9v poika, jankutettu vuosikaudet tervehtimisestä, opetettu sosiaalisuutta ja mitem olla muiden kanssa - edelleen hhvin hankalaa ja hävettää

Olemme pienestä pitäen opettaneet, että tuttuja tervehditään, kun tavataan ja lähtiessä sanotaan heipat. Edelleen 9 vuotiaana ei ymmärrä tätä, vaikka vuosikaudet jankutettu. Tuon ikäiselle vieläkin pitää sanoa "mitenkäs sanotaan" JOKA KERTA. On opetettu, että katsotaan toista päin ja tervehditään. Ei onnistu! Oli sitten kyseessä lapsen oma kaveri, sukulainen, tai naapuri. Vastapuolen tervehtiessä lapsi yleensä vilkaisee tposta nopeasti ja kääntää äkkiä päänsä pois. Jos joku naapuri esim. tervehtii ja kysyy lapselta mitä kuuluu, lapsi tuijottaa jo ihan toiseen suuntaan, eikä vastaa yhtään mitään. Voitte vaan kuvitella kuinka hävettää. Joudun aina sanomaan TUON IKÄISELLE "kuulitko mitä xxx sanoi". Mikä ihme tuota vaivaa? Miksi ei voi tervehtiä ja jutella muille normalisti. Kyse ei ole ujoudesta, eikä siitä ettei olisi opetettu ja jankutettu tästä asiasta vuosikaudet. Jos jotain luokkakaveteita tulee vastaan, kääntää äkkiä päänsä, eikä katso sinne päinkän. Kun luokkakaveri tulee pojan luo iloisesti ja tervehtii, poika taas tekee saman, vilkaisee ja kääntää päänsä. Luokkakaveri alkaa sitten jutella jotain meille vanhemmille, poika ei osallistu millään tapaa keskusteluun, luimistelee vaan vieressä hiljaa. Pari kertaa on alkanut selostaa meille vanhemmille jotain ihan muuta juttua kesken kaiken, huomioimatta luokkakaveriaan lainkaan.

Pojalla on kyllä kavereita, heille puhuu ja tervehtii. Mutta muuten normaalit käytöstavat ja ns. small talk ei onnistu ja kyse ei ole todellakaan ujoudesta.

Mitä enää voi tehdä, kun asiasta on jankutettu siitä lähtien, kun tuo 1 vuotiaana oppi kävelemään. Miksei vieläkään voi käyttäytyä kunnolla? On yritetty hyvällä, on tullut rangaistus jokaisesta tervehtimättömästä kerrasta, on huudettu ja joskus peruttu menoja, koska edellisellä kerralla oli luimistellut tervehtimättä. Niin noloa, ja ketä muuta syytetään kun meitä vanhempia, vaikka PÄIVITTÄIN ihmisiä tavatessa asiasta jankutetaan.