Voiko 7 vuotiaalle sanoa ettei varaa toiseen ruokaan

Miksi pitää sanoa, että ei ole varaa? Miksi ei kertoa totuutta eli meillä ei ole tuota haluamaasi ruokaa eikä sitä lähdetä nyt ostamaan. Tilalle voi antaa sitä mitä on, kaurapuurosta kalapuikkoihin, mutta ei ole pakko mennä jokaisen tahdonilmauksen mukaan.

Mielestäni tuossa tilanteessa voi. Tietysti toiset lapset eivät älyä sittenkään millään, ja toiset taas huolestuvat liikaa. Meilläkin molempia lajeja, ovat tosin jo vanhempia.

Mutta mitä ihmettä sitä muutakaan voi yrittää jos tilanne on tämä.

Ei sille tarvi perustella, vanhemman sana on laki. Kuka edes lähtisi tanssimaan 7-vuotiaan pillin tahdissa?

Toki voi. Itse 90-luvun lapsena opin jo varhain rahan arvon. Raha ei kasvanut puussa silloin, eikä nytkään. Kyllä koululaisen tulee jo ymmärtää mitä raha tarkoittaa ja se, ettei sitä saa vain seinästä. Auttaisiko jos suunnittelisitte yhdessä esim. viikkobudjettia ja näyttäisitte konkreettisesti mihin raha menee?

Tuli mieleen myös Teinipomo-sarja, jossa teini sai perheen kk-budjetin käyttöönsä ja hänen piti hoitaa kaikki perheen raha-asiat. Siinä saivat lellityt teinit kyytiä :D 

Mielestäni voi. Ei kannata antaa lapselle kuvaa talousvaikeuksista, voi vaikka sanoa että Suomessa ruoka on tosi kallista, ja että jos joutuu tekemään monia ruokia niin niihin menee niin paljon rahaa ettei enää voida ostaa leffalippuja, karkkia, sarjiksia, puhelimia (tähän siis joku sellainen pojalle mieluisa juttu).

Idea siis se, että poika ymmärtäisi että se ruoka todella maksaa, ja että se on sitten jostain kivasta pois.

Tottakai voi. Mä en ole ikinä ymmärtänyt, että ruokailusta pitää tehdä vaikeaa. Jos lapselle ei ruoka kelpaa, niin olkoon syömättä. Kyllä se seuraava ruoka sitten yleensä kelpaa. Tämä siis, jos lapsi on terve. Sairaana syödään sitä, mikä vaan menee.

No niin, aikuisena olo ap on vastuunkantamista.

Paska provo, epäuskottavampaa ei paljon ole, mutta lapseton äijä kun mammoja " opettaa ", lopputulos on tämä.

Sano lapsellesi, että sitten isona, kun äiti on äänestänyt Laura Huhtasaaren Suomen Tasavallan presidentiksi, niin hän (lapsi) saa syödä niin paljon kreatonistista ruokaa kuin ikinä vain haluaa.

Minulle sanottiin, kun olin lapsi ja sen jälkeen kannoin koko lapsuuteni taakkaa perheen rahattomuudesta ja omasta vaikutuksestani siihen. Itse en sanoisi, enkä toivoisi yhdellekään lapselle sanottavan.

Muistan, kun itse kysyin asiaa lapsena ja kuvittelin pystyväni elämään sen tiedon kanssa, mutta totuus oli toinen.

Vanhemman sana on lapsen laki, lapsi saa sitten itse päättää omista asioistaan kun 18 ja muutta pois kotoa. Siihen asti vanhempien tehtävä on määrätä kaikesta ja lasten totella.

Vierailija kirjoitti:

Minulle sanottiin, kun olin lapsi ja sen jälkeen kannoin koko lapsuuteni taakkaa perheen rahattomuudesta ja omasta vaikutuksestani siihen. Itse en sanoisi, enkä toivoisi yhdellekään lapselle sanottavan.

Muistan, kun itse kysyin asiaa lapsena ja kuvittelin pystyväni elämään sen tiedon kanssa, mutta totuus oli toinen.

.

Näin kävi minullekin, siihen se lapsuus sitten loppui.

Olisi sitä ehtinyt rahan puutetta suremaan/ahdistumaan myöhemminkin.

No minulle sanottiin lapsuuden kodissa aina ettei rahaa ole siihen ja siihen, enkä saa sitä ja sitä. Oli sitten kyse karkeista, ruuasta, vaatteista tai puhelimesta. Itseasiassa ensimmäisen puhelimen sain vasta kiukkuraivarikohtauksen jälkeen 8 vuotiaana. Nyt olen jo 21 ja raha on tälläkin hetkellä se asia mitä haluaisin sen takia ajatella kaikista vähiten ja hyvä jos ollenkaan.

Luuletko 7-vuotiaan saavan koulussa ruuaksi ihan mitä tahansa?

Vierailija kirjoitti:

No minulle sanottiin lapsuuden kodissa aina ettei rahaa ole siihen ja siihen, enkä saa sitä ja sitä. Oli sitten kyse karkeista, ruuasta, vaatteista tai puhelimesta. Itseasiassa ensimmäisen puhelimen sain vasta kiukkuraivarikohtauksen jälkeen 8 vuotiaana. Nyt olen jo 21 ja raha on tälläkin hetkellä se asia mitä haluaisin sen takia ajatella kaikista vähiten ja hyvä jos ollenkaan.

Pitäisikö tässä olla sitä mieltä, että 8-vuotiaana on jo korkea aika saada oma puhelin? Huh huh, kovat oli sullakin vaatimukset jos oikein raivokohtaus piti moisesta vetää.

Ehdottomasti ei, sillä se ei ole lapsen syy ja lapsen taakaksi ei voi laittaa rahan puutetta.

Eikä lapsi päätä, mitä perheessä syödään, se on aikuisen tehtävä, eikä tarvitse perustella mitä syödään. Ja tarjoat sitä ruokaa, mihin teillä on varaa, kunhan lapsi ei koe nälkää.

Ja tämä koskee kaikkia, tulotasosta riippumatta.

Oleellinen asia tuossa on se, että lapsella on yksi toive per ateria eikä sitä voi enää myöhemmin vaihtaa. Eikä joka aterialla edes pysty huomioimaan toiveita.

Meillä on ollut ruuan suhteen ota tai jätä. Jos ei kelpaa niin sitten ei syö. Ei ruokaa tehdä lapsen oikuttelujen mukaan oli varaa tai ei.

Koko ongelmalla ei mielestäni ole mitään tekemistä varattomuuden kanssa. Eihän tuollaiseen saa mennä mukaan, vaikka oli miljonääri! Moni varakas muuten on varakas juuri siksikin että on säästäväinen.

Minulla ei ole rahasta pulaa mutta olen todella tarkka siitä, että ruokaa ei mene roskiin. Tämä on myös ympäristökysymys.

Lapselle ei tarvitse kertoa, että olette köyhiä. Sen sijaan säästäväisyyttä voi ja pitää opettaa. Rahan arvoa voi opettaa vaikka kauppaleikin varjolla. Ja lapselle voi kyllä sanoa, että jos ruokaan menee paljon rahaa, sitten jää jokin lelu tms ostamatta.

Vierailija kirjoitti:

Kysymys otsikossa. Lapsen tahtoikä on näkynyt aina ruuasta kieltäytymisenä. Nyt on taas vaihe, että lapsi tahtoo jotain, sen saatuaan tahtoisikin muuta.

Koskaan ei ole annettu periksi, mutta ei ole kerrottu sitä ettei meillä oikeasti ole varaa jatkuvasti vaihtuviin vaatimuksiin. Voiko sen jo tuon ikäiselle sanoa?

En  ymmärrä aloituksesta sanaakaan.

Turhaa hyppyyttämistä ja valtapeliä lapselta. Vanhempien tehtävä on tarjota ruoka, lapsi voi sitten päättää syökö vai ei. Jos ei syö, niin seuraavalla kerralla maistuu varmasti, ei terve lapsi itseään nälkään tapa. Vanhempana en edes suostuisi siihen että lapsi päättää mitä ruokaa laitetaan. Vanhempi päättää. Tietysti voi olla sitten vaikka kerran viikossa lempiruokapäivä, jolloin tehdään sitä mitä lapsi haluaa.