Leffateatterissa tänään: yksi puhui kännykkään ja toinen piti jalkojaan istuimen selkänojalla

Viime kerrasta on jo aikaa, mutta tälläistäkö leffassa nykyään on? Jengi käyttäytyy kuin olisi kotisohvalla?

Sekin kännykkään puhuja jatkoi vielä puhelun lopetettuaan vaimolleen pölöttämistä vartin ajan, kiva yrittää siinä keskittyä elokuvan dialogiin kun yksi kälättää vieressä. Jos leffa ei kiinnosta niin miksi edes tulla? Miehen makuun taisi olla liian vähän räjähdyksiä, räppimusiikkia ja paljasta pintaa.

Sitten se tyyppi, joka oli ottanut kengät jalastaan ja otti rennosti pitämällä niitä edellä olevan penkin selkänojan päällä, kiitti vaan. Juuri tätä kaipaan leffakokemukselta, jonkun tuntemattoman jennajonnen hikiset sukat naaman vieressä, kun katson Kenneth Branaghia Hercule Poirotina.