9€ työkokeilusta ei saa poistua allekirjoittamaan työsopimusta!?!
Olen 9€ työkokeilussa ja olen saanut puolen vuoden määräaikaisen oikean työpaikan. Kysyin TE-toimistosta että voinko mennä työn antajan ehdottomana ajankohtana allekirjoittamaan työsopimuksen. En kuulema voi, koska työkokeilusta ei saa olla pois. Mitä v.i.t.t.u.a?????
Kommentit (30)
Itse vähän vastaavassa tilanteessa kävin töihinmenoa edeltävään päivään asti sellaista höpö-höpö kurssia, joska olisivat muuten katkaisseet päivärahan ja tarvitsin ne viimeisetkin päivät rahoineen että rahat riittivät bensakuluihin ensimmäiseksi kuukaudeksi. Oli nimittäin pitkä työmatka. Muistan, kuinka itseänikin harmitti ettei saanut yhtään aikaa hoitaa asioita.
Köyhät kyykkyyn! Kaikki vaan Sipilän orjiksi.
Ööö... Tajuatko että olet menossa oikeisiin töihin? Ts. Et tarvitse enää mitään v#tun työkkäriä ja orjatyötä mihinkään. Miksi olet noin tossu?
Kannattaa mennä allekirjoittamaan työsopimus silloin kun työnantajalle sopii, sanoi 9€ paikka mitä hyvänsä. Palkkatyö on aina tärkeämpää, sinulle itsellesi ainakin. Oot vaikka luvatta poissa. Ilmoitat vain että menet. Sillä selvä.
Pyydettiin minuakin purkamaan jo allekirjoitettu työsopimus ja kyselemään töitä myöhemmin, kun olisivat niin kovasti halunneet pitää minut siellä 9€ paikassa. Ja kun olivat olleet tyytyväisiä työhöni.
Todellakin otin sen palkkatyön, jos nykyisin onnistuu löytämään oikeaa työtä, niin silloin ei paljon kannata kuunnella mitä joku 9€ orjatyönantaja sanoo. Tosi röyhkeää edes ehdottaa laittamaan 9€ työ oikean työn tai työllistymisen edelle.
No, kohta säädetään varmasti laki, että työkokeilusta oikeisiin töihin lähteneillä on töiden päätyttyä kolmen kuukauden karenssi odottamassa, koska TE-toimiston määräämiä orjatöitä ei sovi lopettaa noin vain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhui virkailija läpiä päähän. Ja mitä ne sulle voi tehdä mukamas? Antaa karenssin? Menet töihin, et tarvitse työmarkkinatukea enää 😂 ilmotat vaan sinne työkokeilupaikkaan, et meet kirjottaa sopparia.
Työ ei ole ihan heti alkamassa, joten siinä mielessä sillä on kyllä merkitystä jos määräävät karenssia työkokelusta poistumisesta. No eiköhän tämä jotenkin järjesty, mutta kyllä on naurettavaa touhua.
ap.
Työkokeilusta voi olla päivän tai pari pois ilman seuraamuksia. Voivat kieltäytyä maksamasta sen päivän tukea, mut onhan sulla sit allekirjoitettu työsopimus jolla voit todistaa missä olet ollut ja miksi, jos selvityspyyntö tulee.
Ilmoitat vaan että menet.
Voit kyllä mennä sillä tuo on ihan hyväksytty poissaolo Kelan suunnalla.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa mennä allekirjoittamaan työsopimus silloin kun työnantajalle sopii, sanoi 9€ paikka mitä hyvänsä. Palkkatyö on aina tärkeämpää, sinulle itsellesi ainakin. Oot vaikka luvatta poissa. Ilmoitat vain että menet. Sillä selvä.
Pyydettiin minuakin purkamaan jo allekirjoitettu työsopimus ja kyselemään töitä myöhemmin, kun olisivat niin kovasti halunneet pitää minut siellä 9€ paikassa. Ja kun olivat olleet tyytyväisiä työhöni.
Todellakin otin sen palkkatyön, jos nykyisin onnistuu löytämään oikeaa työtä, niin silloin ei paljon kannata kuunnella mitä joku 9€ orjatyönantaja sanoo. Tosi röyhkeää edes ehdottaa laittamaan 9€ työ oikean työn tai työllistymisen edelle.[/quote,No enpä tosiaan meinannut uskoa, mitä luin. Kuka sekopää kehottaa toista purkamaan työsopimuksen, jotta saa olla ilmaistöissä tai yhtään minkään takia. Joku olisi vielä voinut uskoa, että voi sitten vielä myöhemmin käydä kyselemässä samaa paikkaa.
Tämähän on jo naurettavaa! Missä orjanlieassa ihmisiä oikein pidetään?
Ei poissaolosta sovita työkkärin vaan sen harjoittelupaikan kanssa. Eikä siihen kysytä lupaa vaan kerrotaan ihan reippaasti ilmoitusasiana, että olen pois päivänä x ajan y-y koska menen allekirjoittamaan työsopimuksen.