Jos olisit tullut 19v raskaaksi, niin miten pahasti elämä olisi mennyt piloille?

Vierailija kirjoitti:

Miksi monet kuvittelevat, että lapsi estäisi opiskelun? Minulla oli opiskeluaikana TKK:ssa useita tuttuja, joilla oli lapsi. Diplomi-insinöörejä heistäkin tuli (paitsi yhdestä lääkäri).

Puhdas arvaus. - Koska osa kuvittelee tai luulee, että lapsien saaminen on oikeutettua vain tai ainoastaan tietyn koulutus ja/ tai  tulo ja varallisuustason saavuttaneille. Kärjsitäen sitä parempi vanhempi, mitä kalliimmat lelut pystyy hankkimaan lapselle. (Tai ylläpitämään muutoin kalliit kulissit) En vähättele mainittujen rahan tai koulutuksen merkitystä, mutta on pöyristyttävää, jos niiden annetaan ainoastaan määritellä sen, kuka tai ketkä ovat oikeutettuja saamaan lapsia.

Minulla oli jo 1 lapsi, mutta hänen isänsä kanssa ei mennyt erityisen hyvin. Mies oli siihen aikaan mm.voimakkaasti mustasukkainen, mikä helpotti kun muutimme erilleen. Toisaalta hän ehdotti toisen lapsen hankkimista, mutten halunnut sitä itse. Käytännön kannalta 2 lasta olisi mennyt varmaan aika helposti. Olin erittäin orientoitunut lapsen ja kodin hoitoon. Ehkä olisin eronnut ja asunut lasten kanssa kolmestaan.

Vierailija kirjoitti:

Tulin raskaaksi 19 vuotiaana. Elämä ei mennyt mitenkään piloille. Sain aivan ihanan esikoisen joka on nyt 26 vuotias. Olen kaksi ammattia opiskellut tuon jälkeen. Lapsiakin tullut neljä lisää. Elämässä kaikki on hyvin mallillaan. Tämä on ollut minun polkuni.

Suht koht sama täällä. Vanhempi lapseni yhtä vanha, mutta synnytin hänet jo 18-vuotiaana. Nuoremman sain vasta 10 vuotta myöhemmin. Elämä on hyvää, pian on kuopuskin täysi-ikäinen.

Olisin varmaan kuollut joko sydäriin tai raskauden aikaisiin komplikaatioihin tai viimeistään synnytykseen, kun olisin yrittänyt punnertaa vauvaa kalun kautta ulos.

Vierailija kirjoitti:

Sain esikoisen 19v ja se oli elämäni parhain päätös, koska tuon ihmeen takia halusimme yrittää toista ja toisen lapsen saannin jälkeen tällä hetkellä odotan kolmatta lastamme. He ovat koko elämäni. Toki on minulla työpaikka ja opiskelen tällä hetkellä etänä eli kaikkeen pystyy kun haluaa. He eivät todellakaan pilannut elämääni vaan tekivät elämäni. Mieheni ja minä olemme enemmän kuin kiitollisia lapsistamme ja rakkaudella odotamme tätä seuraavaa❤

Mitäs teet sitten, kun ne muuttaa omilleen?

Saan puistatuksia aina kun kuulen että "lapset teki elämäni".

Melkoinen taakka heille.

Mun ystävä tuli raskaaksi 19-vuotiaana. Mies jätti ja meni heti naimisiin toisen tytön kanssa, joka myös odotti lasta. Siitä on jo yli 30 vuotta. Oli itkua ja surua ja vaikka mitä, mutta pojasta kasvoi hyvin pärjäävä mies, lupaava nuori taiteilija. Myöhemmin meni ystäväkin naimisiin ja elämä alkoi hymyillä.

Olisin varmasti sekoillut vähemmän, mennyt naimisiin silloisen (hyvän, kunnollisen ja opiskelevan) poikaystäväni kanssa ja oltaisi hankittu lisää lapsia pian ekan jälkeen. Olisin varmasti valmistunut yliopistolta samoihin aikoihin tosin rikkaana lapsista eikä miljoonista sivuaineista. Mielenterveyteni olisi paremmalla tolalla ja nyt kun lapset olisivat lähes aikuisia voisin huoletta panostaa työhöni sen sijaan, että mietin lapsettomuushoitoja nelikymppisenä. Tosiaan tämän ekan kunnollisen miehen jälkeen en ole tavannut ketään sopivaa isäehdokasta.

Olin tuohon aikaan huonossa suhteesa itse sitä niin nuorena tajuamatta, ei varmaan olisi ollut kovin hyvä juttu se raskaus.. onneksi ei.

No koulutus olisi voinut jäädä.Toisaalta lapsen isä olisi ollut kunnollinen mies,sellainen jonka jättäminen on kaduttanut.

Vierailija kirjoitti:

Miksi monet kuvittelevat, että lapsi estäisi opiskelun? Minulla oli opiskeluaikana TKK:ssa useita tuttuja, joilla oli lapsi. Diplomi-insinöörejä heistäkin tuli (paitsi yhdestä lääkäri).

Joo mullakin oli opiskelukaveri, jolla oli 1-vuotias lapsi. Se oli jatkuvasti poissa tai myöhässä ryhmistä. Välillä sillä ei ilmeisesti ollut lapsenhoitajaa, jolloin se työni vaunuja kireän näköisenä yliopiston käytävillä.

Massaluennoilta saattoi ollakin pois, pienryhmistä ei. Tehtävätkin oli määrä tehdä, jotta pääsee eteenpäin. Joten jo ekan vuoden jälkeen se oli tipahtanut kyydistä.

Yhdet elämäni parhaimmista vuosista olivat juuri 19-23 ja kaikki mikä teki niistä hyvää olisi jäänyt kokematta. Olisi vaikeuttanut montaa muutakin asiaa. En olisi ollut onnellinen.

Olisi voinut olla nykyistä parempi juttu. Halusin välttämättä amk-tutkinnon ja ripauksen työkokemusta ennen lapsia, mutta lasten synnyttyä tehtiin miehen kanssa valinta että annetaan lapsille mahdollisimman rauhallinen varhaislapsuus, eli olin vuosia kotona ja putosin työelämästä. Valinta kotiin jäämisestä oli ehdottomasti oikea, mut se olisi ehkä ollut työnsaannin kannalta fiksua tehdä ennen opiskelua, ja sit tuoreilla papereilla uraputkeen.

Abortti ja lisää munaa pilluun. Ei olisi pilannut mitään.

Ei ollenkaan. Tulin raskaaksi 20 vuotiaana, kun olin naimisissa ja omistin asunnon. Oli farmarivolvo ja koira. Sen jälkeen olen suorittanut korkeakoulututkinnon ja perustanut oman yrityksen. Jos olisin lykännyt lapsen tekoa, sen aika olisi aikaisintaan 1-2 vuoden päästä. Silloin lapseni on jo 10-11v. Tämä on hyvä juuri näin, niin kuin se rakentui.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi monet kuvittelevat, että lapsi estäisi opiskelun? Minulla oli opiskeluaikana TKK:ssa useita tuttuja, joilla oli lapsi. Diplomi-insinöörejä heistäkin tuli (paitsi yhdestä lääkäri).

Joo mullakin oli opiskelukaveri, jolla oli 1-vuotias lapsi. Se oli jatkuvasti poissa tai myöhässä ryhmistä. Välillä sillä ei ilmeisesti ollut lapsenhoitajaa, jolloin se työni vaunuja kireän näköisenä yliopiston käytävillä.

Massaluennoilta saattoi ollakin pois, pienryhmistä ei. Tehtävätkin oli määrä tehdä, jotta pääsee eteenpäin. Joten jo ekan vuoden jälkeen se oli tipahtanut kyydistä.

Lapsen saaminen, mikä ihana ja suuremmoinen (teko)syy... Yhtä hyvin opiskelujen takkuaminen ja huonosti meneminen voi johtua useista muista syistä. -Osa sairastuu, osa kokee olevansa "väärässä paikassa", osalla ei vain yksinkertaisesti ole kykyä tai taitoa tulla toimeen "tavallisimmissakaan" arkiaskareissa, kuten lähteä opiskelupaikkaan, jollei joku toinen vaadi tai aja, aina joukkoon mahtuu myös heitä, joille alkoholi maistuu vähän liian hyvin....  Mutta, toisaalta edellinen todettu myös vahvisti sitä. minkä tässä keskustelussa joku taisi jo nostaakinn esiin, eli kuinka paljon lapsen nuorena saaneilla tai saaneella on mm. sosiaalista turvaverkkoa tukena ja turvana.        

Olisi ollut ihme, neitseellinen syntymä.

Kuopus syntyi kun olin 20, eli tulin 19-vuotiaana raskaaksi. Esikoinen oli 2-vuotias.

Ensimmäiset 3 vuotta olin kotiäitinä, mies elätti koska hänen työnsä vuoksi asuimme 4 kuukauden jaksoissa 2 eri maassa. Sen jälkeen hoidin opiskelut loppuun.

Nyt olen 36-vuotias, esikoinen 18 ja kuopus 16, lasten isän kanssa edelleen onnellisesti naimisissa, molemmilla on vakituiset (akateemiset) työsuhteet, oma lainaton ok-talo nykyisessä kotimaassa, ja muutenkin puitteet ihan ok. Jos en olisi saanut lapsia noin nuorena, luultavasti yrittäisin tällä hetkellä selvitä pahimmista ruuhkavuosista vaativan työn ja pikkulapsiajan välillä luovien.

Olen hyvin tyytyväinen elämääni juuri tällaisena.

Kyllä meistä olisi varmaan miehen kanssa ihan hyviä vanhempia kasvanut. Opiskeluaika olisi ollut kovin erilaista, mutta varmasti olisin opiskellut ja valmistunut, ehkä noin vuotta myöhemmin. Miehestä sen sijaan en tiedä.. luultavasti olisi mennyt armeijan jälkeen johonkin tehtaalle tms "paskaduuniin", elättääkseen perheensä. Ehkä hän olisi ihan tyytyväinen raksamies nyt, en usko että olisi saanut amkia käytyä lapsen kanssa. Tai ehkä olisikin mutta muutamaa vuotta myöhemmin. Luultavasti olisi yhdessä kuitenkin pysytty ja ehkä jopa päästy nopeammin kiinni työelämään kuin nyt, kun opiskeluaikana oli aikaa haahuiluun ja juhlimiseen vastuunoton sijaan. Rankkaa olisi kyllä varmasti ollut.

Seurustelin jo 19v tulevien lasteni isän kanssa (sain esikoisen 23v), joten ei se nyt mikään iso katastrofi olisi ollut. Opinnot (tkk) olisivat toki venyneet.

Ei olisi vaikuttanut mitenkään, koska olisin tehnyt abortin.