Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miehen seksihalut

Anonyymi
07.01.2018 |

Olemme hieman alle kolmekymppinen pariskunta ja seurustelleet vuoden verran. Suhteessa on kaikki asiat muuten mukavasti, mutta seksipuoli ei toimi ja asia hiertää mieltäni nyt niin paljon, että itsetunto alkaa olla nollassa ja mietin jo eroa.

Seksielämämme ei ole missään vaiheessa lähtenyt "käyntiin". Kummastelin jo alussa, kun mies ei halunnut seksiä kuin max. kerran-pari kuukaudessa, eli mitään vastarakastuneiden huumaa ei ole koskaan koettu. Ajattelin, että menee jännityksen piikkiin uuden kumppanin kanssa, mutta tilanne ei ole muuttunut vaikka aikaa on kulunut. Seksiä on todella harvoin ja se ei minun kannaltani ole tyydyttävää, parin minuutin sessioista en valitettavasti mitään saa :(. Toinen laukeaa jo ennenkuin itse ehdin kunnolla mukaan. Läheisyyttä, suukottelua ja halailua suhteessa kyllä on runsaasti, mutta mielestäni normaaliin ja suht tuoreeseen parisuhteeseen kuuluu myös seksi vaikka näemmekin vain 1-2krt viikossa. Aikaisemmissa suhteissani seksi ei ole koskaan ollut ongelmallista ja olenkin täysin neuvoton tämän nykyisen tilanteen kanssa.

Olen keskustellut miehen kanssa pariinkin otteeseen asiasta, mutta turhaan. Mitään selitystä seksin vähyydelle en ole saanut eikä tilanne ole parantunutkaan. Mies vaan sanoo, ettei tiedä. Olen myös yrittänyt tiedustella mistä hän pitäisi ja syttyisi mutta vastaus on: tykkää kaikesta. Edellisestä seksikerrasta on 2 viikkoa ja itkettää jo pelkästään kirjoittaa tätä, kun tilanne on jotenkin niin nolo ja kiusallinen ja kärsin tästä todella paljon.

Miten tätä ongelmaa voisi lähteä ratkomaan, onko kukaan ollut vastaavassa tilanteessa? Onko minun vain hyväksyttävä, että suhde ja mies on tällainen, ja asian kanssa on elettävä tai lähdettävä eri suuntiin?

Kommentit (7)

Vierailija
1/7 |
07.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko miehesi suomalainen? Jos on niin vaihda hyvänenaika ulkomaalaiseen!

Vierailija
2/7 |
07.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mistä ihmeestä te aina löydätte näitä aseksuaaleja. Minä harrastaisin seksiä vaikka joka päivä mutta mistä nainen?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/7 |
07.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ainakin joskus miehellä saattaa olla vaan ajatuksia, joita hän ei kehtaa/uskalla kertoa ja siksi on vaikea 'heittäytyä' seksiin kunnolla. Ei kai tuossa oikein muuta voi ehdottaa kuin avointa kommunikaatiota. Ja ole varovainen, että et vain syyllistä miestä asiasta vaan koetat mieluummin saada aikaan ehdottoman avointa pohtimista.

Vierailija
4/7 |
07.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos kaveri on tuollainen että laukeaa minuutissa ja saa siitä vielä haukut päälle, niin ei kai silloin kiinnosta panna.

Muuta seksikertoja pois yhdyntäkeskeisyydestä. Anna vaikka hänen katsella vaatteet päällä kun masturboit. Tämä vähentää miehen paineita olla kova ja kestävä panomies.

Vierailija
5/7 |
07.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla on mies, joka ei halua yhdyntäkertoja useasti, mutta nähdessämme hoitelee minut sitten muilla tavoin monta kertaa päivässä. Voisitko ehdottaa jotakin tällaista miehellesi?

Vierailija
6/7 |
07.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Teidän seksi halut ovat aivan liian erilaiset. Kannattaa erota.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/7 |
07.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen ehdottanut, mutta ainakaan suuseksistä ei innostu. Käsipelillä en helposti saa orgasmia :/.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä neljä kahdeksan