Oikeus eri harrastuksiin - Missä raja?
Otsikko on vaikea, mutta koetan vähän avata että mitä ajan takaa. Poikani on innokas lentokoneharrastaja, mutta hän on vaihdossa jenkeissä eikä siellä tosiaan katsota hyvällä lentokentän laidalla hengailua. Poika on monta kertaa selittänyt poliisille, että koneet ovat hänen suuri kiinnostuksenkohteensa, mutta hänen käsketään muodollisesti vähän niinkun painumaan helvettiin. On jopa näyttänyt passin ja antanut tutkituttaa tavaroitaan, mutta ei.
Lentokoneista pitäminen tuntuu olevan hirveä tabu. Ymmärrän kyllä että 9/11 ja yms, mutta jos koneet ovat pojan vaaraton harrastus. Millä perusteella harrastuksen voi kieltää, mihin vetää raja? Miksi suurinta osaa harrastuksista saa toteuttaa missä vain, kun taas joitakin pidetään jopa rikosta vastaavana? Tietysti näin äitinä tuntuu vähän väärältä että pojan kiinnostus ilmailuun on muka potentiaalinen vaara, kun taas jotkut samassa kaupungissa käyvät ratsastamassa keskustassa hevosilla, jotka eivät ole lainkaan hallinnassa. Mutta se on vain hieno asia se. (Minulla itselläni on hevonen ja tiedän mitä vahinkoa ne saavat aikaan kun kuppi lopulta menee nurin.)
Vanha aihe, mutta kun nyt sattui kuukkelilla tulemaan vastaan, niin kirjoitanpa sanasen.
Yhdysvalloissa ei voi yleistää edes osavaltiokohtaisesti (koko maasta puhumattakaan) sitä, missä lentokoneiden bongaus on sallittua ja missä ei. Se on ihan lentokentästä ja bongauspaikasta riippuvainen asia. Monilla kentillä on erikseen siihen tarkoitukseen varatut paikatkin, mutta ei toki kaikilla. Ja sitten on niitäkin lentokenttiä, jotka vaan eivät suhtaudu kys. harrastukseen suopeasti.
Mutta vaikka bongailu olisi kyseisellä kentällä muutoin sallittuakin, niin aivan mihin tahansa aidan varteen ei ole välttämättä menemistä. Vaikka alue olisikin tyhjää joutomaata tai muuta pöpelikköä tms, niin se voi olla jonkun yrityksen tai yksityisen omistamaa maata, jolla ei USA:ssa saa oleskella ilman maanomistajan lupaa. Siellä kun ei tunneta jokamiehenoikeuksia samalla tavalla kuin Suomessa. Sellaisella alueella oltaessa poliisilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin häätää pois.
Tunnen monia suomalaisia bongareita, jotka käyvät vuosittain USA:ssa (ja muuallakin maailmalla) valokuvaamassa lentokoneita - ilman onglemia. Toki niitäkin maita on, joissa lentokoneiden bongailu on yksinkertaisesti tyystin kielletty (esim. monet lähi-idän maat), mutta USA ei todellakaan kuulu siihen joukkoon.