Mitä olet syönyt ja tehnyt tänään?
Kommentit (7)
2 kahvimukillista kahvia ja nikotiinipurkkaa.
Kahvia, voileipää, lihapiirakkaa ja nakkeja. Kävin te toimistossa ja kampaajalla
Aamulla puuroa, marjoja ja kahvia.
Lounaaksi tomaatti-kasvis-linssikeittoa, kauraleipäviipale keijulla, omena.
Välipalaksi kahvia, cashewpähkinöitä, ruisleipää 2 viipaletta, avokadoa, muutama kirsikkatomaatti.
Kahvia ja ruisruudun kinkulla, juustolla ja kurkkuviipaleilla. Vähän vadelmavissyä.
Aamupalaksi smoothie (banaania, lehtikaalia, mustikoita, kaurajogurttia ja hamppuproteiinia).
Välipalana kaksi palaa kauraleipää levitteellä ja kurkulla. Kuppi kahvia kauramaidolla.
Lämpimänä ruokana kitcharia eli muhennosta jossa basmatiriisiä, mungpapuja, mausteita.
Kävin aamulla ohjaamassa kaksi tuntia joogaa, sen jälkeen tein oman harjoituksen. Kotona käytiin koiran kanssa reippaalla puolen tunnin lenkillä - kamala viima pakotti nopeasti kotiin, koira ei viihtynyt ollenkaan. Pesin pari koneellista pyykkiä, tein ruokaa ja olen katsonut uuden jakson uutta lempparisarjaani (Good Doctor). Kohta lähden vielä tekemään yhden ohjauksen.
Heräsin pari tuntia sitten. En oo tehnyt muuta kuin palstaillut. Kohta menen suihkuun ja syön pari leipää juustolla ja banaanin ja sitten lähden koiran kanssa lenkille.
En oo tehnyt oikein mitään. Lukenut tätä hölmöä palstaa ja katsonut Netflixiä. Oon syönyt ruisruutuja pestolla ja tortilloita kasvistäytteellä. Ihan tyhmä olo, pitäisi mennä ulos, mutta siellä on pakkanen ja hirveä viima (seliseli)
Vapaapäivä ja työni vuoksi olen toisessa kaupungissa perheen kanssa.