Kuinka yleistä on että päiväkodin hoitaja nukkuu päiväunien aikaan?
Ihmettelin vähän kun poikani kertoi, että hän ei ottanut päiväunia päiväkodissa, koska "Minna" nukkui taas niin hän valvoi ja vahti ettei mitään satu. Onko teidän päiväkodissa hoitajan tapana nukkua myös kun lapset nukkuu?
Kommentit (20)
Jos on niin väsynyt, ett nukahtaa, niin nukkukoot. Mielummin pirteä hoitaja päikkäreiden jälkeen kuin väsynyt ja kireä.
Meillä perhepäivähoitaja on nukkunut lasten kanssa. Tuo on jo vaarallista kun muita hoitajia ei ole paikalla ja jos hän ei herääkään siihen että joku lapsista nousee ylös ja päättääkin lähteä seikkailemaan.
Sitten valitetaan miten on rankka työ. 😂Mutta näin päiväkodissa ja eduskunnassa.
En ole kuullut päiväkodista jossa työntekijöiden olisi sallittua nukkua. Jos tapahtunut oikeasti, mitä epäilen, niin poikasi on varmaan kieltäytynyt nukkumasta, hoitaja sitten leikillään sanonut, että hän taitaa ottaa itse torkut ja "pyytänyt" poikaa vahtimaan. Lapsi tietenkin ottanut tosissaan.
Enpä usko, että missään ihan tapana on. Itse olen kyllä kerra vahingossa nukahtanut :/
Vierailija kirjoitti:
En ole kuullut päiväkodista jossa työntekijöiden olisi sallittua nukkua. Jos tapahtunut oikeasti, mitä epäilen, niin poikasi on varmaan kieltäytynyt nukkumasta, hoitaja sitten leikillään sanonut, että hän taitaa ottaa itse torkut ja "pyytänyt" poikaa vahtimaan. Lapsi tietenkin ottanut tosissaan.
Tuskinpa vaan, kun saman olen kuullut jo monta kertaa, kuinka "Minna" taas nukkui. Pojan mielestä siinä ei ollut mitään outoa niin siksi on kertonut aina ihan ohimennen.
Voihan se hoitaja heittää pitkäkseen ja näyttää siten lapsen silmissä nukkuvalta. Itsehän selailen puhelimella av:ta vahtivuorossani 😂
Ja tarkennan, että jos siis kaikki lapset nukkuvat, eikä häiriöitä ole.

Tuskin näytät nukkuvalta jos kännykkää selaat. Siinä olet kuitenkin vielä valmiina reagoimaan jos jotain sattuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kuullut päiväkodista jossa työntekijöiden olisi sallittua nukkua. Jos tapahtunut oikeasti, mitä epäilen, niin poikasi on varmaan kieltäytynyt nukkumasta, hoitaja sitten leikillään sanonut, että hän taitaa ottaa itse torkut ja "pyytänyt" poikaa vahtimaan. Lapsi tietenkin ottanut tosissaan.
Tuskinpa vaan, kun saman olen kuullut jo monta kertaa, kuinka "Minna" taas nukkui. Pojan mielestä siinä ei ollut mitään outoa niin siksi on kertonut aina ihan ohimennen.
Kai tiedät, että lapsi näkee maailman lapsen silmin? Jos tämä Minna on pitkällään ja silmät kiinni (se pieni lepohetki melun ja kaaoksen täytteisessä päivässä), niin lapsen silmissä Minna "nukkuu".
Todellisuudessa Minna voi olla (ja erittäin todnäk onkin) hereillä.
Joihinkin lapsiin se esimerkki toimii parhaiten, eli tämä voi olla ihan harkittua taktiikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voihan se hoitaja heittää pitkäkseen ja näyttää siten lapsen silmissä nukkuvalta. Itsehän selailen puhelimella av:ta vahtivuorossani 😂
Ja tarkennan, että jos siis kaikki lapset nukkuvat, eikä häiriöitä ole.Tuskin näytät nukkuvalta jos kännykkää selaat. Siinä olet kuitenkin vielä valmiina reagoimaan jos jotain sattuu.
Pointtini olikin, että kuka mihinkin sen ajan käyttää. Ei kukaan hyödy siitä, että nukkarivahti istuu tuolilla selkä suorassa tyhjyyteen tuijottaen, vaan ihan hyvin hän voi itsekin siinä lepäillä (eli maata pitkällään hereillä) tai selailla vaikka av:ta.
Meillä nukkuu kaikki ne eläkeikää lähenevät... Itse monesti istun silmät kiinni ja rentoudun.
Jospa Minna "nukkuu" jotta saa lapsen nukkumaan. Ainakin kotihoidossa keino tepsii hyvin.
Tuskin missään on sallittua nukkua päiväunia, mutta nukkariin on todella helppo nukahtaa vahingossa.
Mä olen nukkunut useinkin, kun olin perhepäivähoitaja. Se oli sellaista "koiranunta" sohvalla, heräsin joka ikiseen natinaan ja huokaukseen.
Heräsinhän minä omien lastenikin kanssa keskellä yötä sata kertaa, joten miksen heräisi vieraiden lasten heräämiseen?
Lasten hoito keikkaa tehdessäni kerran nukahdin perheen sohvalle 😂
En jäänyt kiinni kun lapsetkin nukkuivat ja heräsin ennen heitä 😅
Vierailija kirjoitti:
Tuskin missään on sallittua nukkua päiväunia, mutta nukkariin on todella helppo nukahtaa vahingossa.
Niin, voi olla että on nukahtanut vahingossa. Kuvittelisin että itseä hiljainen huone ja lepoasento alkaisi nukuttaa. Ap
Meillä oli työntekijöiden kesken aina yleinen vitsi siitä, kuka menee "nukkumaan" ja "älä herätä liian aikaisin". Eihän siellä kukaan nyt oikeasti nukkunut, mutta oli ihanaa hetki lepuuttaa korvia, jos siis lapset vain olivat rauhassa. Kerran tai kaksi olen torkahtanut lattialla istuessani ja lasten silittäessä, silloin tosin huoneessa oli vielä muitakin aikuisia:D aamuvuorot verottaa välillä, hah

Siis lasta silitellessä.....🙄 Ei ne lapset meitä siellä sentään nukuta😅
Yhdessä päiväkodissa oli tapana kun olin työharjoittelussa. Tottakai noudatin talon tapaa ja otin itsekin tirsat välillä :D