Miten tukea riippuvaista puolisoa lopettamisesta?

Hommatkaa vertaistukea molemmille.

Normaalia arkea. Ja sinä et ole velvollinen viihdyttämään ja parantamaan puolisoasi.

Sen mukaan mitä se riippuvainen puoliso haluaa. Jotkut kaipaa lähinnä rauhaa kärvistellä vieroituksensa läpi mahdollisimman tutuissa, vaivattomissa oloissa, toisilla taas on iso riski langeta riippuvuuskäytökseen jos vieroitusvaiheessa on liian "tylsää", ja on parempi että on jotain tekemistä ja menemistä mikä vie ajatukset pois riippuvuuteen liittyvästä himosta. 

Itse taistelin pari vuotta sitten eroon lähes 15 vuoden alkoholin suurkulutuksesta ja minä kaipasin totaalista yksinäisyyttä ja rauhaa. Minun täytyi vaan yksinäni funtsia asioita läpi, kohdata kaikenlaista psyykkistä mitä olin juossut viinalla pakoon. Kamalaa se oli tajuta, että elämäni oli täynnä asioita joista en pidä, mutta olin pistänyt itseni sietämään niitä viinan avulla, vaikkei konkreettisesti olisi ollut mikään pakko. Minulla oli kavereita joiden kanssa ei ollut mitään yhteistä kuin juovuksissa ollessa, stressaava työ jota inhosin nmutta olin pakottanut itseni kestämään sitä iltatissuttelun avulla, harrastuksia joita ajattelin että "pitää" olla vaikken halunnut ja sekin taas lisäsi ahdistusta -> juomaan. Jopa miehestä paljastui että jos emme seurusteluaikaan molemmat olisi olleet useimmiten juovuksissa, tuskin olisimme yhteen menneet koskaan - selvinpäin olemme kovin erilaisia ja yhdessäolo oli lähinnä vaivautunutta. 

Ihan niin kuin normaalistikin.

Vierailija kirjoitti:

Sen mukaan mitä se riippuvainen puoliso haluaa. Jotkut kaipaa lähinnä rauhaa kärvistellä vieroituksensa läpi mahdollisimman tutuissa, vaivattomissa oloissa, toisilla taas on iso riski langeta riippuvuuskäytökseen jos vieroitusvaiheessa on liian "tylsää", ja on parempi että on jotain tekemistä ja menemistä mikä vie ajatukset pois riippuvuuteen liittyvästä himosta. 

Itse taistelin pari vuotta sitten eroon lähes 15 vuoden alkoholin suurkulutuksesta ja minä kaipasin totaalista yksinäisyyttä ja rauhaa. Minun täytyi vaan yksinäni funtsia asioita läpi, kohdata kaikenlaista psyykkistä mitä olin juossut viinalla pakoon. Kamalaa se oli tajuta, että elämäni oli täynnä asioita joista en pidä, mutta olin pistänyt itseni sietämään niitä viinan avulla, vaikkei konkreettisesti olisi ollut mikään pakko. Minulla oli kavereita joiden kanssa ei ollut mitään yhteistä kuin juovuksissa ollessa, stressaava työ jota inhosin nmutta olin pakottanut itseni kestämään sitä iltatissuttelun avulla, harrastuksia joita ajattelin että "pitää" olla vaikken halunnut ja sekin taas lisäsi ahdistusta -> juomaan. Jopa miehestä paljastui että jos emme seurusteluaikaan molemmat olisi olleet useimmiten juovuksissa, tuskin olisimme yhteen menneet koskaan - selvinpäin olemme kovin erilaisia ja yhdessäolo oli lähinnä vaivautunutta. 

Kiitos jaosta. Juuri tällaista lopputulosta itseasiassa pelkään. Minusta näyttää selkeästi siltä että hänelle riippuvuus on pakokeino. En vain tiedä mistä.

Vaikka pelkään että näin käy, toivon silti että hänkin löytäisi rohkeutta kohdata nuo asiat ja samalla itsensä. On kauheaa nähdä ettei oma rakas ole sinut itsensä ja kokemustensa kanssa.