Mikä ärsyttää köyhyydessä eniten?

Mua ärsyttää kaikki köyhät. Menisivät töihin ne prkeleet.

Vierailija kirjoitti:

Mua ärsyttää kaikki köyhät. Menisivät töihin ne prkeleet.

Ja mitäs töitä sinulla oli tarjota ja missä? - Toiseksi osa töitä tekevistäkin on köyhiä; toki Suomessa on vähemmän työtätekeviä köyhiä, mutta en nyt näe sitä tavoite tilanakaan. Ei meillä olekaan oikeastaan pulaa tai puutetta työstä ylesesti (varmasti joistain erityis tehtävistä on puutetta); vaan enempi puute heistä jotka olisivat valmiit maksamaan työstä asianmukaisen palkan.

Ei minua haittaa köyhyys periaatteessa, kunhan perustarpeet täyttyy ja saan rakkautta. Eniten ärsyttää kun yhteiskunta yrittää leimata minut epäonnistuneeksi luuseriksi ja väkisin syrjäyttää ihmisiä.. Olen terve ja lähtökohtaisesti pidän muista ihmisistä, en vain ymmärrä hyvin ahneita ihmisiä.

Mathias Rosenlund: läimäytti minun silmilleni teoksessaan Vaskivuorentie 20 sen, mikä on pahinta köyhyydessä: Köyhyydessä on pahinta se, että kokee, ettei ole varaa unelmoida (paremmasta).

Ärsyttää, kun on viimein pakko "tuhlata" rahaa johonkin tarpeelliseen, joka ei kuitenkaan tuota mitään iloa... Jos joku ymmärtää, mitä tarkoitan. Jonkinlaista iloa saan vaikka uudesta paistinpannusta, mutta ärsyttää laittaa rahaa vaikka pölypusseihin, polkupyörän sisäkumiin tai johonkin muuhun tarpeelliseen. Kun silläkin rahalla voisi aina syödä paremmin tai tehdä vaikka kirppislöytöjä.

Emme me kaikki köyhät työttömiä ole. Olen ollut tosi tiukoilla rahan suhteen, vaikka olen ollut töissäkin.

Vedellä jatketut saippuat ovat muuten sitä turhinta turhuutta, ap. Käytä palasaippuaa, kestää paljon pidemmälle. Jos oikeasti on rahasta tiukkaa, niin palasaippuaa suosittelen, niitä on vaikka minkälaisia.

Ärsyttävää: jos jotain kalliimpaa hajoaa, ei ole varaa hankkia heti uutta tai edes käytettyä tilalle, vaikka olisi kuinka tärkeä laite.

Mahdollisuuksia lähteä kavereiden kanssa kaikkiin paikkoihin ei ole, ellei kyseessä ole jokin ilmainen paikka, joten joskus rajoittaa myös sosiaalista puolta. Lomamatkoja ei tehdä, mutta en ole muutenkaan mitään etelänlomatyyppiä enkä jaksa ymmärtää, miksi aina lehtien artikkeleissa jotkut köyhät (mukaköyhät?) jaksavat aina niistä lomareissujen puutteista vikistä.

Kampaajalla en käy, mutta pitkät hiukset ovat sen suhteen kätevät, että ne voi itsekin tasoittaa.

Aina saa olla laskemassa, mihin on minäkin viikkona varaa ja vertailla kaupassa, mitä ostaisi. Kovin pahasti yksitoikkoisesta ruuasta en ole kärsinyt, koska tietyt perusraaka-aineet ovat halpoja ja mielikuvitusta käyttämällä saa erilaisia ruokia aikaan. Sesongin mukaan, ja esim. tiloilta saa perunaa, porkkanaa, juureksia halvemmalla. Leipätehtaan tehtaanmyymälässä leivät ovat halvempia kuin kaupassa. Ja myös tuoreempia, voi panna pakkaseen. Erittäin kätevää, jos sattuu asumaan sopivasti lähistöllä.

Jotain nakkeja  en edes ostaisi, koska ravintosisältö onneton eivätkä edes lopulta ole niin halpoja, että kannattaisi.

Jos tästä positiivista hakee, niin ongelmanratkaisutaidot ja eri vaihtoehtojen keksiminen ovat parantuneet.

Rakkaita sukulaisia pääsee näkemään vain 1-2 kertaa vuodessa.

Se miten kaikkeen muka on varaa, jos vain säästää. Nimittäin, jos mainitsee, ettei ole varaa johonkin yhteen asiaan, niin joku sanoo, että kyllähän sulla on varaa, kun vain säästät vaikka kympin kuussa. Ja häpeät, että edes valitit, kun ethän sä mikään oikea köyhä ole. "Kyllähän mä voisin tohon säästää, jos vain kunnolla pihistelen..."

Mutta kun on aina eri asioita, joihin sulla "ei" ole varaa, ja jokaisen kohdalla joku sanoo, että kyllä on, jos vain säästät.

Kaikki ovat omalta osaltaan oikeassa, mutta yhtä aikaa eivät. Tietenkään köyhällä ei kuulukaan olla varaa samaan kuin ei-köyhällä, eihän se muuten köyhä olisi. Mutta joskus ei-köyhät ei tajua sitä, että köyhä ei voi säästää turhiin tai edes suht tärkeisiin asioihin. Vaikka olisi varaa yksittäisenä asiana ostaa uusi talvitakki, niin kun rahankäyttövalinnat tekee tärkeysjärjestyksessä, niin sitten siihen ei jää rahaa. Mutta sitten ei myöskään ole oikeutta valittaa, ettei muka ole varaa, sillä itsepähän päätit "tuhlata" rahat johonkin muuhun. Valintoja, valintoja!

Toivottomuus. En voi koskaan ostaa mitään kivaa tai nättiä, en voi suunnitella reissuja sukulaisten luo saatikka muualle, krooninen rahapula aiheuttaa kroonisen ahdistuksen tunteen. Sosiaalista elämää ei ole juurikaan, kaverit käyvät elokuvissa, syömässä ja baarissa, ja minun on aina jäätävä kotiin. Elämäni tuntuu pysähtyneen.

Vierailija kirjoitti:

Minua ärsyttää joka viikkoinen pelko että riittääkö saippua niin että pääsen käymään suihkussa.

Ostan purkin viikoksi ja sillä sitten pestään käsiä yms. niin se alkaa olla aina loppuviikosta tiukilla kun pitäisikin mennä suihkuun.

Minua ärsyttää RAMONAN tissit ja LUANNIN köyhyys (vain 2 milj dollaria)

Välillä ärsyttää tarpoa pyörää taluttaen kauppaan, kun kermaperseet kurvaavat siihen viereen parkkipaikalle isoine autoineen tai mopoautoteinit ajavat huvikseen muuten vaan eestaas, itse raahaa kauppakasseja pyörän korissa sitten näiden autoihmisten seassa säällä kuin säällä, oli liukasta tai sohjoa tai vesisadetta, siellä pipo vinossa menee kermaperseiden keskellä.

Ei se nyt kamalaa ole, mutta sillon sitä aina huomaa miten erilaista elämää elän kuin nämä turbofarmari-ihmiset ja että Suomessa todellakin on ihmisiä eri tulotasoilla. Mun kaltaisia ei huomioida päätöksen teossa tai ylipäätä edes puheissa, tässä maassa saa sen käsityksen että kaikki elävät tossa maailmassa missä ne isoilla autoilla pörrääjät elävät.. Vaikka velaksihan se ihmisryhmä "normaalit ihmiset", "ruuhkavuosi-ihmiset" yleensä elää, mutta silti.

Ihan hyvä vaan etten heihin kuulu, autoilu on ympäristölle viiminen niitti. Vaikka toisinaan siinä Lidlin pihassa kadehdinkin niitä jotka ajelevat autoilla, enemmän kuitenkin arvostan luontoa ja ympäristöä, enkä nälkääkään näe tms, niin ihan tyytyväinen olen elämääni. Eikä sinne Lidliin pitkä matka edes ole.

Ei voi ottaa rahallisia riskejä, joita varakkaat eivät edes ajattele riskeiksi, koska he kaatuisivat sen jälkeen pehmeälle patjalle. Köyhä pelkää, että mitä jos ei saakaan rahoilleen vastinetta. Silloin oikeasti vain menettää jotain eikä voi vain ajatella kepeästi, että paska reissu mutta tulipahan tehtyä.

Kalliimman ostaminen pelottaa, vaikka se olisikin todennäköisesti laadukkaampaa. Jos se kuitenkaan ei ole, niin rahat meni hukkaan.

Uusien ruokalajien hassutteleva kokeiluvalmistus pelottaa, koska jos homma kusee, niin rahat meni hukkaan.

Köyhä oppii pitämään kiinni siitä mitä hänellä on. On vaikea käyttää asioita, kuluttaa niitä. Lenkille mennessäkin takaraivossa tuntuu ahdistus siitä, että vaatteet kuluvat.

Köyhä näkee jotain ahdistavaa kaikkialla mikä maksaa, ja köyhälle maksaa sekin mikä muille vaikuttaa olevan ilmaista. Mikään ei ole oikeasti ilmaista, ei edes liikkuminen, koska siihen tarvitsee vaatteita, joita liikkuminen kuluttaa.

Pitää käydä vihaamassaan työpaikassa vihaamiensa kollegoiden ympäröimänä vuodesta toiseen. Vihaan elämääni ja vain siksi että olen köyhä. Miksen syntynyt miljonääriperheeseen?

Se, ettei ole varmuutta mistään ja on muiden (valtion) armollisuuden varassa. Yksikin suurempi meno voi romuttaa budjetin ja sitten syöt viikon makaronia ja ottaa päähän ja kaduttaa kaikki ylimääräinen pienikin tuhlailu, jolla on yrittänyt ilahduttaa itseään, esim. kahvilla käynti kaverin kanssa, johon on pari viikkoa aiemmin törsännyt 3 euroa.

Ärsyttää ja masentaa kun huomaa kuinka pienistä asioista joutuu tinkimään.

Nyt esimerkiksi paloi lamppu joulynpyhinä vessasta.

Lykkäsin ostoa, mutta eilen sitten uhrasin rahaa ja ostin, koska aivan kamalaa käyttää pimeää vessaa ja suihkua.

Kun ruuvasin lampun ja valo syttyi tuntui todella hienolta. Nyt voin ilman taskulamppua laittaa pesukoneen päälle. Onneksi ei yhtaikaa loppunut se taskulampun patteri. D

Mutta ajattelin samalla surullisena, voiko olla totta, että elän tilanteessa, jossa niin moni normaali jokapäiväinen asia on *ylellisyyttä*.

Kuten niin moni muukin joutuu.

Vierailija kirjoitti:

Kun joutuu olemaan ilman sellaisia tavaroita jotka tavallisesti kaikki omistaa ja jotka helpottaa arkea. Esim. mikro

Kun joutuu säästämään hankintoja pitkään (esim. se mikro) ja harkitsemaan silloinkin tarkkaan tarvitsenko tätä todella vai voisinko pärjätä ilman ja ostaa ruokaa. Yllättävän pitkälle pärjää ilman kaikkea. Lopulta huomaa elävän olevan kovin suppeaa ilman sitä kaikkea.

Hankintojen kierre. Sarjahajoamiset.

Esim: Mikron saa uusinaki alle 30e ja monet antavat käyettyjä ilmaiseksi pois!

Mulle kävis viime kesänä näin.

Kaverini pyysi minua mukaan yhteen ilmaiseen kesäjuttuun, mentiin hänen autollaan, oltiin yötä edullisessa majoituksessa, jonka hän maksoi.

Minulla oli yhdet siistimmät sandaalit, joilla oli huono kävellä, hankaavat rakoille, ja toiset sellaiset ikivanhat kengät, joilla sitten ajattelin kävellä päivällä.

No kuinkas sitten kävikään, ihmettelin miksi tuntuu niin kummallinen läpsytys kun kävelin, ja katsoin, niin ne vanhat kengät oli murtunut pohjasta ihan poikki, eli oli niinkuin kahdessa osassa keskeltä.

Heitin ne roskiin. Olisin voinut käydä ostamassa uudet, mutta ei ollut tietysti rahaa.

Kävelin sitten niillä rakkokengillä, ja loppuaikana oli tosi tuskallista.

Paljasjaloin ei voinut, koska saattoi olla lasinsirpaleita maassa.

Köyhällä voi joku mukava asia muuttua epämukavakai varsin pienestä syystä. Tai monen mukavan asian joutuu jättämään väliin monestakin pienestä syystä.

Ärsyttää juuri se, että aina joutuu miettimään monelta kanttilta, vaikka muiden, varakkaampien mielestä asiassa ei mitään miettimistä tarvittaisi.