä jopa kilometrejä pois päin.
Vierailija kirjoitti:
No rajan voi vetää siihen, missä bongaus on sallittua ja miten käyttäytyy bongatessaan. Lentokentän ympäristössä pitää vähän miettiä missä kyyhöttää ja ihan hyvä että asiaan puututaan lentoturvallisuuden kannalta.
On sulla ongelmat.
Missä sanoin, että tämä olisi ongelma?;) poikani se tässä "kärsii", en minä. Pojat käyttäytyvät hyvin bongatessa, eikä missään ole katselua tai liikuskelua kielletty. Ymmärrän että jossain se vain ei ole sallittua ja asia on niin, mutta sääli niille ihmisille jotka oikeasti tykkäävät siitä. Varsinkin kun se ei ole kenellekään vahingollista.
Väännän tästä aiheesta vähän senkin takia, kun lapsena vanhemmat kielsivät minulta jos jonkinmoista harrastusta. Joten osaan samaistua siihen miltä se tuntuu.

Ai että. Kun lentokoneita voidaan häiritä maasta käsin vaikka lasereilla ja on ihan ymmärrettävää, että bongausta voidaan rajoittaa. Nyt FAA:lle kirjettä, että suomivaihtari saa harrastella...
Poikasi voisi katsella lentokoneita kirjoista.
Jos poliisi kerran sanoo että nyt pitää lähteä muualle, silloin tietää että se oma harrastus ei ole sopiva.
Ehkä poikasi voisi harrasta jotain muuta, josta poliisi ei sano mitään? Vaikkapa ratsastusta nyt kun mainitsit hevosia.

Kyllä kyllä, ymmärrän tämän ja sen että turvallisuus menee kaiken edelle. Ja hyvä niin. Joissain maissa voi hankkia bongaukseen esimerkiksi luvat, mikä on mielestäni se kaikille reilu on käytäntö. Sen voisi amerikassakin ottaa käyttöön.
Ja tarkoitukseni ei ollut nyt pelkästään pojan harrastuksesta puhua, vaan kaikista harrastuksista mitä katsotaan vähän vinoon! Mites graffitit?
Vierailija kirjoitti:
Poikasi voisi katsella lentokoneita kirjoista.
Ja kitaransoittajat tästedes soittaa ilmakitaraa! Mainio idea.
Vierailija kirjoitti:
Jos poliisi kerran sanoo että nyt pitää lähteä muualle, silloin tietää että se oma harrastus ei ole sopiva.
Ehkä poikasi voisi harrasta jotain muuta, josta poliisi ei sano mitään? Vaikkapa ratsastusta nyt kun mainitsit hevosia.
Poika on nyt bongannut lintuja, harrastukseen ei ole samankaltaiset mahdollisuudet kuin Suomessa mutta menettelee. Sanoin pojalle että vaikka kuinka tärkeä se oma harrastus on niin virkavaltaa on toteltava, eli päätä ei meillä kyllä taputella.