Lue keskustelun säännöt.
Onko hoitotyö mt-puolella henkisesti mielettömän rankkaa?
12.01.2018 |
Tällaista kuulee paljon. Suurimmaksi osaksi sellaisilta, jotka eivät itse ole alalla.
Miten on, kestääkö empaattinen ihminen mt-puolella vai pitäisikö suosiolla suuntautua muualle hoitotöiden pariin?
Kommentit (15)
On varmasti. Oon monesti miettinyt, että siinä pitää olla pää tosi kunnossa eikä voi olla empaattisin kulkuri, että pystyy kuuntelemaan esim. mun juttuja
- masentunut ja itsetuhoinen mt-potilas
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Empaattisia ihmisiähän siellä nimenomaan tarvitaan. Hyvänen aika, tottakai kestää ja ei ole mielettömän rankkaa. Se on sitä ammatillisuutta.
Kai tietynlainen ammattilaiskuori kasvaa opintojen myötä. Ja ne, joille ei kasva, tippuvat matkalla pois. Toivon näin.
Olen samaa mieltä siitä, että empaattisia ihmisiä sinne tarvitaan. Oli järkyttävää lukea eräästä hoitoalaa koskevasta ketjusta, että hoitohlökunta jauhaa p*askaa asiakkaistaan minkä kerkeää. Se siitä empatiasta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Empaattisia ihmisiähän siellä nimenomaan tarvitaan. Hyvänen aika, tottakai kestää ja ei ole mielettömän rankkaa. Se on sitä ammatillisuutta.
Kai tietynlainen ammattilaiskuori kasvaa opintojen myötä. Ja ne, joille ei kasva, tippuvat matkalla pois. Toivon näin.
Olen samaa mieltä siitä, että empaattisia ihmisiä sinne tarvitaan. Oli järkyttävää lukea eräästä hoitoalaa koskevasta ketjusta, että hoitohlökunta jauhaa p*askaa asiakkaistaan minkä kerkeää. Se siitä empatiasta.
Ap
Olen todella empaattinen. Ja aina pärjännyt juuri sillä mt-puolella. Pointti on se, että pitää olla työ- ja kotirooli. Erillään. Jos ne yhdistyy niin ollaan _in deep shit_.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Empaattisia ihmisiähän siellä nimenomaan tarvitaan. Hyvänen aika, tottakai kestää ja ei ole mielettömän rankkaa. Se on sitä ammatillisuutta.
Kai tietynlainen ammattilaiskuori kasvaa opintojen myötä. Ja ne, joille ei kasva, tippuvat matkalla pois. Toivon näin.
Olen samaa mieltä siitä, että empaattisia ihmisiä sinne tarvitaan. Oli järkyttävää lukea eräästä hoitoalaa koskevasta ketjusta, että hoitohlökunta jauhaa p*askaa asiakkaistaan minkä kerkeää. Se siitä empatiasta.
Ap
Olen todella empaattinen. Ja aina pärjännyt juuri sillä mt-puolella. Pointti on se, että pitää olla työ- ja kotirooli. Erillään. Jos ne yhdistyy niin ollaan _in deep shit_.
Ymmärrän, kiitos tästä. Siispä kohti unelmaa ja siinä ohessa tiukkaa kuorta kasvattamaan!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Empaattisia ihmisiähän siellä nimenomaan tarvitaan. Hyvänen aika, tottakai kestää ja ei ole mielettömän rankkaa. Se on sitä ammatillisuutta.
Kai tietynlainen ammattilaiskuori kasvaa opintojen myötä. Ja ne, joille ei kasva, tippuvat matkalla pois. Toivon näin.
Olen samaa mieltä siitä, että empaattisia ihmisiä sinne tarvitaan. Oli järkyttävää lukea eräästä hoitoalaa koskevasta ketjusta, että hoitohlökunta jauhaa p*askaa asiakkaistaan minkä kerkeää. Se siitä empatiasta.
Ap
Olen todella empaattinen. Ja aina pärjännyt juuri sillä mt-puolella. Pointti on se, että pitää olla työ- ja kotirooli. Erillään. Jos ne yhdistyy niin ollaan _in deep shit_.
Ymmärrän, kiitos tästä. Siispä kohti unelmaa ja siinä ohessa tiukkaa kuorta kasvattamaan!
Ap
Älä kasvata kuorta!
Ei missään nimessä. Kuori on paha, asiakkaat/potilaat tunnistaa sen. Tee työpersoona erikseen. Se on kuin sinä mut kantaa ne työasiat vain. Ja kotona on sinä, kotipersoona. <3
Vierailija kirjoitti:
On varmasti. Oon monesti miettinyt, että siinä pitää olla pää tosi kunnossa eikä voi olla empaattisin kulkuri, että pystyy kuuntelemaan esim. mun juttuja
- masentunut ja itsetuhoinen mt-potilas
Niin, ja sinunlaisia juuri haluankin auttaa. :)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Empaattisia ihmisiähän siellä nimenomaan tarvitaan. Hyvänen aika, tottakai kestää ja ei ole mielettömän rankkaa. Se on sitä ammatillisuutta.
Kai tietynlainen ammattilaiskuori kasvaa opintojen myötä. Ja ne, joille ei kasva, tippuvat matkalla pois. Toivon näin.
Olen samaa mieltä siitä, että empaattisia ihmisiä sinne tarvitaan. Oli järkyttävää lukea eräästä hoitoalaa koskevasta ketjusta, että hoitohlökunta jauhaa p*askaa asiakkaistaan minkä kerkeää. Se siitä empatiasta.
Ap
Olen todella empaattinen. Ja aina pärjännyt juuri sillä mt-puolella. Pointti on se, että pitää olla työ- ja kotirooli. Erillään. Jos ne yhdistyy niin ollaan _in deep shit_.
Ymmärrän, kiitos tästä. Siispä kohti unelmaa ja siinä ohessa tiukkaa kuorta kasvattamaan!
Ap
Älä kasvata kuorta!
Ei missään nimessä. Kuori on paha, asiakkaat/potilaat tunnistaa sen. Tee työpersoona erikseen. Se on kuin sinä mut kantaa ne työasiat vain. Ja kotona on sinä, kotipersoona. <3
Kiitos paljon sinulle. Upea vinkki!
Ap
Pitää olla vahva luonne tai seura tekee kaltaisekseen! Moni mielisairaalassa työskennellyt on itse päätyny potilaaksi vuosien saatossa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitää olla empaattinen ja samalla jämäkkä, joka tarkoittaa, että asiakkaiden kunnioitus/arvostus on hankittava, muuten lakaisevan sinulla lattian.
Mulle sanottiin ekassa työpaikassa mielisairaalassa että 1/3 on täällä käyttääkseen valtaa, 1/3 on hoitamassa omia ongelmiaan ja 1/3 on oikeasti auttamassa muita.
10v työkokemusta ja se on aika lähellä noin. Ja minä, itse olen hoitamassa itseäni. <3
-7
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aluksi järkytti, kun aloin työskentelemään lasten psyk. puolella. Piti harjoitella sulkemaan työasiat päästään, kun meni kotiin. Pitää vaan luottaa siihen, että työkaverit jatkavat siitä, mihin itse jäi. Kotoaan ei kuitenkaan pysty auttamaan.
Opiskelin mt-puolelle, suurena intohimona ihmisen psyyke, mielenliikkeet ja herkkyys. Pettymys oli karvastakin karvaampi kun sairaalapuolella harjoittelussa sain paskaa kilokaupalla niskaan nimenomaan henkilökunnan puolelta. Kylmiä, vittumaisia ihmisiä iso osa. Pari hyvää ja ihanaa tyyppiä, joiden kanssa pystyi jakamaan oikeasti asioita ja kokemaan onnistumisen kokemuksia. Mutta se kynän asennon ja muun olemuksesi loputon kyyläys...vittu mitä paskaa.
Vähemmän armeija/hierarkisessa työympäristössä ihmisiä vähän enemmän persoonia, mutta usein sielläkin koviksia. Kuten joku sanoi, tiettyä vahvuutta täytyy olla, mutta valitettavasti moni perustelee vittumaisen ja ilkeän luonteen sillä "vahvuudella". Ehkä he ovat niitä itsensä hoitajia jotka haluaa tuntea kerranki pallit jalkojensa välissä, kun on muuten elämässä tulleet sorretuiksi.
T. Nykyään töissä ihan muualla ku laitoksissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On varmasti. Oon monesti miettinyt, että siinä pitää olla pää tosi kunnossa eikä voi olla empaattisin kulkuri, että pystyy kuuntelemaan esim. mun juttuja
- masentunut ja itsetuhoinen mt-potilas
Niin, ja sinunlaisia juuri haluankin auttaa. :)
Ap
Miltä ajatuksena tuntuu se, että et välttämättä pysty auttamaan ja potilas päättää päivänsä? Pystytkö hyväksymään sen?
Empaattisia ihmisiähän siellä nimenomaan tarvitaan. Hyvänen aika, tottakai kestää ja ei ole mielettömän rankkaa. Se on sitä ammatillisuutta.