Missä ns. persläpimaassa olet käynyt?
Kommentit (55)
Venäjällä. Enää ei sinne saa kirveelläkään.
Turkissa, Egyptissä, Kuubassa, Meksikossa.
Turkissa, Intiassa, Nepalissa ja Tunisiassa. Myös esim. Unkari oli 90-luvun alussa melkoinen p-läpi.
Perussa, joka isojen kaupunkien ulkopuolelta vaikutti olevan varsinainen persläpimaa.
Eiköhän suomi ole persläpipressan kannatusmaa.
Albania, BjH, Puola, Slovakia ja Romania. Kroatiaa, Serbiaa ja Sloveniaa en laskisi enää p-läpimaiksi. Kaikissa oli tosi mukavaa ja viihtyi hyvin. Esim. Albanian turvallisuus ja vieraanvaraisuus yllätti täysin. Tehtiin kahden kaverin kanssa automatka Euroopan halki kesällä 2016 silloin kun oli jalkapallon EM-kisat menossa. Joka maassa oli kuhina päällä. Eniten tykkäsin kuitenkin ehkä Kroatiasta ja etenkin Puolasta.
MIkään maa, jossa olen ollut, ei ole ollut persläpi
Ei mikään maa ole täysin persläpi. Aika monessa olen käynyt ja tietenkin toisista tykännyt enemmän kuin toisista. Kurjuutta on tullut nähtyä, kuten yleistä ankeutta myös, mutta jokaisessa paikassa on myös omia viehättäviä puoliaan. Kaikki ei aina näy ensi silmäyksellä.
Syyriassa, Libanonissa, Egyptissä.
USA:ssa.