Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miksi et voisi olla onnellinen lapsettomana?
26.12.2017 |
Jos uskot vilpittömästi, ettet voisi olla onnellinen, jos et saisi tai et olisi saanut elämäsi aikana omia lapsia, minkä takia ajattelet näin? Mikä on onnesi esteenä? Mitä täysin välttämätöntä ilman jäit?
Kyselijä lapseton nainen, joka on hyväksynyt oman lapsettomuutensa täysin.
Kommentit (31)
Ellei joudu aivan kamaliin olosuhteisiin, ihmisen onnellisuus palautuu vakiotasolleen tai ainakin hyvin lähelle sitä. Pakolaisleireillä, äärimmäisessä köyhyydessä tai halvaantuneina ihmiset ovat suurin piirtein yhtä onnellisia kuin aina ennenkin.
Minäkin varmaan tottuisin ajan mittaan siihen, että minulla on lapsi. Aluksi toki miettisin itsemurhaa, mutta varmaan lopulta onnellisuuteni palautuisi ennalleen. Ongelmana olisi vain lapsen kannalta se, etten haluaisi tai pystyisi hoitamaan sitä, joten huostaanhan se olisi pakko ottaa heti synnytyslaitokselta. Elämäni ei kuitenkaan menisi täysin pilalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka tahansa olisi onnellisempi ilman lapsia. Silloin olisi vapaa.
Minulla on lapsia, yksi kuollut. En tahdo elää jos lapset kuolee. Elän, koska on muita lapsia elossa. Olen pahoillani, mutta olet todella, todella väärässä. Kuin Aushwitzin kyltti: työ on vapaus. Et voi määritellä miten elämä tuntuu, kun lapsi kuolee, kun hänet menettää niin se on vanhemmalle elämän loppu. Mene itseesi, älä puhu noin! En koe vapautuneeni koska lapseni kuoli. Olet saastaa jos noin voit puhua.
Ei tietenkään tarkoiteta tuota. Vaan sitä, jos lapsia ei ole koskaan ollutkaan.
Lapsettomien pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja nauttia tilanteestaan. Heillä on kaikki mahdollisuudet auki. On surullista, että joku valittaa lapsettomuuttaan, kun oikeasti se on pelkkää positiivista. Eläkää ja nauttikaa, kun kerran voitte tehdä niin. Perheelliset eivät voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ellei joudu aivan kamaliin olosuhteisiin, ihmisen onnellisuus palautuu vakiotasolleen tai ainakin hyvin lähelle sitä. Pakolaisleireillä, äärimmäisessä köyhyydessä tai halvaantuneina ihmiset ovat suurin piirtein yhtä onnellisia kuin aina ennenkin.
Minäkin varmaan tottuisin ajan mittaan siihen, että minulla on lapsi. Aluksi toki miettisin itsemurhaa, mutta varmaan lopulta onnellisuuteni palautuisi ennalleen. Ongelmana olisi vain lapsen kannalta se, etten haluaisi tai pystyisi hoitamaan sitä, joten huostaanhan se olisi pakko ottaa heti synnytyslaitokselta. Elämäni ei kuitenkaan menisi täysin pilalle.
No hienoa ettei sinun elämäsi menisi pilalle...
Tahdoin lapsia ja sain. Ennakkokäsitykseni lasten kasvattamisesta osoittautuivat oikeiksi. Pikkulapsivaihe oli rankka kahdestaan mieheni kanssa, ilman muiden sukulaisten antamaa tukea, mutta meistä hitsautui oikein mukava perhe. Kouluikäisten lasten kanssa elämä on ollut ihanaa ja paljon helpompaa. Tulevaisuuskin näyttää valoisalta.
On mukavampaa vanheta, kun on seuraava sukupolvi kasvamassa. Sen huomaa jo kunnolla, että kannatti nähdä vaivaa ja saada lapsia. Toinen vanhempani ja toinen puolisoni vanhempi on kuollut ja me siirrymme vähitellen vanhimmaksi ikäluokaksi suvussamme. Lapsettomat sukulaiset eivät jaa samaa näkemystä maailman menosta kuin me. Heille on ikäänkuin jäänyt nuori aikuisuus- vaihe elämässään päälle. Sen huomaa esim juhlapäivinä, kuten jouluna, erityisen hyvin ja tavassa, jolla he suhtautuvat arkeensa.
Olisin onnettomampi ilman kokemusta vanhempana. En olisi jaksanut pysyä yhtä hyvin ajan hermoilla itsekseni. Pidän siitä, että minua opastaa tässä nuorempi sukupolvi. Liian paljon olisi jäänyt kokematta ilman lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko että voisin olla kokonaisvaltaisesti täysin onnellinen lapsettomana. Olen aina halunnut lapsia, siis aina. 20-vuotiaana se halu voimistui, se oli kipua ja kaipuutta omaa lasta kohtaan. Kärvistelin opinnot läpi ja 23-vuotiaana sain esikoiseni.
Joo, onhan tämä välillä myös ihan älyttömän rankkaa. Mutta jos lapseni kuolisivat varmaan kuolisin itsekkin.
Jos taas en olisi koskaan saanutkaan lapsia, varmaan olisin elämänhaluinen, mutta lapsettomuus kaihertaisi siellä mielenpohjalla aina. Minulle omat lapset on elämäni syvin tarkoitus.
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomat sukulaiset eivät jaa samaa näkemystä maailman menosta kuin me. Heille on ikäänkuin jäänyt nuori aikuisuus- vaihe elämässään päälle. Sen huomaa esim juhlapäivinä, kuten jouluna, erityisen hyvin ja tavassa, jolla he suhtautuvat arkeensa.
Eikös tämä ole hyvä juttu?
Minulle on ainakin jokin sukupolvien ketjun ajatus lähinnä vastenmielinen. Säälin ihmisiä, jotka joutuvat syntymään, elämään, sairastamaan ja kuolemaan loppumattomassa kärsimyksen pyörässä, ja keskityn tekemään omasta ainutkertaisesta elämästäni itselleni niin mukavan kuin mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ajattele niin, että elämä voisi olla nautinnollisempaa ilman lapsia. Lasten saaminen kun on tuonut yhden suurimmista nautinnoistani. Koen lapseni läheisiksi, heidän kanssaan olen oppinut ja kokenut paljon. Koen, että lasteni on ollut parempi kasvaa ja kehittyä, koska olen ollut itse kypsempi tai vain helpompien olosuhteiden kasvattama, kuin edeltävä sukupolvi.
Voi olla hyvä juttu huomata, että lapsettomat eivät jaa samaa näkemystä elämästä, kuin minä, vaikka toivoisikin samalla, että he ymmärtäisivät vähän enemmän siitä, mitä olen monesti valmistanut heitäkin varten valmistanut. Voin huomata, että he eivät ole valmistautuneet niinkuin olivat suunnitelleet ja voin jättää siksi myös itse tekemättä jotain heidän kanssaan, vaikka olisi ollut mahdollisuuskin. (nämä tämän joulun osalta) Yllättäisivät minut edes yhden kerran, että ovatkin ottaneet vastuun, ihan itse, pyytämättä ja ahdistumatta! Sukupolvien ketju ei lakkaa. Ymmärsin viittauksen itämaisiin uskontoihin, budhalaisuuteen, mutta silti, mieluummin näin.
28.
Alue: Aihe vapaa
Voisin varmasti olla onnellinen myös lapsettomana. Elämä olisi aika erilaista monessakin suhteessa. Valitsin kuitenkin lapset enkä ole valintaani katunut.