Saksassa ei kikystä keskustella: metallityöläiset lakkoilevat 28 tunnin työviikon puolesta
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005517273.html
" Suomessa on kilpailukykysopimuksen nimissä lisätty 37,5-tuntista työviikkoa tekevien työntekijöiden työaikaa. Saksassa sen sijaan metallialan ammattiliitto aloitti tänään lakon 28-tuntisen työviikon puolesta.
Saksassa tärkein metallialan ammattiliitto aloitti tänään laajan lakon, jossa vaaditaan palkankorotusta ja mahdollisuutta tehdä väliaikaisesti 28 tunnin työviikkoa.
Mahdollisuus lyhyempään työviikkoon halutaan, jotta työtä ja muuta elämää olisi helpompi sovittaa yhteen. Lakkoihin odotetaan osallistuvan tämän viikon aikana jopa 700 000 ihmistä."
Siinäpä on melkoisia eroja Suomen ja Saksan välillä. Saksassa halutaan lyhyempiä työviikkoja, kun taas Suomessa halutaan työviikkoja vain pidentää entisestään.
Vieläkö joku oikeasti uskoo sitä EK-Kokoomus-propagandaa, jonka mukaan Suomessa on Euroopan lyhin työaika?
MONESSA Euroopan maassa on Suomea lyhyemmät viikkotyöajat, pidemmät tauot ja enemmän taukoja työpäivän aikana ja pidemmät ja enemmän PALKATTUJA lomia vuoden aikana. Esim. Italiassa voi olla työpäivän aikana 2 tunnin ruokatauko, joulukuussa saa siellä KAHDEN kuukauden palkan, koska sen toisen palkan on tarkoitus olla lomaa varten, että jokainen saisi rahan puolesta miellyttävän loman, vuodessa saa siellä 6-8 viikkoa PALKATTUA lomaa, siellä myös työnantajan puolesta maksetaan HÄÄMATKA jne. Jos lomaa ei jostain syystä ehdi edellisenä vuotena kokonaan pitää, lomapäivät säästyvät SEURAAVALLE VUODELLE. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle.
Mutta suomalaisiin on erittäin hyvin purrut ja uponnut propaganda, jonka mukaan täällä on lyhimmät työajat ja pisimmät lomat.
Kommentit (12)
Ja Saksassa on myös noin 4 miljoonaa ihmistä, joiden kuukausipalkka on 400 euroa.
No voi nyyh nyyh, muuttakaa ihmeessä sinne muualle, jos siellä on kaikki niin paljon paremmin. Suomi ja suomalaiset työnantajat tarvitse eivät mihinkään tuollaisia kitisijöitä ja ruikuttajia, jotka valittavat kaikesta ja joille mikään ei kelpaa. Olette vain pelkkänä taakkana ja kiviriippana suomalaisille työnantajille ja Suomellekkin. Ettekä tule tuolla asenteella koskaan menestymään. Mutta Suomi voi toki paremmin, jos muutatte ruikuttamaan muualle.
Vai että maksetaan italiassa häämatka?! 🤔
Suomessa ei ole melkein mitään etuja, hyvä jos kahvikupillisen saa juoda töissä.
Vierailija kirjoitti:
Vai että maksetaan italiassa häämatka?! 🤔
Suomessa ei ole melkein mitään etuja, hyvä jos kahvikupillisen saa juoda töissä.
Maanataina tuli YLE:ltä dokkari, jossa kerrottiin, että Italiassa hääparille maksetaan häämatka.
Löytyipä siitä klippikin YouTubessa. Alkaa suunnilleen puolen minuutin kohdalta.
Ei siis työnantaja maksa häämatkaa, mutta häämatka kuitenkin maksetaan hääparille.
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä ei lakkoilla?
Kun kuulutaan liittoihin ja ne ei anna lakkoilla.
Markkinavoimat jyräävät! Saksassa palkkakehitys on jäänyt jälkeen tuottavuudesta. Tämä on tasapainottomuus, joka ei kilpailuoloissa voi olla pitkäaikainen. Markkinavoimat puskevat tuntipalkkaa ylöspäin. AY-vetoisessa systeemissä se tapahtuu siten, että kaikki neuvotteluvaltit päätyvät ammattiyhdistyksille.
Saksan kehitys on muuten todella hyvä lääke eurokriisiin. Valuuttaunionin maiden kilpailukykyerot kapenevat.
Katsoin tuon Italia videon. Siellä tosiaan maksetaan joulukussa kuukauden päälle ikään kuin 13. kuukauden palkka. Se palkka on sitä varten, että saisi lomaa varten rahaa, koska Italiassa ajatellaan, että mikä se sellainen loma on, jos ihmisellä ei ole rahaa lomaa varten.
Suomessa jos ei ole rahaa lomaa varten ja jos koko kesäloma menee harmautta ja vesisadetta katsellessa sanotaan vain "Huonompi homma ja köyhät kyykkyyn." ja "loman" jälkeen reippaasti takaisin töihin puurtamaan taas lähes vuoden ajaksi.
Italiassa myös töitä tehdään oman kokemukseni mukaan myöhempään. Sukulaiseni on asunut Italiassa kymmeniä vuosia ja olen joskus ollut lomalla siellä. Pitkät lounaat tarkoittavat, että kotiin tullaan vasta seitsemän jälkeen. Jos joudut sairaalaan, ei siellä saa mitään. Omaisten on syytä tuoda sinne joku yöpuku, koska sellaisia ei saa sairaalan puolesta.
Jos joudut pitkälle sairaslomalle esimerkiksi leikkauksen takia, joudut todellakin olemaan sairaslomalla. Vakuutusyhtiö tulee kyttäämään, ettet vain ole missään perseilemässä. Sukulaiseltani leikattiin käsi juuri kesän kynnyksellä. Hän joutui olemaan kotona 10-12 ja 14-16 välillä, koska vakuutusyhtiö teki pistotarkastuksia. Jos olit jossain muualla, saatettiin tuet katkaista.
Täällä ivataan joskus italialaisille mammanpojille, jotka muuttavat omaan kotiin vasta kolmikymppisinä. Näin todellakin tehdään sen takia, että vuokrat ovat niin korkeat ja halpoja vuokra-asuntoja niin vähän, ettei sieltä kovin nuorena kannata omilleen muuttaa.
Se on aina helppo ihannoida toisia maita ja niiden oloja, jos ei oikeasti tiedä mitä se arki kyseisessä maassa on. Nämäkin ovat vain sukulaiseni kertomia kokemuksia, mutta ei se Italia mikään täydellinen idylli ole.
Vierailija kirjoitti:
Katsoin tuon Italia videon. Siellä tosiaan maksetaan joulukussa kuukauden päälle ikään kuin 13. kuukauden palkka. Se palkka on sitä varten, että saisi lomaa varten rahaa, koska Italiassa ajatellaan, että mikä se sellainen loma on, jos ihmisellä ei ole rahaa lomaa varten.
Suomessa jos ei ole rahaa lomaa varten ja jos koko kesäloma menee harmautta ja vesisadetta katsellessa sanotaan vain "Huonompi homma ja köyhät kyykkyyn." ja "loman" jälkeen reippaasti takaisin töihin puurtamaan taas lähes vuoden ajaksi.
Kyllä mä ainakin lomarahaa saan. Etkö sinä saa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä ei lakkoilla?
Kun kuulutaan liittoihin ja ne ei anna lakkoilla.
Huono lakkovalmius.
Hyvä Saksa. Oikea tie.