Saako koiralle antaa mandariinia?
Kommentit (17)
Minä annoin koiralleni kaikkia hedelmiä (pieniä määriä, kun itse söin hedelmiä) ja koira eli 17 vuotta.
Myöskin porkkana, kaalit, salaatit jne. kelpas, mutta vain pieni määriä kerralla. Kaikki kelpasi :)
Kiitos, en anna sitten. Kerjää silmät tapillaan mandariinia...
Ap
Kyllä tavalliselle kaikkiruokaiselle koiralle uskaltaa antaa, jotkut pienet fifit ehkä eivät kestä.
Toki koirillakin voi allergioita olla, mut meidän koira on kyllä mandariinia saanut aina pienen palan ja on terveenä pysynyt. Ei sentään enempää kuin korkeintaan puolikkaan lohkosta päivässä, sitrusten happamuus saattaa aiheuttaa enemmässä määrin nautittuna närästystäkin.
Pieniä määriä ollaan annettu. Himoitsee mandariinia, mutta lopulta yleensä syö sen yhden lohkon, muut jättää jos on annettu (alussa ei tiedetty että ei saa antaa). Tosi harvoinhan tuota koiralle edes tarjoillaan, mutta jos joku syö vaikka sohvalla mandariinia niin istuu siihen tapittamaan.
On hyvin kaikkiruokainen yksilö, ei allergioita.
No siis olenhan minä antanut koiralle mandariinia. Tosin silloin en tiennyt että koira ei saa syödä niitä, mutta molemmat koirani ovat ihan kunnossa syömisen jälkeen.
Meillä on tämmönen 9kk ikänen koira jolla ei tiedettävästi allergioita syö kaiken mitä vaan saa (jos joku muuki vaan syö sitä) söi 7kk iässä kokonaisen mandariinin kun ylsi ottamaab pöydältä sen ja muutenkin kaikki hedrlmät ovat suurta herkkua (kaikki ruokasella tarkotan hedelmien kohdalla inkivääriäkin on pöydältä napannut niin ja sipulikin hyvin meni kun varastaa ruuan laiton yhteydessä jos on sisällä) mutta vaikka monia asioita on maistanu ei oo ikinä tapahtunu koiralle mitään
Koira syö mielellään pieniä määriä vihanneksia ja hedelmiä. Maku vaihtelee yksilöllisesti. Kroatianpaimenkoirani rakasti raakaa paprikaa. Sekarotuisemme oli suuri banaanin ystävä.
Melkein kaikki koirat tykkäävät raa'asta porkkanasta.
Ei se vaarallista ole. Isommat määrät voivat aiheuttaa vatsavaivoja, mutta ei sen kummempaa.
Ihmiset nyt antavat koiriensa syödä ja nuolla lautasilta vaikka mitä muutakin haitallista, joten väliäkö tuolla. Liikaa antavat suolaa koirilleen he, jotka niitä ruoantähteitä syöttävät koirilleen.
Siis MIKSI koiralle ylipäätään edes pitäisi antaa mandariinia?! Eihän se kuulu millään tavoin koiran normaaliin ruokavalioon. Ja jos koira kerjää, niin opeta olemaan kerjäämättä, eli älä anna! Ei koirat itse välttämättä tajua, mikä on niille hyväksi ja mikä ei. Se, että koira jotain mielellään syö, ei tarkoita sitä, että se sopisi koiralle!
Ja ois hyvä pitää mielessä sekin fakta, että koirien kipu ja muut epämiellyttävät aistimukset on hyvin vaikea huomata. Varsinkin ihan tavallisen Pulliaisen. Järki päähän ihmiset, ajatelkaa nyt oikeesti sitä koiraanne.
Jo pienetkin annokset sitrushedelmiä, kuten appelsiinia tai mandariinia, voi järkyttää koirien vatsaa aiheuttaen vatsakipuja. Nämä vatsakivut ei välttämättä näy päällepäin, ainakaan mitenkään selvästi. Eli, jos et halua aiheuttaa koirallesi turhia kipuja ja kärsimyksiä, älä syötä. On monia muitakin normaaleja ihmisten ruokia ym., jotka eivät sovi koiran vatsalle. Koira ei ole lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos, en anna sitten. Kerjää silmät tapillaan mandariinia...
Ap
Meidän koira saa aina yhden viipaleen mandariinistani. Iso määrä voi aiheuttaa vatsanväänteitä, mutta ei pikkupala ole vaarallinen ollenkaan.
Toisaalla suositellaan ja toisaalla kielletään...ota tuosta nyt sitten selvää.🤔 Oma koirani kyllä syönyt mandariinia 15v. ja 2-3 kertaa ollut ripuli eläissään,muuten vatsa toimii. Tietysti rajansa kaikella.
Vain runsaan suklaakuorrutuksen kera.
Ei saa antaa, sitrukset ovat kiellettyjä.