Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Eroaisitko tässä tilanteessa- mistä apua lapselle?

Charlotta-parka
30.12.2017 |

Miehen kanssa on riidelty nyt käytännössä 1,5 vuotta, ja nyt lapset alkavat oireilla niin paljon, että olen umpikujassa siitä, mitä tekisin. Olen siirtänyt ongelman ratkaisua koko ajan, mutta nyt tilanne alkaa olla siinä pisteessä, että jotain on pakko tehdä. Kolmesta lapsesta vanhin, 12-vuotias tytär on alkantu oksentelemaan ja ei ei suostu syömään kuin pieniä määriä ruokaa - ja syyksi hän sanoo, että hän kärsii meidän vanhempien riitelystä ja häntä ahdistaa ja itkettää. Keskimmäinen tytär, 9v, myöskin itkeskelee aina riitojen jälkeen ja sanoo, että haluaisi muuttaa mummolaan. Poika, 6, on lyönyt päiväkodissa kaveriaan ennen joulua. Meillä ei siis ole väkivaltaa, vaan huutamista ja sanallista alistamista, mitä mieheni harjoittaa. Kaikki alkoi siitä, kun hän jäi 2,5 vuotta sitten työttömäksi ja ehkä masentui (käytös muuttui, ei hae apua, vaikka olen kehoittanut häntä siihen, kärsimme taloudellisista vaikeuksista ja hän syyttää minua tuhlariksi, kun ostan liian kalliita tuokia, kuten lohta tms. Itse hän kuitenkin mm. käyttää rahaansa tupakkaan). Helpoimmalla pääsisin kun eroaisin, mutta onko se lapsille paras ratkaisu? En uskalla ottaa yhteyttä perheneuvolaan, mies on kieltänyt sen, joten älkää ehdotako sitä. Epätoivo alkaa olla vallalla minullakin, havahduin nyt tuohon vanhimman lapsen oireiluun.

Kommentit (8)

Vierailija
1/8 |
30.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis lapset voi pahoin ja sä vielä MIETIT eroa??

Vierailija
2/8 |
30.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ai että mies oikein kieltää perheneuvolan? No tee sitten lasu. 

Oikeasti nainen, älä ole lapatassu vaan tee mitä täytyy. Lapsenne kärsivät ja sinä vain mietit että onko se ero kuitenkaan hyvästä lapsille. No mitäs luulet???

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/8 |
30.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kysyt ”mistä apua lapsille?”

Ja jätät sen ilmiselvimmän vaihtoehdon, perheneuvolan, käyttämättä.

No, vanhimmat voit ohjata koulukuraattorille tai -psykologille.

Aika vähänhän tuossa on vaihtoehtoja jos mies on kieltänyt ulkopuolisen avun ja sinä tottelet.

Ero, huostaanotto tai jumalallinen väliintulo?

Vierailija
4/8 |
30.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Perheneuvolaan mars.

Vierailija
5/8 |
30.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sympatiaa vaikeaan tilanteeseen, mutta yritä tajuta, että sun ei ole pakko tehdä kuten mies sanoo vaan voit tehdä ihan omat päätöksesi.

Ero kuulostaa oikealta ratkaisulta.

Vierailija
6/8 |
30.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Turvakotiin yhteys NYT HETI. Menette sinne turvaan ja järjestämään uusi elämä alkuun. Selviät kyllä, peladta lapsesi kun vielä voit

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/8 |
30.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Te aikuiset voitte tehdä elämällänne mitä haluutte, mutta sulla ja teillä on vastuu niistä lapsista jotka ootte tehneet. Teillä ei oo mitään oikeutta tuhota niitä henkisesti. Jos se sun mies ei halua olla aikuinen niin sun pitää olla senkin puolesta. Ihan sama mitä se sössöttää, sä hoidat lastes asiat kuntoon. Joko yhteistyössä miehes kanssa tai sitten siitä huolimatta. Nää on ne ainoot kaksi vaihtoehtoa!!!

Vierailija
8/8 |
30.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tyhmä äiti. Nyt haet sen miehen ja lapset pöydän ääreen. Kynä ja paperia käteen ja jokainen kirjoittaa ylös tuntemuksensa ja toiveensa ensi vuodelle. Mies ei varmaan tuohon suostu, mutta nyt on aika kuunnella niitä lapsia, kun lapaet on teidän riitoihin noin pahasti sotkettu.

Lapset ei kärsi erosta. He kärsivät vanhemmista, jotka eivät näe lastensa parasta!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi viisi kahdeksan