Huomenna viikko takana harjoittelua pk:ssa, olen järkyttynyt :(
Kuten otsikossa käy ilmi, aloitin tällä viikolla työharjoittelun päiväkodissa. Lapset ovat tosi ihania ja sen puolesta tuntuu että olen oikeassa paikassa, mutta :(... Työkaverit ovat kaikkea muuta. Puhuvat lapsista tosi rumasti, jopa silloin kun lapset ovat kuulemassa. Jos jollakin lapsella on tullut kakka, niin työntekijät kailottavat isoon ääneen kuinka "Annilla" on p*skat housussa ja haisee muuten h*lvetin pahalle. Aiheeseen liittyen... Eilen eräällä lapsella tuli kakat housuun ulkoilun aikana. Yksi työntekijöistä sanoi että saa olla, pestään sitten sisällä. Ajattelin että he varmaankin sitten ovat juuri menossa sisälle, mutta ei. Lapsi käyttäytyi hieman kurjasti (on erityislapsi, joten hän vasta harjoittelee tiettyjä taitoja) josta rangaistuksena hänet jätettiin ulos muun ryhmän mennessä sisätoimintaan. Tarjouduin pesemään lapsen kakat, mutta sain vastaukseksi että olkoon p*skat housuissa, jos vaikka oppisi jotain. Lopulta otin lapsen ja kävin pesemässä hänet. Toinen ryhmä ulkoili ainakin tunnin, joten lapsi olisi joutunut olemaan n. 1,5-2h ne kakat housussa pakkasessa.
Juttelin kokemistani asioista esimiehen kanssa, hän vain tokaisi että aloittelijalle pk:n arki voi tuntua aluksi hurjalta, mutta kyllä siihen kuulemma tottuu.
Kommentit (16)
Kuulostaa taas aika paljon enemmän TARHAlta kuin varhaisKASVATUKSELTA.
Voi ei :( nyt hävettää kollegoiden puolesta. Tee ihmeessä asiasta ilmoitus päivähoitoa valvovalle viranomaiselle.
Joka kaupungilta löytyy sellainen. valvoo myös meitä yksityisiä.
Vierailija kirjoitti:
Ja jengi vaatimalla vaatii, että oman lapsen pitää saada varhaiskasvatusta vaikka vanhemmat olis kotona.
Ei voi ymmärtää.
Tuolla onneksi on tosi vähän sellaisia lapsia, joiden vanhemmat olisi kotona, joten eivät joudu sentään turhaan olemaan. Joka tapauksessa käy sääliksi lapsia ja miltei itku kurkussa lähden joka päivä kotiin :(. Ap
Eipä yllätä. Itse en ole pk-ssa työskennellyt, mutta kahden lapsen äitinä tuli nähtyä kaikenlaista. Kerran lapseni kasvot oli raavittu verille. Halusin tietää mitä oli tapahtunut. Hoitaja suhtautui melkein vihamielisesti minuun! Huusi jotain tyyliin " voi kyllä se sunkin sydän vielä särkyy monta kertaa".
Onneksi lapseni ovat jo teippaita koululaisia.
Kohta varmaan huudetaan provoa mutta minä uskon sinua. En ole ollut päiväkodissa töissä mutta hain 2,5 vuotta lastani päiväkodista melko epätyypillisiin aikoihin, ja satuin paikalle usein kun siellä tapahtui jotain outoa. Henkilökunta ei muistanut mihin aikaan tulen eikä huomannut että seison eteisessä kun heillä on tilanne päällä... Oikeasti, sain traumoja asioista joita näin, ja kadun loppuelämäni etten nostanut asioista oikein isoa metakkaa. Vaikka sitten ip-lehtiä myöden. Kävin juttelemassa päiväkodin johtajalle näkemistäni asioista mutta hän suhtautui minuun hyvin epäuskoisesti ja kylmäkiskoisesti, vähättelevästi. Lapsi on nyt neljännellä koulussa, ja mietin noita juttuja toisinaan vieläkin.
Vierailija kirjoitti:
Voi ei :( nyt hävettää kollegoiden puolesta. Tee ihmeessä asiasta ilmoitus päivähoitoa valvovalle viranomaiselle.
Joka kaupungilta löytyy sellainen. valvoo myös meitä yksityisiä.
Kiitos. Mulla on huomenna tapaaminen opettajan kanssa, joten hän varmaan osaa neuvoa lisää.
Ei yhdenkään lapsen pidä joutua kuulemaan rumaa puhetta päivästä toiseen ja jäädä ilman perushoitoa rangaistukseksi :(. Ap
Olen myös ollut päiväkodissa harjoittelussa ja mitään tuollaista en nähnyt. Paikassa oli erittäin hyvä ilmapiiri ja lapsia kohdeltiin aina hyvin. Kenestäkään eikä kenellekään puhuttu rumasti. Ulkoiltaessa turvallisuus oli tärkeää ja hoitajat eivät saaneet olla toistensa lähellä, vaan jokaisen tuli seurata lasten tekemisiä eri osassa pihaa.
Sama kokemus! Olin kesätöissä päiväkodissa ja lapsia kävi sääliksi jokapäivä.. Joku satutti itsensä niin hoitaja "minähän kielsin!! Noin siinä käy kun juoksee!!" ei lohdutusta.
Joku kaatoi lasin vahingossa niin huutoa ja pois pöydästä jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi ei :( nyt hävettää kollegoiden puolesta. Tee ihmeessä asiasta ilmoitus päivähoitoa valvovalle viranomaiselle.
Joka kaupungilta löytyy sellainen. valvoo myös meitä yksityisiä.Kiitos. Mulla on huomenna tapaaminen opettajan kanssa, joten hän varmaan osaa neuvoa lisää.
Ei yhdenkään lapsen pidä joutua kuulemaan rumaa puhetta päivästä toiseen ja jäädä ilman perushoitoa rangaistukseksi :(. Ap
Ei todella. Olen itse joutunut siitä vaikeuksiin aikanaan työkaverienkin kanssa, koska pidän huolen siitä, että asiakkaista puhutaan aina kunnioittavasti. vaikka heidän elämänkatsomus sotisi omaa vastaan. Hyvä, että et jätä asiaa tuohon.
Vierailija kirjoitti:
Kohta varmaan huudetaan provoa mutta minä uskon sinua. En ole ollut päiväkodissa töissä mutta hain 2,5 vuotta lastani päiväkodista melko epätyypillisiin aikoihin, ja satuin paikalle usein kun siellä tapahtui jotain outoa. Henkilökunta ei muistanut mihin aikaan tulen eikä huomannut että seison eteisessä kun heillä on tilanne päällä... Oikeasti, sain traumoja asioista joita näin, ja kadun loppuelämäni etten nostanut asioista oikein isoa metakkaa. Vaikka sitten ip-lehtiä myöden. Kävin juttelemassa päiväkodin johtajalle näkemistäni asioista mutta hän suhtautui minuun hyvin epäuskoisesti ja kylmäkiskoisesti, vähättelevästi. Lapsi on nyt neljännellä koulussa, ja mietin noita juttuja toisinaan vieläkin.
Mitä sä sitten näit? Anna nyt jotain esimerkkejä.
Hei ap tuo mitä olet nähnyt ei ole enää normaalia päiväkodin arkea, vaan lapsen laiminlyömistä. Päiväkodin työntekijöiden tehtävänä on huolehtia lapsen hyvinvoinnista, ja ketään lasta ei saa jättää oleskelemaan omiin ulosteisiinsa!
Tosta pitäisi tehdä päiväkodin johtajalle ilmoitus.
t. Lto
Olen nahnyt samaa ja perati kahdessa paivakodissa. Lasta istutettiin rangaistuksena kakkavaipan kanssa ja toista istutettiin pitkia aikoja valjaiden kanssa. Toisessa paivakodissa kaytettiin samanlaista henkista vakivaltaa n. ,2 vuotiaiden kakkajuttujen kanssa. Kasiteltiin kovakouraisesti jne. Kun lahdettiin vaippaa vaihtamaan ja samalla huudettiin ja puhuttiin rumasti
Tällaisten syiden takia vaihdettiin kunnallisesta tarhasta yksityiseen, kansainväliseen päiväkotiin. Ja ollaan kyllä tyytyväisiä. Enää ei lapsia seisoteta kurapihalla 4 tuntia päivässä säällä kuin säällä samalla kun hoitajat seisoi sateensuojassa katoksen alla juoruilemassa ja räpläämässä puhelinta.
Nuorempana olin töissä päiväkodissa ja kyllä, se oli kaamea paikka. Lapsista puhuttiin todella rumasti ja haukuttiin vanhempia ja arvosteltiin. Aivan hirveää. Todella ilkeitä työkavereita. Eräs hoitaja ilmaisi lapsista sanoin :"Ihan sama hälle, vaikka tappaisivat ittes kaikki." Olin töissä pienten puolella, vanhimmat kaksivuotiaita.
Ja jengi vaatimalla vaatii, että oman lapsen pitää saada varhaiskasvatusta vaikka vanhemmat olis kotona.
Ei voi ymmärtää.