Koiratietäjät hei! Harkinnassa samojedi, islanninlammaskoira tai perhoskoira....
Koiran hankinta ollut suunnitelmissa jo jonkun aikaa ja monista harkinnassa olevista roduista jäljelle jääneet nuo. Haluaisin kuulla kokemuksia ja mielipiteitä kyseisiin rotuihin liittyen ja jos joku osaa suositella muutakin rotua niin mielenkiinnilla kuuntelen.
Itse olen yksiössä asuva opiskelija ja ensimmäistä kertaa elämässä olisi resurssien (raha, aika, jaksaminen) puolesta mahdollisuus ja valtava halu ottaa koira. Asioita jotka mietityttää on esim samojedin viihtyvyys kerrostalossa ja islanninlammaskoiran haukkuherkkyys.
Pointti kumminkin oli, että nyt kun on netistä ja kirjoista ahminut tietoa roduista ja koiran ottamisesta olisi kiva kuulla myös palstalaisten omia mielipiteitä!
Kommentit (34)
Koiran pito yksinelävänä on todella sitovaa. Mihinkään et voi mennä työ-/koulupäivän jälkeen, ennen kuin olet käynyt kotona. Eikä ole reilua koiralle, jos se joutuu usein olemaan yksin suurimman osan valveillaoloajasta. Kannattaa oikeasti miettiä, monta tuntia vuorokaudesta sinulla on aikaa koiralle. Joka päivä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen.
Koiraan menee rahaa, huonolla tuurilla paljon. Se sotkee asuntoa hiekalla ja karvalla, ehkä kuolalla ja puruluilla. Uroskoiralla tulehtuu joskus esinahka ja se tiputtaa keltaista töhkää. Sitten huuhdellaan päivittäin pippeliä. Nartuilla on juoksut monta kertaa vuodessa, järkyttävä ruljanssi. Sterilisaatio/kastraatio maksaa. Omat vaatteet on karvoissa. Turkkia täytyy huoltaa ja huolto on sotkuista pohjavillaisen koiran kanssa, karvaa on joka paikassa. Sateessa kastunut turkki haisee järkyttävälle. Koira saattaa rakastaa kakan hajua ja pyörähtää ohimennen jossain kasassa. Kannattaa varata hyväntuoksuista shampoota. Kynsiä leikattava, hampaita huollettava. Saati jos koiralla ilmenee esim. herkkä vatsa, saa siivoilla ripulia ja oksennusta tai kiikuttaa yöllä ulos. Koiralla saattaa ilmetä häiriökäytöstä, vaikka tekisit kaiken muka oikein. En edes aloita siitä, mitä se vaatii ennen kuin saat pennusta järkevän, ajatuksen voimalla toimivan aikuisen.
Kyllä, meillä on iso koira. Tosin lyhytkarvainen pohjavillaton, koska koin yllättävän raskaana turkin hoitamisen edellisen pohjavillaisen kanssa. Tosi rakas kaveri. Isommalla perheellä hoitaminen on helpompaa, on useampi ulkoiluttaja ja koira on vähän yksinään. Mieti tarkkaan, onko sinusta koiranomistajaksi nykyisessä elämäntilanteessa. Jos olet varma, niin siitä vain, noista roduista suosittelen perhoskoiraa.
Minulle tuli yksi islannin lammaskoira tai paimenkoira, ihan miten vain, mutta se on todella vaativakin rotu, jos on oikein kunnon paimennusvietin omaava. Kovapäinen ja pistää kyllä kämpän remonttiin jos viihdykettä tai laumaa ei ole. Tuo minulle tullut yksilö oli hajottanut kaksi kämppää ennen meille tuloa ja siitä varoiteltiin, että sen kanssa tulee olemaan hankalaa. Ei tullut. Oli lauma ja oli tekemistä, ihana koira, mutta oli pakko lopettaa juuri lonkkavian pahenemisen takia. Mutta edelleen, älä ota yksin ja noin pieneen kämppään. Tuurillaan voit löytää hyvänkin yksilön, mutta tuurillaan et. Näissä tuntuu olevan todella paljon vaihtelua, kuten niiden ulkonäössäkin.
Lykkyä koiranhankintaan..
Mitä haet koirasta, kun jäljellä on noin erilaisia koiria?!? Aika erikoiset vaihtohdot.
Vierailija kirjoitti:
Mitä haet koirasta, kun jäljellä on noin erilaisia koiria?!? Aika erikoiset vaihtohdot.
Haluaisin seurallisen koiran lenkkeilyynn, ulkoiluun ja yleiseen peuhaamiseen sekä sellainen rotu jonka kanssa voisi harrastaa ja se mahdollisesti myös pärjäisi esim tokossa tai agilityssä.
ap
Meidän samojedi viihtyi suurimman osan ajastaan ulkona, joten en ottaisi varsinkaan pieneen kerrostaloasuntoon. Samppa tykkäsi kyllä laumastaan eli meistä ihmisistä ja saattoi loikoilla sohvallakin. Omassa elementissään se kuitenkin oli pihalla, etenkin talvisin. Välillä ei koirasta näkynyt kuin kohouma hangessa, mutta siellä se makasi kerällä ja kuono häntään työnnettynä, eikä sisälle millään.
Samojedi on myös kova haukkumaan ja sillä on erittäin kantava ääni. Naapurit kiittää, kun et ota samppaa kerrostaloon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä haet koirasta, kun jäljellä on noin erilaisia koiria?!? Aika erikoiset vaihtohdot.
Haluaisin seurallisen koiran lenkkeilyynn, ulkoiluun ja yleiseen peuhaamiseen sekä sellainen rotu jonka kanssa voisi harrastaa ja se mahdollisesti myös pärjäisi esim tokossa tai agilityssä.
ap
Siis keskikkoisissa koirissa agilityssa ja tokossa pärjää vain bordiecollien kanssa, katso kisatuloksia.
Kyllä minäkin noista suosittelisin papilonia, fiksu koira jolle on helppo opettaa juttuja ja kun sitä tilaakin on kotona noin vähän jne.
Autottomana pikkukoira on kivempi kuljettaa bussissa jne.
Ehdottomasti perhoskoira. Samojedi on myös hyvin haukkuherkkä. Islanninlammaskoira on kuten nimikin sanoo paimen - jalostettu toimimaan karjatiloilla, ulkosalla, pitkät päivät, vapaana ja työtä tehden. Kerrostalossa paineistuu ja haukkuu. Miten voit taata riittävästi vapaana oloa ja liikuntaa sille joka päivä?
Itselläni on border collie ja vaatii aivan sikana liikuntaa, asun ok-talossa ja aidattu piha - ei riitä borderille mihinkään. Perheessämme on 4 ihmistä jotka lenkittävät ja silti se ei aina tunnu riittävän.
Vierailija kirjoitti:
Ota perhoskoira. Säästät ruoassa + eläinlääkäri- ja lääkekuluissa. Satsaa löytääksesi terve suku. En kyllä ymmärrä miksi maksaa rotukoirasta kun kodittomia koiria on suomalaisilla koiratarhoilla pilvin pimein.
Millä suomalaisilla koiratarhoilla? Ja ap älä ota rescue-koiraa ulkomailta, jos ei ole koirakokemusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä haet koirasta, kun jäljellä on noin erilaisia koiria?!? Aika erikoiset vaihtohdot.
Haluaisin seurallisen koiran lenkkeilyynn, ulkoiluun ja yleiseen peuhaamiseen sekä sellainen rotu jonka kanssa voisi harrastaa ja se mahdollisesti myös pärjäisi esim tokossa tai agilityssä.
ap
:D ihan hauska provo mutta onnea samojedin pitoon kerrostalossa sekä tokoin ja agilityyn. Ei kukaan voi olla oikeasti näin pihalla kuin ap, siksi provo.
Meillä on samojedi ja se on asunut myös kerrostalossa (kolmio), jouduttiin pariksi kuukaudeksi evakkoon. Sillä oli liian kuuma ja oli hankala pitää kämppä tarpeeksi viileänä. Nykyisin asutaan okt:ssa ja se nukkuu yöt kuistilla.
Haukku on kimakka ja nehän haukkuu paljon. Saatiin varoitukset. EN suosittele yksiöön.
Samojedi ei ole myöskään erityisen ketterä tai välttämättä mikään hirmu miellyttämishaluinen vaikka kiva ja kiltti onkin, joten agility kannattaa heti vaihtaa vetohommiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä haet koirasta, kun jäljellä on noin erilaisia koiria?!? Aika erikoiset vaihtohdot.
Haluaisin seurallisen koiran lenkkeilyynn, ulkoiluun ja yleiseen peuhaamiseen sekä sellainen rotu jonka kanssa voisi harrastaa ja se mahdollisesti myös pärjäisi esim tokossa tai agilityssä.
ap
:D ihan hauska provo mutta onnea samojedin pitoon kerrostalossa sekä tokoin ja agilityyn. Ei kukaan voi olla oikeasti näin pihalla kuin ap, siksi provo.
Sen takia sanoinkin että mahdollisesti pärjäisi agilityssä ja tokossa. Kyseisiin lajeihin samojedit ovat yleensä liian itsepäisiä, mutta niiden kanssa tuo yleinen ulkoilu ja peuhaaminen ja aktiivisuus sekä mahdollisesti joku vetoharrastus olisi toimivampi, sillä aktiivinen rotu se on. Mutta pieneen kerrostaloyksiöön samojedi ei ole paras valinta ainakaan jos ei pysty tarjoamaan todella paljon ulkona oloa ja liikuntaa, kun muualta olen asiasta lukenut.
Mutta sitten taas perhoskoira on paljon sopivampi kun miettii tokoa tai agilityä. Ja kokonsa puolesta myös yksiöön.
Islanninlammaskoirat tosiaan haukkuherkkiä ja alunperin paimenkoiria, mutta muuten käsitin, että tarjoaa tarpeeksi liikuntaa niin siitä saa kanssa hyvän seuralaisen ulos ja jopa harrastuksiinkin.
Joka tapauksessa ap sai nyt lisää harkittavaa ja palaa lähtöpisteeseen ja miettii uudelleen jos löytyy lisää sopivampia rotuja tämän hetkiseen tilanteeseen. Samojedi jäi haaveksi, mutta ehkä vielä joku päivä. :)
Ap, suosittelen liittymään sinua kiinnostavien rotujen facebookryhmiin, sieltä saa parempaa tietoa rodusta kuin av:lta;) Kannattaa myös käydä toko- ja agikisoissa sekä näyttelyissä paikan päällä. Kaikenlaiset koiratapahtumat on oiva keino tutustua eri koirarotuihin! Tsemppiä oman rodun etsintään!
Mietipä vielä villakoiraakin. Älykäs, helppo kouluttaa, hyviä koiria mihin tahansa harrastukseen ja iso plussa ettei lähde lainkaan karvaa eikä haise koiralle! Turkki vaatii toki paljon työtä, jos pitää koiran näyttelyturkissa. Useimmat pitää turkin kuitenkin lyhyessä kotileikkauksessa eikä silloin vaadi kuin pesua ja leikkausta muutaman viikon välein. Lyhyessä turkissa on itse asiassa aika helppohoitoinen. Keskikokoinen villakoira voisi olla sopiva sulle. Mulla oli aika samat kriteerit ja päädyin itse villakoiraan.
Islanninlammaskoira on äärimmäisen mukava koirarotu. Se on kuitenkin haukkuherkkä, koska paimentaa haukkumalla. Haukkumista voi rajoittaa kouluttamalla, mutta täytyy ymmärtää, että se on rodulle hyvin luontainen tapa ilmaista itseään. Islanninlammaskoiran turkki on helppohoitoinen, ainoastaan karvanlähdön aikaan vaatii paljon harjausta. Tarkenee hyvin ulkona, mutta ainakaan minun koirani ei siellä yksin viihtynyt, joten voisi sopia kerrostaloonkin kunhan vaan saa reilusti ulkoilua. Oma koirani ei ollut mikään erityisen miellyttämishaluinen, joten kouluttaminen vaati töitä. Toisaalta oli hyvin helppo koira, eikä edes pentuna purrut ihmisiä tms. Ihana rotu, mutta itselleni ei toista ole tullut tuon haukkumisen vuoksi.