Työttömiä on satojatuhansia ja joukko vaihtuu koko ajan

Uusia tulee, vastavalmistuneita ja irtisanottuja. Entisiä lähtee, työelämään, eläkkeelle ja äitiyslomille sekä opiskelemaan. Mukana on nuoria ja vanhoja, kokeneita ja kokemattomia, koulutettuja (nykyään jo suurin osa) sekä kouluttamattomia. Miksi silti nämä kaikki niputetaan yhteen ryhmään? Jos työttömät olisivat työhaluttomia, kukaan työtön ei koskaan menisi töihin. Mutta kun tämä ei pidä paikkaansa. Jppa työttömänä olleet töitä saaneet kuvittelevat itseään ainutlaatuiseksi, vaikka eivät sitä ole. Sekä tiedän montakin, jotka eivät ole koskaan uskoneet joutuvansa työttömäksi, mutta silti ovat jääneet.

Itse olin joskus työtön. Ei minussa mitään vikaa ollut sen enempää kuin muissakaan. Täydellinen en ole, enkä ole täydellistä ihmistä tavannut. Oli vain huonoa tuuria. Oli kokeneempi, tutumpi, koulutetumpi, tukikelpoisempi, nuorempi, vähennät kokenut, mitä milloinkin haettiin. Mutta sitten joskus se tuuri sattui omallekin kohdalle. En ollut mielestäni huono esimerkiksi silloinkaan, kun 87 hakijasta jäin ensimmäiselle varasijalle. Silloin vain haluttiin koulutetumpi. Toisen kerran pääsin haastatteluun, mutta silloin päädyttiin vastavalmistuneeseen.

Kerran kävin haastattelussa, jolloin minut valittiinkin, sen jälkeen olen vaihtanut paikkaa. Haastateltavana oli sellainenkin itselleni tuttu tyyppi ja ensimmäisenä varalla, jota itse en olisi juuri siihen tehtävään valinnut. Hän itse kertoi olleensa, siitä tiedän. Hyvä tyyppi johonkin muuhun tehtävään, mutta ei sellaiseen.

Haluaisin nyt tietää, mitä te, joiden mielestä työttömyys on parantumaton sairaus ja työttömistä ei ole mihinkään, teette työksenne? Palstalta påätellen osa on ammattirekrytoijia, mutta sille ammattikunnalle en anna mitään arvoa. Insinöörinä en voi kuin ihmetellä, kun pilkun paikka hakemuksessa tuntuu olevan tärkeämpi kuin tietää, miten vasara pidetään kädessä, vaikka hakisi lautapojan apulaisen paikkaa.