Lue keskustelun säännöt.
Mitäs nyt? Lapset muuttavat pois kotoa, ja itsellä on ontto olo.
07.01.2018 |
Vanhin tytär on asunut omillaan jo kolme vuotta, ja olen ollut pelkästään onnellinen hänen puolestaan. Mutta nyt kun kaksoset muuttavat opiskelupaikkakunnilleen, niin tämä iskee kuin metrinen halko. Olen yllättynyt omista tuntemuksistani, olen tietysti iloinen heidän puolestaan, mutta olen jo viikon ajan itkeskellyt itsekseni. Perjantaina itkin kaupassa hyllyjen välissä kun kävin ostamassa heille siivoustarvikkeita mukaan. Mites tässä nyt näin kävi? Jäädään miehen ja koiran kanssa kolmistaan, mikä ajatuksena on kiinnostava, mutta olo on kauhean ontto. Olen ihan pihalla. Auttakaa, antakaa vertaistukea. Kiitos.
Kommentit (38)
Minä itkin ensimmäisen tyttären poismuuttoa monta kuukautta, jopa töissä. Sitten aloimme rakentaa uutta kotia ja sain ajatukset siihen. Poika oli ensin armeijassa ja sitten vasta muutti pois, se oli jo helpompaa, mutta itkeskelin sitäkin. Ajan kanssa helpottaa, mutta usein vieläkin, vaikka on jo 10 vuotta kulunut, tulee haikea olo ja kova ikävä. Kaipaan ehkä sitä aikaa, jolloin lapset olivat pieniä ja kotona, vaikka nytkin on ihan hyvä olla puolison kanssa kahden. Itkeminen helpottaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen tyytyväinen, että lapset ovat fiksuja ja pärjäävät. Välillä tietysti tulee haikea olo ja ikävä, mutta silloin soitan. On myös ihanaa, kun voi harrastaa ja nauttia ihan omasta ajasta. Meillä lapset muuttaneet yksi kerrallaan jo muutama vuosi sitten.
Onhan se haikeaa, mutta kuten moni jo sanoikin, niin siihen tottuu. Eivät lapset elämästä mihinkään katoa vaikkei heitä päivittäin näekään. On upea tunne, kun huomaa lasten pärjäävän. Hauskaa on myös se, kun lapset soittavat ja kysyvät, miten uuni kannattaisi pestä ja voisitko laittaa sen suklaakakun reseptin.
Aika moni nainen on lopettanut arkisin ruuanlaiton lasten lähtemisen myötä. Kun päivällä syö kunnon lounaan, ei toista lämmintä ruokaa enää kaipaa. Mies kyllä osaa kokata, jos toisen ruuan haluaa. Kotitöiden määrä tippuu reilusti, rahaa säästyy ja voi vapaa-ajalla tehdä sitä, mistä itse tykkää.
Ensimmäisen muuttoa en itkenyt, armeijan jälkeen lähtö opiskelemaan tuntui luontevalta. Viimeisenkään muutto ei tuntunut liian haikealta, koska ajatukseen ehti tottua kunnolla. Mutta jostain syystä keskimmäisen (tavaroiden) muutto takaisin kotiin kesän ajaksi ja elokuussa uuteen omaan asuntoon hänen vaihtaessaan opiskelupaikkakuntaa tuntui jotenkin lopullisimmalta. Toisaalta oli iloinen, että paikka tavoitellussa tiedekunnassa aukeni, mutta samalla siinä oli jotain todella "viimeistä".
Ruokalasku pieneni enemmän kuin puolella, omaa aikaa on paljon. Ja mikä parasta, ei todellakaan tarvitse enää laittaa ruokaa kenellekään, jos on muuta tekemistä.
Minä olen tarkoituksella jo ottanut omaa aikaa ja antanut teinille omaa aikaa ja rauhaa jottei tilanne olisi muutaman vuoden päästä vastaava kuin sinulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on hienoa, kun sen varsinaisen itsenäistymisprosessin jälkeen vanhempi-lapsi -suhde on muuttunut kahden aikuisen suhteeksi. Pystytään juttelemaan ihan järkevästi asioista ja kyläillään mielellään puolin ja toisin, kun enää ei tarvitse kasvattaa eikä toisen kapinoida vastaan. Välivaihe siinä ennen muuttoa ja muuton jälkeen oli kaikkein pahin. Nyt kun on tulossa ensimmäinen lapsenlapsi, alkaa taas uusi elämänvaihe.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tyytyväinen, että lapset ovat fiksuja ja pärjäävät. Välillä tietysti tulee haikea olo ja ikävä, mutta silloin soitan. On myös ihanaa, kun voi harrastaa ja nauttia ihan omasta ajasta. Meillä lapset muuttaneet yksi kerrallaan jo muutama vuosi sitten.
Meillä yksi lapsista ei pärjää elämässä. Asuu omillaan. En tiedä miltä tuntuisi jos kaikilla lapsilla olisi perusasiat kunnossa. Nyt yhden ongelmat painaa mielessä koko ajan emmekä pysty auttamaan vaikka mitä tekisimme.
Ärsyttää töissä kuunnella kun työkaverit päivittelee muka ongelmia esim oli hiekkaa eteisen lattialla kun kävi aikuisella lapsella kylässä tai kuinka kotona asuva teini ei ollut koko päivänä saanut tyhjennettyä astianpesukonetta. Voi tyhjyys!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä tykkään kun elämä muuttuu. Oli ihanaa kun lapset oli pieniä. Mutta nyt esikoinen on jo asunut vuoden omillaan ja olen iloinen että hänellä on kaikki on ja pärjää hyvin. Nytkin on tulossa syömään poikaystävän kanssa.
Melkein jo odotan että kotona asuva teini muuttaa omilleen niin kiva vaihteeksi olla miehen kanssa kaksin. Varsinkin jos poika ei muuta kovin kauas mutta sen näkee sitten.
Toivottavasti saamme joskus myöhemmin lapsenlapsiakin niin sitten on taas uusi elämänvaihe. Pitää ajatella positiivisesti että hyvä kun nuoret ovat terveitä ja kykenevät elämään omillaan. Lapset ovat vaan lainassa!
Kiitos vastauksista, tämä on tosiaan vähän sellaista vuoristorataa ylös ja alas, välillä ajatus uudesta elämänvaiheesta tuntuu positiiviselta ja innostavalta, välillä iskee valtava haikeus. Pitkä ja valtavan rakas jakso elämässä on lopullisesti ohi.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tarkoituksella jo ottanut omaa aikaa ja antanut teinille omaa aikaa ja rauhaa jottei tilanne olisi muutaman vuoden päästä vastaava kuin sinulla.
Näin meilläkin on ollut, itsenäistä ja liikkuvaista elämää tässä on vietetty puolin ja toisin. Omat tuntemukset ja tämä haikeus ja onttous tulivat itsellenikin täytenä yllätyksenä. En vielä edes kuukausi sitten osannut odottaa, että tämä ottaa näinkin koville, puhumattakaan siitä että joitakin vuosia sitten.
Ap
Jos mies on tottunut kotona hotellitason palveluun, niin lasten muuttaessa on helppo tehdä tuohon muutoksia. Mikäli nyt jatkaa entiseen malliin, niin sitä saa sitten tehdä loppuelämän. Onhan se miehellekin kasvun paikka, kun vaimo ei kiirehdikään töistä kauppaan ja ruuanlaittoon vaan menee harrastuksiin. Kumpikin saa omaa aikaa ja tilaa, joten ei se miehellekään ole mikään huono juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tarkoituksella jo ottanut omaa aikaa ja antanut teinille omaa aikaa ja rauhaa jottei tilanne olisi muutaman vuoden päästä vastaava kuin sinulla.
Ja silti sinä todennäköisesti olet muutaman vuoden päästä tasan vastaavassa tilanteessa, koska on ihan eri juttu, kun se lapsi oikeasti on poissa. :D
Multa on kolme lähtenyt ja luulin, että hyvinhän tästä selvitään, kunnes se viimeinenkin muutti. Olen nyt kärvistellyt tässä reilun vuoden. Yksi on kotikaupungissa, toinen naapurikaupungissa, ja näen heitä useasti viikossa, whatsappailemme ja puhumme puhelimessa koko ajan, ja kolmaskin lapsi todennäköisesti ja toivottavasti tulee kotiseuduille valmistuttuaan. Tykkään, kun on paljon omaa aikaa, ei ole kiire töihin tai töistä, ja voin tehdä mitä haluan, mutta sydämessä on vähän ontto kohta.
Itse ainakin odotan tuota päivää kuin kuuta nousevaa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritän pitää kotoa muuttaneen lapsen suvun yhteydessä, haen synttäreille jne. Hän on aika lailla omillaan viihtyvä, parisuhdekin on. Ei pääse täysin vieraantumaan.
En tiedä menenkö palasiksi kun nuorempi lähtee, hän on luvannut tehdä sen n. 3 vuoden päästä. Kun en oikeastaan ikinä ole elänyt ilman lapsia, se voi olla helpottavakin juttu. Jo nyt tuntee tehneensä tietyn osan ja ansainneensa omaa aikaa, yksityisyyttä ja lepoa, sekä avunantoa/osallistumista kotona asuvalta lapselta.
Vierailija kirjoitti:
Yritän pitää kotoa muuttaneen lapsen suvun yhteydessä, haen synttäreille jne. Hän on aika lailla omillaan viihtyvä, parisuhdekin on. Ei pääse täysin vieraantumaan.
En tiedä menenkö palasiksi kun nuorempi lähtee, hän on luvannut tehdä sen n. 3 vuoden päästä. Kun en oikeastaan ikinä ole elänyt ilman lapsia, se voi olla helpottavakin juttu. Jo nyt tuntee tehneensä tietyn osan ja ansainneensa omaa aikaa, yksityisyyttä ja lepoa, sekä avunantoa/osallistumista kotona asuvalta lapselta.
Luultavasti hän tulee pitämään kotiin aika paljon yhteyttä. Ainakin alkuvuosina. -äsk.
Kuka tahansa perheellinen antaisi mitä tahansa, että lapset lähtisivät heti pois kotoa. Joten älä ole kiittämätön. Lisäksi on niitä, joiden lapset eivät koskaan lähde kotoa. Joten on törkeää sinun tehdä tuosta ongelma. Ole tyytyväinen, että saat olla ilman lapsiasi.
Minä en ole koskaan ymmärtänyt näitä ”tyhjän pesän syndrooma”- äitejä. Minulle oli helppoa lähettää lapset maailmalle (sananmukaisesti, kaikki muuttivat toiseen maahan opiskelemaan), sillä tiesin antaneeni heille kaikkeni ja hyvät eväät elämään.
Jokaiseen on hyvät välit ja tapaamme silloin tällöin, vietämme joulutyhdessä, lomailemme yhdessä jne.
Mutta nautin myös suuresti siitä, että minulla ja miehelläni on nyt omaa kahdenkeskistä aikaa yllinkyllin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tyytyväinen, että lapset ovat fiksuja ja pärjäävät. Välillä tietysti tulee haikea olo ja ikävä, mutta silloin soitan. On myös ihanaa, kun voi harrastaa ja nauttia ihan omasta ajasta. Meillä lapset muuttaneet yksi kerrallaan jo muutama vuosi sitten.
Meillä yksi lapsista ei pärjää elämässä. Asuu omillaan. En tiedä miltä tuntuisi jos kaikilla lapsilla olisi perusasiat kunnossa. Nyt yhden ongelmat painaa mielessä koko ajan emmekä pysty auttamaan vaikka mitä tekisimme.
Ärsyttää töissä kuunnella kun työkaverit päivittelee muka ongelmia esim oli hiekkaa eteisen lattialla kun kävi aikuisella lapsella kylässä tai kuinka kotona asuva teini ei ollut koko päivänä saanut tyhjennettyä astianpesukonetta. Voi tyhjyys!
Oletko ottanut yhteyttä sosiaalitoimistoon? Kai aikuisestakin lapsesta voi tehdä ilmoituksen.
Vierailija kirjoitti:
Kuka tahansa perheellinen antaisi mitä tahansa, että lapset lähtisivät heti pois kotoa. Joten älä ole kiittämätön. Lisäksi on niitä, joiden lapset eivät koskaan lähde kotoa. Joten on törkeää sinun tehdä tuosta ongelma. Ole tyytyväinen, että saat olla ilman lapsiasi.
Huspois trolli.
Siihen tottuu. Alkuun on haikeaa ja outoakin kun koti tuntuu tyhjältä, mutta vähitellen ja ajan kanssa. Puhu miehelle tuntemuksistasi ettet jää niiden kanssa yksin.