Ehkäisypillereiden teho ja ovulaation ainana ilmenevä verinen vuoto
Olen 21-vuotias nainen ja viimeisten 3-4 kiertokuukauden aikana minulla on tullut veristä vuotoa noin kierron puolivälissä, eli todennäköisesti ovulaation aikaan. Olen ihmetellyt tätä koska minulla on aina ollut erittäin säännöllinen kierto eikä ikinä ennen ole esiintynyt veristä välivuotoa. Yhtenä kuukautena pientää veristä vuotoa tuli noin reilua viikkoa ennen kuukautisia ja siihen liittyi täsmälleen samat, voimakkaat alavatsakivut jotka kuukautisiini liittyvät, luulinkin että menkat alkaisivat. Ne alkoivat kuitenkin normaalisti myöhemmin. Lisäksi olen huomannut kuukautiskipujen voimistuneen mutta toisaalta viime menkoissa kipuja ei ollut lähes yhtään. Samaa pillerimerkkiä olen nyt käyttänyt noin 3 vuotta. Sain nyt kuitenkin reseptin toiseen merkkiin (omasta toiveestani) jonka aloitan kun saan vielä yhden laatan syötyä. Käytän siis tällä hetkellä cypteryliä, ja olen vaihtamassa vähempi hormoniseen pilleriin.
Mietinkin nyt, että onko mahdollista että pillereiden teho on alkanut heiketä nyt 3 vuoden jälkeen? Vai voiko teho edes heiketä muuten kuin silloin, jos pillerin on vaikka unohtanut tms. Verinen ovulaatiovuoto on ilmeisesti useimmiten normaalia, mutta eniten ihmetyttää, miksi sitä on juuri nyt alkanut tulemaan ja pelkään, että jokin on vialla... Onko muilla kokemuksia tällaisesta?
Kommentit (2)
Apua, toi taitaa muuten olla totta. Täytyy muuten tarkastaa tämä, miksen heti oivaltanut... siinähän tapauksessa tosta vuodota pitäisi heti ottaa selvää... ei ollut mulla nyt ihan hoksottimet paikallaan...
Eikös Cypretyl ole yhdistelmäehkäisypilleri, jonka toiminta perustuu ovulaation ehkäisyyn, joten ei sinulla pitäisi mitään ovulaatiota olla?