Käykää nyt allekirjoittamassa kansalaisaloite aktiivimallia vastaan
Kommentit (10)
Allekirjoittakaa myös sopeutumiseläkkeet poistoon.
Kannustetaan joukolla kaikki entiset edustajat aktivoitumaan työnhaussa.
Vierailija kirjoitti:
Hyödyttää kuin kilo paskaa, nähty jo monesti.
Oikeasti kaikkien työttömien pitäisi marssia kadulla eduskunnan edessä osoittamassa mieltään, sillä olisi vaikutusta, mutta tuskin tulee tapahtumaan kun elämme tätä SoMeApinaAikaa.
Olisipa hienoa nähdä kaikki 200,000 työtöntä yhtenä rintamana Helsingin keskustassa.
Valitettavasti kaikki työttömät eivät asu Helsingissä ja junaliput maksavat. Kansalaisaloitteen voi kuitenkin kurjoittaa myös Pieksämäeltä, Lieksasta, Kemistä ja Inarista käsin.
Allekirjoitin, vaikka olen itse ihan työssäkäyvä.
Aktivoittaminen on auttanut muissakin Euroopan maissa, auttaa myös täälläkin. Ei tulis mieleenkään vastustaa sitä.
Duunari kirjoitti:
Miksi pitäisi?
Koska et välttämättä ole duunari enää ensi kuussa.