Miksi kaikki planeetat on pyöreitä pallomaisia?
Eihän siellä ole kerta ilmavastuskitkaakaan joka selittäisi pyöreyden.
Kommentit (33)
Planeettojen pyöriminen sen aiheuttaa, sama kuin saven dreijaamisessa tapahtuu kädet saven ympärillä savi yrittää automaattisesti mennä pyöreään muotoonsa, pyörimisvoima tai joku sellanen se on.
Vetovoiman takia. Pullukat ovat vetovoimaisempia kuin pötkylät planeetat.
Lainataan nyt sitä klassista kelmuesimerkkiä sekä planeettojen pyöreyden että painovoiman suhteen.
Kuvitellaan vahva elmukelmu joka edustaa aika-avaruutta, kelmu pingotetaan tasaiseksi, sen keskelle asetetaan painava pieni kuula joka vetää kelmun lommolle. Tuo kelmuun muodostunut lommo edustaa tässä planeetan/auringon vetovoimaa, ja pienemmät kappaleet valuvat tähän kuoppaan ellei niillä ole tarpeeksi vauhtia mennäkseen kuopan ohi ja jälleen kuoppaa kohti ja sen ohi aina uudestaan = kiertorata.
Jos kelmulle tiputetaan vaikka kasa hiekkaa ja ravistetaan hieman, hiekka asettuu lommoon ympyrän muotoiseksi eikä kolmioksi/epäsäännölliseksi kuvioksi, aivan samoin kuin planeetat muodostuvat palloiksi eivätkä kantikkaiksi.
Suosittelen jokaista mammaa lukemaan vaikka Ajan lyhyt historia-kirjan.
Vierailija kirjoitti:
Painovoimaa ei ole pystytty selittämään
Tarkoitat luultavasti kvanttipainovoimaa, joka ei kylläkään liity tähän aiheeseen.
enpä tiedä mutta yritin kirjoitti:
Planeettojen pyöriminen sen aiheuttaa, sama kuin saven dreijaamisessa tapahtuu kädet saven ympärillä savi yrittää automaattisesti mennä pyöreään muotoonsa, pyörimisvoima tai joku sellanen se on.
Kyllä se dreijasta savi lähtee leviämään ympäristöön kun vauhtia tarpeeksi annetaan. Ei dreijassa tapahdu sitä ilmiötä että savi kuroutuisi palloksi keskipisteen ympärille vaan leviää kuin se kuuluisa tietty aine junttilan tuvan seiniin.
Passaisikohan tähän kohtaan sellainen vanha ja vähän tuhma vitsi. Älkää jatkako lukemista, jos olette kovin herkkiä.
Oli sellainen huhu että eräällä naapurimaan kansanryhmällä olisi kantikas "se" eli miehinen elin.
Yksi nainen sitten halusi testata ja totesi jälkeenpäin, että eihän se kantikas ollutkaan, siihen mies: On se ollut, mutta paljo nuxxxmas, kantti kulumas.
Vierailija kirjoitti:
enpä tiedä mutta yritin kirjoitti:
Planeettojen pyöriminen sen aiheuttaa, sama kuin saven dreijaamisessa tapahtuu kädet saven ympärillä savi yrittää automaattisesti mennä pyöreään muotoonsa, pyörimisvoima tai joku sellanen se on.
Kyllä se dreijasta savi lähtee leviämään ympäristöön kun vauhtia tarpeeksi annetaan. Ei dreijassa tapahdu sitä ilmiötä että savi kuroutuisi palloksi keskipisteen ympärille vaan leviää kuin se kuuluisa tietty aine junttilan tuvan seiniin.
Käsien ympäröimänä, siinä luki kylläkin. Tarkoittikohan hän niillä käsillä ympäröivää painetta, mene ja tiedä.
Vähän maaginen on koko painovoima, ei me sitä ymmärretä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Painovoimaa ei ole pystytty selittämään
Evoluutio kehittänyt kaikkien planeettojen sisään magneetin joka vetää kaikkea materiaalia. Sitä voimakkaammin mitä isompi kooltaan tai tiheämpää materiaalia. Ei tuo nyt kovin ihmeellinen asia ole. Kun ensin on tuon avaruuden kehittänyt jostakin tomuhiukkasesta.
Evoluutio on muutosta eliöpopulaation genomissa sukupolvelta toiselle.
Kerrotko miten muutos eliöpopulaation genomissa tuottaa planeettojen sisälle magneetteja?
Jaa. Avaruuden evoluutiota tuo vaan on. Kehitystä johonkin tiettyyn suuntaan, jossa se muuntautuminen ohjautuu aina sen juuri sillä hetkellä tarkoituksemukaisimman vaihtoehdon mukaan. Painovoima on yksi perusedellytys niistä, koska jos sellaista ei olisi, niin avaruus olisi ihan täynnä kaikkea roskaa ja pölyä kun planeetat hajoaisivat siellä.

Mikähän genomi on avaruudella, joka muuttuu sukupolvelta toiselle? Ei sillä ole. Evoluutiolla ei ole mitään tekemistä avaruuden kanssa, vaan ainoastaan itsekopioituvien rakennusohjeita jälkeläisilleen epätäydellisesti siirtelevien entiteettien kanssa.
Avaruudessa ei mikään pyri mihinkään tarkoituksenmukaisuuteen. Evoluutiossakin vain siinä mielessä, että todennäköisemmin päädytään lokaaliin optimiin lisääntymistehokkuuden kannalta.

evolution
ˌiːvəˈluːʃ(ə)n,ˈɛvəluːʃ(ə)n/
noun
1.
the process by which different kinds of living organism are believed to have developed from earlier forms during the history of the earth.
synonyymit:Darwinism, natural selection
"early ecologists were not interested in evolution"
2.
the gradual development of something.
"the forms of written languages undergo constant evolution"
synonyymit:development, advancement, growth, rise, progress, progression, expansion,
Tyyppi ketä lainaat käyttää evoluution toista tarkoitusta. Typerys!
Vierailija kirjoitti:
Tyyppi ketä lainaat käyttää evoluution toista tarkoitusta. Typerys!
Se tyyppi puhuu evoluutiosta toimijana, kuten ykköstyypin merkityksessä. Sanoi "Evoluutio kehittänyt" ja lisäksi vielä puhui tarkoituksenmukaisuudesta ikään kuin olisi kyse adaptiivisesta kehityksestä.
Jos se tarkoittaa pelkkää kehityskulkua, niin se voi yksinkertaisesti käyttää sanaa kehitys.