Lue keskustelun säännöt.
Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?
Itsellä on useampia, mutta laitan tähän yhden noin niinkuin esimerkin vuoksi.
Olin n. 15-vuotias kun aloin saada kännykkääni soittoja joltain naiselta joka syytteli minua siitä että olen hänen miehensä panopuu. Olin ujo ja hiljainen enkä tiennyt miten reagoida, joten ilmoitin vain että naisella taitaa nyt olla väärä henkilö kyseessä. Nainen raivostui tästä ja aloitti "niin varmaan" -raivoamisen ja että tietenkin kiellän tekoseni, kuinkas muutenkaan!
Mitä tuohon voi sanoa?
Tämä nainen soitti aina silloin tällöin ja kysyi jotain tyyliin "Niin voisiks kertoa missä mun mies oli tiistaina?". Oli sellainen poissaoleva häiriintyneisyys aina äänessä joka jotenkin kylmäs. Tuli mieleen oma äitini joka oli todella epävakaa.
Viimeisen kerran kuulin tästä naisesta kun olin perheeni kanssa lomalla Espanjassa. Nainen sanoi että on nyt tulossa minua vähän moikkaamaan. Sanoin että tulee pitkä matka (ja kallis puhelu) kun ollaan ulkomailla. Kerroin vielä viimeisen kerran olevani teinityttö jolla ei ole ollut suhdetta kehenkään vastakkaisen sukupuolen edustajaan, ja että isäni sattuu olemaan tässä vieressä jos hän haluaa rupatella. Puhelu katkesi enkä kuullut hänestä enää toiste.
Tässä jäi vaivaamaan kaksi asiaa:
1) Numeroni oli salainen. Sitä ei löytyisi kenenkään kaiman nimellä numeropalvelusta. Kuka antoi numeroni?
2) Nainen tiesi etunimeni, eli soitti minulle nimen perusteella. Onko liian uskomaton sattuma että nainen oli näppäillyt numeron väärin mutta jahtasi samannimistä tyyppiä?
3) Jos olisikin käynyt niin ettei numero jostain syystä olisikaan salainen, liittymä oli isäni nimissä, ei minun.
Tästä kohta 20 vuotta aikaa mutta joskus tulee mieleen mitä häirikölleni kävi. Mistä hän tuli ja minne hän meni? Oliko nörtin näköinen teinityttö hänestä oikeasti uhka, vai olinko väärä henkilö? En edes tuntenut ketään aikuista miestä joka ei olisi ollut minulle sukua. Ja tämä nainen oli selvästi vanhempi, ja naimisissa.
Millaisia mysteerejä ja selvittämättömiä teillä on?
Kommentit (8068)
Judy Smithin murha.
Viisikymppinen hoitaja Bostonin seudulta lähti miehensä seuraksi tämän työmatkalle Philadelphiaan. Kun mies lähti palaveriin sanoi vaimo aikovansa mennä katselemaan nähtävyyksiä. Hän ei kuitenkaan koskaan palannut hotellille. Viisi kuukautta myöhemmin hänet löydetiin murhattuna metsästä melkein tuhannen kilometrin päästä Philadelphiasta. (Pohjois-Karolinan Ashevillen läheltä) Miestä ei epäillä murhasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toinen ahdistava metsäkokemus, tästä on jo vuosia. Olin Itä-Suomalaisessa metsässä, keräämässä aineistoa. Aluksi aivan tavallista kuusivaltaisia vanhahkoa sekametsää, normaaleine äänineen ja tuoksuineen. Tulin aukeammalle paikalle, jossa kasvoi harvakseltaan lehtikuusta. Kenttäkerroksessa ja pohjakerroksessa ei ollut ainoatakaan kasvia, vain neulasia. Kaikki luonnonäänet katosivat, ainoa ääni joka tuli oli omista askelistani kumpuava metallinen ja luonnoton ääni, kuin kävelisin valtavan metallitankin päällä. Kaivoin maannoksen näkyviin neulasten alta, se oli aivan normaalia multaisaa maannosta, jota jatkui niin pitkälle, etten käsin päässyt pitkälle.
Käveltyäni normaalin metsän rajalle, äänimaailma ja tuoksut palasivat. Aivan kuin olisin astunut näkymättömästä kuvusta ulos.Kuulostaa vähän metsänpeitolta
”Metsänpeittoon joutuneelle tulee omituinen, vieras olo. Jotkut kertovat maailman samalla hiljentyneen, linnunlaulun ja muiden metsän äänten vaienneen. Tuttu metsä saattaa muuttua vieraaksi ja erilaiseksi, joskus jotenkin nurinkuriseksi, jopa ylösalaiseksi. Jotkut metsänpeittoon joutuneet jähmettyvät paikalleen pystymättä liikkumaan tai puhumaan, toiset taas kulkevat läpi tuntemattomaksi muuttuneen seudun. Metsänpeittoon joutuneen väitetään katoavan muiden näkyvistä, eivätkä muut löydä häntä, vaikka kulkisivat ohi. Metsänpeittoon joutunut saattaa myös näyttää kiveltä tai kannolta. On kertomuksia, joissa kadonnutta lehmäänsä etsivä istuu uupuneena kivelle, tietämättä istuvansa lehmänsä päällä. Jotkut pääsevät itsestään metsänpeitosta, toiset taas tehtyään taikatemppuja, ja joidenkin kerrotaan kadonneen iäksi”
Metsään on helppo kätkeä ja kadottaa
Äitini ei hankkinut minulle ala-yläasteella ammattilaisen apua, kun ystäväni hylkäsi, jouduin koulukiusatuksi eikä minulla ollut yhteen vuoteen ainuttakaan kaveria. En vain uskaltanut tai pystynyt puhumaan muille ikäisilleni. Menin täysin lukkoon. Olen varma että äitini tiesi opettajilta etten puhu muille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin 8-vuotias 1990-luvun laman aikaan. En uskonut enää Joulupukkiin ja minulle oltiin selitelty, että kovin montaa lahjaa ei ole varaa ostaa eikä kalliisiin lahjoihin ole varaa. Sitten tuli jouluaatto ja lahjat jaettiin. Minä olin ihmeissäni, kun sain ison paketin, jossa oli iso ja kaunis nukke, josta lapsikin pystyi näkemään, että se oli kallis. Olin ihmeissäni, että sain sellaisen kalliin lahjan, vaikka sellaiseen ei pitänyt olla varaa, mutta olin nukesta onnellinen ja leikin sillä koko illan. Illalla otin nuken viereeni nukkumaan nuken sänkyyn. Aamulla nuken sänky oli tyhjä eikä nukkea löytynyt mistään. Kysyin asiasta vanhemmiltani, mutta he sanoivat, että en minä ollut saanut mitään nukkea lahjaksi. Kuitenkin tiesin saaneeni sen, mutta vanhemmat kielsivät asian. Sitten vanhemmat veivät kamerasta filmirullan kehitettäväksi ja kun kuvat saatiin, niin niiden joukossa oli kuva minusta jouluna istumassa kuusen edessä tuolilla se nukke sylissä. Kun vanhemmat näkivät kuvan, niin he olivat todella hämmästyneen näköisiä. Muistan sen tilanteen yhä niin selvästi, että olen varma, että se hämmästys oli aitoa eikä näyteltyä, joten olin saanut sen nuken lahjaksi, mutta se oli mystisesti kadonnut eivätkä vanhemmat vain muista sitä.
Intiassa sattuu ja tapahtuu. Oot kirjoittanut näitä valokuva tarinoitakin aikaisemmin, oli joku sisar aina kuvissa jonka vain sinä näit mutta muut ei.
Ois kiva jos tänne tulisi tositarinoita.Ei tää ollut se Intia-tyyppi, ihan erilainen kirjoittaja.
Ehkä vähän ns joulun taikaa on kyllä tässä lisänä. Uskon kyllä että lahja olisi voinut stressaantuneilta vanhemmilta unohtua, jos vaikka oli iso sukujoulu ja lahjan sujautti pukin pussiin joku sukulainen vanhempien tietämättä. Ja joku serkku tms sitten saman tien varasti sen.
Minä olen se henkilö, joka kirjoitti sen tekstin siitä joululahjaksi saadusta nukesta, joka oli kadonnut yöllä. Minä vietin joulua kolmisin vanhempien kanssa enkä saanut lahjoja muita kuin heiltä eli heidän oli täytynyt ostaa se nukke minulle ja jompi kumpi oli ottanut minusta kuvan kun olin sen nuken kanssa sohvalla. Kuitenkin nukke oli aamulla kadonnut, vaikka olin laittanut sen illalla sänkyni vieressä olevaan nukensänkyyn ja mitään nukkea ei vanhempien mukaan ollut minulle lahjaksi tullut, vaikka olin kyseisessä kuvassa se nukke sylissäni sohvalla. Kuvan taakse on vielä kirjoitettu, että "Liisa jouluna 1993 joululahjanukkensa kanssa",
Olisikohan jompikumpi vanhempi vahingossa rikkonut nuken, ja ratkonut asian näin epäkypsästi.
Tai esim. nukke oli tarkoitettu lahjaksi jollekulle muulle, kuten vaikka sukulaistytöllesi, paketti mennyt vahingossa sinulle, ja vanhempasi reilukerhona ratkaisseet asian nyysimällä nuken sinulta.
Aika erikoiselta se tuntuu, koska he olivat silloin melko köyhiä eikä heillä ollut rahaa ostaa montaa lahjaa minulle ja sitten he olisivat ostaneet sellaisen varmasti paljon maksaneen nuken sukulaislapselle. Sitä paitsi me asuimme silloin Intiassa ja kaikki sukulaiset Suomessa.
Intiassa kuukin on kuumempi ja voi kannetaan pullossa.
Vierailija kirjoitti:
Ei tämä tapahtunut Intiassa? Sairaaloista ei viedä mitään kasvaimia tai amputaatiojätteitä kaatopaikalle.
Jätteet ilmeisesti hävitetään polttamalla krematoria-laitoksissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää koirien käytös minua kohtaan. Ne joko ovat kuin minua ei olisi edes olemassa eli jättävät minut täysin huomiotta tai sitten ne murisevat, haukkuvat ja näyttävät hampaita minulle yrittäen samalla hyökätä minua kohtaan. Yksikään kohtaamani koira ei ole käyttäytynyt minua kohtaan ystävällisesti eikä ole esim. antanut minun silittää itseään. Koirat joko vain kävelevät luotani pois tai yrittävät purra minua jos minä yritän silittää niitä. Tätä on jatkunut koko elämäni, sillä jo silloin kuin synnyin niin veljelläni oli koira ja se kuuleman mukaan oli kuin minua ei olisi ollut olemassa eikä reagoinut esim. siihen, että minä itkin vauvana. Minua hiukan vuoden vanhemman isosiskoni itkiessä se oli ollut levoton ja yritti päästä rauhoittamaan siskoa. En ole koskaan tehnyt koirille mitään pahaa tai käyttäytynyt niitä kohtaan ilkeästi, mutta olen alkanut pelkäämään niitä. Koirat varmasti vaistoavat sen, mutta en ymmärrä, että miksi se saisi koiran haukkumaan raivokkaasti, murisemaan, vetämään niin lujaa kuin pystyy päästääkseen irti omistajaltaan ja yrittää selvästi päästä luokseni tappamaan minut.
Äidilläni oli sama juttu. Siksi luulen sen liittyvän jonkinlaiseen yksilölliseen ominaishajuun. Koirillahan on hyvin tarkka hajuaisti.
Äiti joutui "kiltinkin" koiran puremaksi.
Pienet koirat käyvät hyvin vähästä kiinni hampaineen, mihin saattavat yltää. Kerran menin työpaikalleni ja siellä oli tuntematon henkilö koiruudensa kanssa. En ehtinyt silmiä räpäyttää, kun koira puri kinttuun niin, että hampaat meni housunlahkeesta läpi, että narskahti. Kaksi reikää ihossa ja verta vuoti niistä sukkaan. Terv.kesk. ottamaan jäykkäkour. piikki heti tapahtuman jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sonja kirjoitti:
Muistoja että lapsuudessa on ollut lähellä hukkua kun jalka sotkeutunut köyteen ja olen sitten kaatunut veneen reunan yli veteen. Isä kummiskin väittää ettei semmosta koskaan ole tapahtunut.
Jos muistat entisen elämän ja kuolit tuolla tavalla?
Tässä ketjussa monet tämäntyyppiset oudot tapahtumat selittyisivät muistoilla entisistä elämistä.
V-1965 kuolin. Olen ollut kuolleena 70- vuotta
~ 60- vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli lapsena nukke, joka ajan kuluessa meni sen verran huonon kuntoon ja oli niin likainen, että se heitettiin roskiin. Seuraavana päivänä se makasi eteisen lattialla, kun tulin äidin kanssa kotiin, äiti töistä ja minä päiväkodista. Se heitettiin uudestaan roskiin, mutta se oli taas seuraavana päivänä eteisen lattialla. Sama toistui kolmannen kerran. Silloin isä otti nuken, ajoi sen kanssa jonnekin kauas, poltti sen, laittoi poltetun nuken säkkiin kivien kanssa, vei säkin veneeseen, souti keskelle järveä ja upotti sen keskelle järveä. Sen jälkeen sitä ei ole näkynyt.
Unohtui mainita, että vaikka sen nuken pois heitosta on jo lähemmäs 40 vuotta, niin silti joskus mietityttää, että miten reagoisin, jos joskus kotiin tullessa se nukke makaisi nykyisen kotini eteisessä, mutta eihän niin voi käydä, eihän?
Nukke elokuva, hui !
You Tubessa on niitä aika pelottavan tuntuisia jekkuja. Olohuoneen soffalla katsovat televisiota ja etäänpänä nukke näyttää liikahtavan hiukan. Pian nukke liikkui enempi ja salamana soffa tyhjenee kirkuvista ihmisistä.
V-1965 kuolin. Olen ollut kuolleena 70- vuotta