Mitä etua yhdessä asuminen antaa siihen verrattuna, että vain tapailee eikä yritä yhdistää kahta elämää yhdeksi?

Ensin vastaus otsikon kysymykseen, sitten vähän totuuksia.

Yhdessä asumisen etu on siinä, että ei tarvitse yrittää yhdistää kahta elämää yhdeksi.

Jos vain tapailee eri osoitteista, niin silloin sitä joutuu yhdistämään kaksi elämää: "Hei sopiiko sulle, että tavataankin torstaina, kun mulla olis huomenna ..." Hyvässä parisuhteessa yhdessä asuttaessa kahdesta elämästä tulee yksi: "Kuule mä käyn huomenna ..." Siinä missä tapaillessa joutuu sovittelemaan normaalielämästä poikkeavan yhdessäolon, yhdessä asuessa joutuu sovittelemaan normaalielämästä poikkeavan erilläänolon. Molemmissa elämäntavoissa kummallakin pitää olla "omaa aikaa" ja "omia kavereita" - se ei muutu asumismuodosta toiseen siirryttäessä. Kyse on vain siitä, minkä olotilan haluaa olevan oman elämän normaalimuoto: haluaako erikseen sopia yhdessäolosta vai erilläänolosta.

Edellisessä oli siis kyse hyvästä parisuhteesta. Jos parisuhde ei ole hyvä, tai sitä ei ole, vaan kyse on pelkästä seksisuhteesta tai toisen hyväksikäytöstä, tilanne muuttuu. Silloin yhdessä asuminen ei tuo mitään etua, vaan pelkkää riitaa, tuskaa ja kärsimystä. Silloin ei pidä asua yhdessä, mutta silloin myös tapailu on kyseenalaista.

Omilla kokemuksillani voin lisätä yhdessä asumisen etuihin kuitenkin vielä yhden edun: siinä oppii tuntemaan toisen ihmisen hyvin ja löytää myös itsestään uusia ulottuvuuksia. Tapaillessa tapaa vain jonkun hetkellisen olomuodon. Yhdessä asuessa tapaa toisen 24/7 ja siinä totuudet tulevat esiin.

Nyt niitä totuuksia selventämään yllä olevaa vastausta.

Olen seurustellut neljä vuotta nykyisen naisystäväni kanssa ja asunut niistä yhden vuoden hänen luonaan seurustelun alkuvaiheessa. Hänelle ajatus yhteenmuuttamisesta on nyt suuri kauhistus. Jopa niin, että vaikka en itse ole ottanut asiaa esiin, niin hän torjui minut jo ennakolta. Ainakaan kolmeen vuoteen en sovi saman katon alle. (No - ei tupata, kun ei tykätä. Asia tuli selväksi. Enää en mene vaikka pyytäisi.) Hänen mukaansa voidaan tavata viikonloppuisin ja viettää silloin "laatuaikaa", jossa minulla ei kuitenkaan ole osuutta. Molempien pitää tehdä omia juttuja. Hänelle on kauhistus, jos tehtäisiin välillä jotakin yhdessä. Olen pelkkä viikonloppupano ja lompakko.

Miksi siis asua yhdessä? Hänen kannaltaan ei miksikään - hän saa mitä haluaa: vakiopano, rahaa ja vapaus, jonka mukana muita miehiä. Mitä muuta nainen tarvitsee? Ei mitään, paitsi lisää miehiä, joita saa kun ei asuta yhdessä. Erillään asuminen on erillään oloa.

Miksi siis asua yhdessä? Minun kannaltani siksi, että yhdessä oli kivaa ja mukavaa ja oli hauskaa jutella ja jakaa arkea hänen kanssaan. Viettää sitä saamarin "laatuaikaa" koko ajan. Ihan kuin ihmiset, jotka rakastavat ja arvostavat toisiaan. Seksiinkään ei olisi yhdessä asuessa niin hirveää pakkomiellettä, kun sitä voisi harrastaa silloin kun oikeasti haluaa - eikä ladata viikonloppuun yhtä hyvää ja kahta pakollista aktia.  Nyt viikonlopun "laatuaika" tekee kaikesta pakonomaista. Yhdessä asuminen vapauttaisi olemaan yhdessä.

Mutta jokainen taaplaa tyylillään. Jos ei sovi yhteen, ei pidä mennä yhteen. Jos ei pysty asumaan toisen kanssa, ei pidä asua toisen kanssa. Henkisesti vajaat tai itsekkäät ihmiset eivät pysty asumaan jonkun toisen kanssa, koska joutuisivat huomioimaan toisen läsnäolon ja mahdollisesti mukautumaan johonkin kompromissiin. Henkisesti vapaat ja avoimet ihmiset voivat asua toisen kanssa häiriintymättä toisesta - ja jopa nauttia toisesta, vaikka eivät saisikaan katsoa haluamaansa tv-kanavaa.

Tämä tekee elämästä vaikeaa - olla ihminen ihmiselle. Siihen kuuluu myös asumismuoto.