Jos sinua osoitettaisiin aseella, antaisitko henkesi tuntemattoman sijaan?

Et sä ole... muuta kuin ihanteellinen teoreetikko.

Noin mäkin kuvittelen.

Pelastaisin itseni. En minä mitenkään isossa kaavassa näe itseäni tärkeämpänä kuin muitakaan mutta itselleni olen tärkein ja minulla on eloonjäämisvietti.

Pelastaisin itseni. En ole sen vähemmän tärkeä kuin joku tuntematonkaan. Mistä minä tiedän, vaikka hän olisi joku hullu pedo-narsisti-kiduttaja-tappaja tai muuten vain ääri-ihminen, esim. äärivegaani. Mieluummin minä pidän itseni hengissä kuin sellaisen törpön. Sitä paitsi lapselleni on tärkeämpää, että äiti on hengissä kuin joku tuntematon maijameikäläinen.

Käskisin ampua minut. Ihan sama pelastuuko se toinen vai ei, mutta kun itsemurha on mielessä muutenkin koko ajan. Harmi, että tällaista ei oikeasti tapahdu.

Pelastaisi itseni tietysti. En ymmärrä, miksi uhrautumisen jonkun tuntemattoman puolesta.

Mun päähän on osotettu aseella ja voin kertoa, että siinä tilanteessa päässä ei ole yhtään järkevää ajatusta.

Pelastaisin itseni kuten lähestulkoon kaikki muutkin tekisivät.

Jos joku uhkaa minua aseella tai ilman niin käyn päälle välittämättä siitä kuolenko minä tai joku muu. Minua ei rikolliset paskakasat uhkaile.

Riippuisi varmaan vähän siitä millainen toinen ihminen olisi. Jos kyseessä olisi esim. lapsi, en taitaisi selvitä hengissä. 

En voisi tehdä valintaa moraalisesti perustellusti, koska minä ja tuo toinen ihminen olemme yhtä arvokkaita.

Jos mietitään tällaisia kysymyksiä käytännön kannalta, niin ongelma on tietysti siinä, että koska vastaaja ei ole käytännössä ollut tilanteessa, niin hän ei voi tietää, miten oikeasti valitsisi. Joku saattaisi teoriassa vastata, että pelastaisi itsensä, mutta tositilanteessa valitsisikin pelastaa toisen, ja päinvastoin.

Sen takia tällaisten kysymysten ainoa mielekkyys on siinä, että ne saavat vastaajan pohtimaan arvojärjestystään ja eettisiä periaatteitaan, kuten ihmisarvon määräytymistä. Se miten käytännössä toimisi ei ole olennaista.

Tuntematon saisi elää.

T. Itsetuhoinen.

Pelastaisin itseni. Mulla on kolme pientä lasta jotka mua tarvitsevat.

Pelastaisin tietysti itseni, myös jos vaihtoehdot on minä vs jonkun lapsi.

Lapseni ovat jo omillaan olevia perheellisiä aikuisia eli jos tämä x olisi kovin nuori ihminen, niin en pitäisi mahdottomana ajatusta, että uhrautuisin. 

Tietysti itse tilanne on vaikea kuvitella. Mikä mahdollinen elämäntahto tulisikaan?

Toisaalta, miten voisi elää jatkossa sen asian kanssa, että on antanut lapsen/nuoren kuolla omasta puolestaan. Käsitän aloituksen siis, että siinä on aikaa valita harkiten. 

Kävisin sen aseenheiluttajan kimppuun.

Vierailija kirjoitti:

Lapseni ovat jo omillaan olevia perheellisiä aikuisia eli jos tämä x olisi kovin nuori ihminen, niin en pitäisi mahdottomana ajatusta, että uhrautuisin. 

Tietysti itse tilanne on vaikea kuvitella. Mikä mahdollinen elämäntahto tulisikaan?

Toisaalta, miten voisi elää jatkossa sen asian kanssa, että on antanut lapsen/nuoren kuolla omasta puolestaan. Käsitän aloituksen siis, että siinä on aikaa valita harkiten. 

Sen ampujanhan pitää asian kanssa elää, ei sitä itse ole muuta kuin pysynyt hengissä ko tilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapseni ovat jo omillaan olevia perheellisiä aikuisia eli jos tämä x olisi kovin nuori ihminen, niin en pitäisi mahdottomana ajatusta, että uhrautuisin. 

Tietysti itse tilanne on vaikea kuvitella. Mikä mahdollinen elämäntahto tulisikaan?

Toisaalta, miten voisi elää jatkossa sen asian kanssa, että on antanut lapsen/nuoren kuolla omasta puolestaan. Käsitän aloituksen siis, että siinä on aikaa valita harkiten. 

Sen ampujanhan pitää asian kanssa elää, ei sitä itse ole muuta kuin pysynyt hengissä ko tilanteessa.

Järki toimii noin, mutta todelisuudessa syyllisyyden tunnetta ei voisi järkeillä pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapseni ovat jo omillaan olevia perheellisiä aikuisia eli jos tämä x olisi kovin nuori ihminen, niin en pitäisi mahdottomana ajatusta, että uhrautuisin. 

Tietysti itse tilanne on vaikea kuvitella. Mikä mahdollinen elämäntahto tulisikaan?

Toisaalta, miten voisi elää jatkossa sen asian kanssa, että on antanut lapsen/nuoren kuolla omasta puolestaan. Käsitän aloituksen siis, että siinä on aikaa valita harkiten. 

Sen ampujanhan pitää asian kanssa elää, ei sitä itse ole muuta kuin pysynyt hengissä ko tilanteessa.

Järki toimii noin, mutta todelisuudessa syyllisyyden tunnetta ei voisi järkeillä pois.

No, on kuitenkin elossa. Voisin kyllä elää asian kanssa koska ei kukaan minuakaan ole auttanut.

Yleensä ne aseella uhkailijat vain eivät mitään noin monimutkaisia ja kinkkisiä teoreettis-filosofisia kysymyksen-, tai ongelman asetteluja toiminnassaan harrasta eivätkä luo.

En todellakaan osaa sanoa miten käyttäytyisin, jos joku mielenvikainen, jossain metroasemalla esimerkiksi, uhkaisi minua aseella.

Ei ole onneksi tarvinnut joutua sellaiseen tilanteeseen ja toivottavasti en koskaan joudukaan.

Onneksi Suomessa nykyään on sentään niinkin tiukka aselaki, kuin on.

Pistoolit ovat Suomessa erittäin vaikean lupamenettelyn takana, eikä mitään aseosastojakaan ole enää tavarataloissa 1970-luvun tapaan.

Kiväärin tai haulikon kanssa yleisellä paikalla heiluvaa häirikköä lähtisi kyllä heti nähdessäni karkuun ja niin lujaa kuin jaloistani vauhtia vain  irti saisin .

Yrittäisin vielä  mutkitella ja ehkä tarpeen vaatiessa kieritelläkin välillä mahdollisimman paljon niin kauan kun olisin sen ampuma-aseen haltijan näköetäisyydellä .

Esim. johonkin betonisen tukirakenteen tai seinätolpan taakse olisi hyvä ensisijaisesti yrittää  päästä ja sitten sopivalla  hetkellä eteenpäin, eli entistä kauemmas ampujasta.

Mitä kirkkaampiin väreihin muuten  sattuu olemaan sonnustautunut, sitä helpompi ja näkyvämpi maalitaulu tietystikin on.

 Ei kai tota tarvi ees kysyäkään. Vain yks ja ainoa elämä jokaisella ni päättele ite mitä tekisin.