Raskauspahoinvointi ja voimat loppu
Olen 27v nainen, odotamme ensimmäistä lasta yhden aiemman keskenmenon jälkeen. Rv 5 ei vielä ollut pahoinvointia, tämä muuttui heti kun rv 6 alkoi. Nyt 6+3, viimeiset kolme päivää olen ollut täysi zombie. Kaikki yököttää, en pysty katsomaan mitään ruokaa ja syöminen on täyttä tuskaa. Syödä kun pitäisi koko ajan, huono olo iskee kuin lumi-inferno jos ei käytännössä katsoen koko ajan puputa jotain. Seisaalteen super huono olo ja huimaa, joten olen vain makoillut nyt viime päivät (töistä saikulla koska ei vain yksinkertaisesti pysty). Lisänä päänsärky, joka on seurana 24/7.
Onko muita joilla tämä on alusta lähtien ollut näin vaikeaa? Paniikki iskee kun viikonlopun jälkeen pitäisi töihin mennä ja siellä jaksaa enkä tiedä miten selviän jos yökin koko ajan ja meinaan nukahtaa seisaalteni väsymyksestä :(
Mainittakoon että siskolla oli molemmista raskauksista hyperemesis, eli todella vaikea raskausajan pahoinvointi. Alkoi ns. "tavallisena pahoinvointina" kunnes paheni ja paheni vain.
Asiallisia vastauksia ja neuvoja kaipailisin :(
Kommentit (20)
Muutamia kertoja oksentanut mutta valtaosaksi tulee vain refleksi, ei kaikkea siis pihalle. Olo kuin merimatkalla olisi kellon ympäri.
Vasta 3 päivää? Minua yökötti 3 kuukautta.
Osta sitruunaa ja lisää sitä ruokiin tai haistele sitä. Jotain pahoinvointirannekkeitakin on olemassa. En tiedä niiden tehosta, perustuvat johonkin akupisteisiin tms. Oma raskauspahoinvointini on ollut satunnaista ja mietoa, en ole joutunut yökkäilemään. Kannattaa syödä vielä ennen nukkumaanmenoa, niin aamulla herätessä vatsa ei ole ihan tyhjä.
Vierailija kirjoitti:
Vasta 3 päivää? Minua yökötti 3 kuukautta.
Hyvä juttu sinulle. Kaikki kokevat kuitenkin yksilöllisesti, toisilla pahoinvointi niin voimakasta että 3 päivääkin voi saada hajalle. Missä empatiasi on?
Vierailija kirjoitti:
Osta sitruunaa ja lisää sitä ruokiin tai haistele sitä. Jotain pahoinvointirannekkeitakin on olemassa. En tiedä niiden tehosta, perustuvat johonkin akupisteisiin tms. Oma raskauspahoinvointini on ollut satunnaista ja mietoa, en ole joutunut yökkäilemään. Kannattaa syödä vielä ennen nukkumaanmenoa, niin aamulla herätessä vatsa ei ole ihan tyhjä.
Kiitos vinkistä. Täytyy kokeilla josko tuo sitruuna autaisi. Pahoinvointirannekkeet on, kärsin matkapahoinvoinnista niin löytyy jo omasta takaa.
Mulla alkoi salamana pahoinvointi viikolla 6 ja sitä kestikin viikolle 22 asti. Ennen plussaamista oli viikon pari päänsärkyä mutta meni ohi.
Neuvoni tuohon pahoinvointiin on että älä yritä pidätellä huonoa oloa. Jos oksettaa niin anna tulla vaan. Syö mietoja ruokia kuten kaurapuuro, vaalea leipä jne, löydät kyllä omat suosikit. Semmoisia mitä on helppo oksentaa. Mulla oli päivittäistä tuo oksentelu mutta en ollut sen takia töistä pois ja vain muutaman kerran oksensin töissä. Muista syödä ja etenkin juoda, nuo päänsäryt helpottaa kun nesteytät kunnolla itsesi. Jaksamista sinulle, ei tuo loputtomiin kestä!
Kyllä oli todella vaikea alkuraskaus, oksensin aamusta iltaan, hampaitakaan ei voinut kunnolla pestä. Sain alas vain kaurapuuroa ja banaania ja join paljon tuoremehuja, niihin tuli suorastaan himo. Yksi viikonloppu meni tipassakin, paino oli pudonnut 10kg, kun mikään ei pysynyt sisällä. Keskiraskaus oli sitten jo ihan hyvää aikaa, ei vaivannut pahemmin mikään ja pystyin töissäkin olemaan. Tsemppiä vain, se on onneksi ohimenevää, vaikka nyt ehkä tuntuukin loputtomalta.
loppu hyvin kaikki hyvin kirjoitti:
Kyllä oli todella vaikea alkuraskaus, oksensin aamusta iltaan, hampaitakaan ei voinut kunnolla pestä. Sain alas vain kaurapuuroa ja banaania ja join paljon tuoremehuja, niihin tuli suorastaan himo. Yksi viikonloppu meni tipassakin, paino oli pudonnut 10kg, kun mikään ei pysynyt sisällä. Keskiraskaus oli sitten jo ihan hyvää aikaa, ei vaivannut pahemmin mikään ja pystyin töissäkin olemaan. Tsemppiä vain, se on onneksi ohimenevää, vaikka nyt ehkä tuntuukin loputtomalta.
Huh kun kuulostaa hurjalta! Kiitos tsempistä. Täytyy tuota kaurapuuroakin vissiin kokeilla..
Itse otin yöpöydälle pillimehun ja jotain suola-/voileipäkeksejä. Laitoin kellon herättämään kolme-neljältä aamuyöllä, söin ja join ja jatkoin nukkumista.
Tämä helpotti erittäin paljon, oli aamulla herätessp paljon parempi olo.
Otan osaa, muistot tuoreena mielessä..
Yritä löytää itsellesi sopivaa syötävää, minulle maistui jotenkuten paahdettu ruisleipä, mehukeitto ja appelsiinit. Raskausvitamiinit voi olla hyödyksi. Lepää ja juo hyvin.
Itsellä tuo jatkui viikolle 18, heti perään kammottavat liitoskivut.
Valion marjakeitot. Niitä meni mulla. Teki oksentamisesta vähän siedettävämpää.
Minulla oli hyperemesis plussatestistä synnytykseen saakka ja yksikään yllä mainituista hyvää tarkoittavista konsteista ei auttanut yhtään. Ilman pahoinvointilääkitystä olisin viettänyt tiputuksessa kahdeksan kuukautta tai kuollut pois.
Jos pahoinvointi siis jatkuu pitkään rankkana, mene lääkäriin.
Kylmät viinimarjat. Pakastetut hedelmäpalat. Yöpöydälle suolakeksejä tms. joita heti naamaan herätessä. Kylmää juomaa. Lepäilyä.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli hyperemesis plussatestistä synnytykseen saakka ja yksikään yllä mainituista hyvää tarkoittavista konsteista ei auttanut yhtään. Ilman pahoinvointilääkitystä olisin viettänyt tiputuksessa kahdeksan kuukautta tai kuollut pois.
Jos pahoinvointi siis jatkuu pitkään rankkana, mene lääkäriin.
Tarkennan, että oksensin kaiken, ruuan ja veden ja kuivuin pahasti.
Tiedän mitä käyt läpi, koita etsiä ruokia/juomia jotka pysyvät edes hetkeen aikaa sisällä :) Itselläni oli myös todella järkyttävä raskauspahoivointi joka kesti 26 viikkoa. Hyperemesis minullakin siis.
Se ei onneksi ole perinnöllistä joten älä pelkää että sinullakin olisi se vaikka siskollasi oli!
Itseäni auttoivat loppuaikana mm. hedelmät, mehukeitot, vitamiinivedet ja oikeestaan kaikki mitä oli helppo oksentaa :D
Tsemppiä!
Mulle auttoi akupunktio erittäin pahaan 24/7 raskauspahoinvointiin. Niinpä aina muistan tätä ilosanomaa levittää, jos joku kysyy. Pahoinvointi siis loppui kuin seinään eikä tullut enää takas, ei edes toisessa raskaudessa. Se todella toimi.
"Jos kotikonstit eivät auta raskausajan pahoinvointiin, kannattaa kokeilla akupunktiohoitoja. Monet ovat löytäneet avun akupunktiosta ja pahoinvointi on lakannut muutaman hoitokerran jälkeen. Raskauspahoinvoinnissa lääkäri pyrkii lieventämään tai jopa hävittämään pahoinvoinnin ja oksentelun.
- Hoidossa ranteen sisäsivulta etsitään akupiste, jonka kiinalainen nimitys on neiguan. Siitä pisteestä stimuloidaan ranteen hermoja. Tällä on osoitettu olevan pahoinvointia lieventävä vaikutus, kertoo akupunktiolääkäri Jyrki Sihvonen.
- Oikeastaan neiguan-pisteen hoito vaikuttaa moneen muuhunkin pahoinvointiin kuten syöpähoidoista saatuun pahoinvointiin tai migreenissä esiintyvään pahoinvointiin.
Sihvonen kertoo, että nimenomaan pahoinvoinnin ja oksentelun hoitoa akupunktiolla on tutkittu paljon maailmalla.
- Tutkimustulokset ovat sen verran luotettavia, että niiden perusteella voidaan sanoa, että akupunktion vaikuttavuudesta pahoinvointiin on tieteellistä näyttöä. Pahoinvoinnin hoito on niitä ainoita asioita, missä akupunktio on saanut tiedemaailman hyväksynnän.
Kun raskaana oleva nainen saapuu Sihvosen tai jonkun muun akulääkärin vastaanotolle, hänelle laitetaan molempiin ranteisiin neulat neiguan-pisteisiin. Neulojen kanssa ollaan paikallaan 20-30 minuuttia.
- Hoito tehoaa aika hyvin. Harva pääsee eroon pahoinvoinnista yhdellä kerralla, mutta jo toisen kerran jälkeen olo alkaa helpottaa. Useita hoitokertoja ei tarvita.
- Hoito soveltuu hyvin raskaana oleville, koska siinä ei käytetä mitään lääkeaineita, Sihvonen täsmentää.
FAKTAA AKUPUNKTIOSTA
Akupunktio on vanha kiinalainen hoitomenetelmä, joka muodostaa hyvin tärkeän osan kiinalaista lääketiedettä. Akupunktiolla tarkoitetaan erityisten ihopisteiden, akupisteiden, stimuloimista pistämällä niihin neuloja. Akupunktiolla stimuloidaan hermoja. Akupunktioneulat ovat teräksisiä ja hyvin ohuita. Ne läpäisevät kudoksen kivuttomasti. Neulat ovat kertakäyttöisiä, hygieenisiä ja siksi turvallisia.
Suomessa akupunktio on hyväksytty virallisen lääketieteen hoitomenetelmien rinnalle."
http://vintti.yle.fi/yle.fi/genreportaalit/portaali-1236.html
Alkuraskaudessa olin 3kk käytännössä sairaslomalla kun pahoinvointi oli niin kovaa ettei pystynyt tekemään yhtään mitään. En oksentanut kertaakaan mutta muuten olo oli kuin pahimmassa krapulassa. Joillakin tuo kestää läpi raskauden, itselläni loppui 3kk kohdalla.
Kiitos paljon kommenteista, lohduttaa hieman kun kohtalotovereita selvästikin on näin paljon!
Kylmät ruoat tosiaan toimivat selkeästi paremmin. Pelkkä lämpimien ajattelu saa vatsan jo vellomaan...
Ensimmäisen raskauteni aikana kärsin tosi kovasta pahoinvoinnista. Yritin töissä sinnitellä kesälomaan asti. Oksensin aina lounaan pois ja muutenkin usein.
Mies asui vielä silloin pitkän matkan päässä ja muistan, kuinka vaikeaa oli käydä itse kaupassa. Kuitenkin ajoin maalle miestä tapaamaan viikonlopuiksi oksennuskuppi autossa. Maalla en oksentanut, mutta sylkeä erittyi koko ajan niin, että syljin sen kuppiin. Pois lähtiessä oksensin jo autossa.
Pahoinvointi paheni niin, että oli pakko mennä sairaalaan, kun en voinut enää juoda lainkaan vettä. Oksensin sen välittömästi. Hoitojaksolla olin nestetiputuksessa ja lepäsin. Palasin töihin, mutta jouduin takaisin sairaalaan. Maallakaan en enää pystynyt tsemppaamaan. Kävin sielläkin jo terveyskeskuksessa nestetiputuksessa. Noita hoitojaksoja oli yhteensä viisi ja muistaakseni n. 9 viikkoa kesti, ennen kuin olo helpottui sen verran, että taas pärjäsin. Pahimmillaan oksennellessa vatsalihakset olivat täysin krampissa ja minulle tehtiin myös vatsalaukun tähystys. Ruokatorvi oli oksennuksesta kärsinyt ja tutkimus sattui. Lisäksi oksensin koko ajan, vaikka letku oli kurkussa.
Toinen raskaus oli pahimmassa vaiheessa talvella. Mies hoiti silloin esikoisen ja minä otin sairaslomaa joitain viikkoja. Onnistuin juomaan puoli kuppia kaakaota päivittäin, vaikka oksensin alituiseen. Vältin sillä nestetiputuksen. Mies pakeni välillä esikoisen kanssa maalle, kun eivät jaksaneet sitä yökkäystä.
Kolmas raskauspahoinvointi ajoittui taas kesälle. Kaakaon ja kesäloman avulla pärjäsin ilman sairaalaa, vaikka oksentelin usein. Mies hoiti isommat lapset.
Oksenteletko ruoan ulos vai yököttää ilman oksentelua?