Pelottaa etten enää pääse takaisin työelämään.

Olen vasta 20vuotias nuori nainen, ja tehnyt töitä jo 15 vuotiaasta, ehtinyt olla siis viisi vuotta työelämässä, ja viimeisimmät kaksi vuotta ihan täyspäiväisesti töissä.
Minulla on aina ollut henkisellä puolella hankalaa pärjää, kuten koulussa tai ihmissuhteissa.
Kaikki alkoi kun sain ensimmäisen kunnon työni. Työ oli raskasta niin henkisesti ja fyysisesti.
Kärsin jo nuorena koulussa mm. Paniikkihäiriöstä ja ahdistuneisuudesta, ja yhtäkkiä nämä ilkeät paniikkikohtaukset otti taas valtaansa aina kun piti töihin lähteä, tai töissä ollessa. Sain kuitenkin historiani takia nopeasti lääkityksen ja apua. Lääkkeet kuitenkin sai minut jonkinlaiseen ihme "koomatilaan", en siis pystynyt tehdä enään mitään, en syödä, en liikkua, nukuin vaan koko tuon ajan. (Vaikka lääkitys aloitettiin pienimmällä mahdollisella) Lääkitys sitten lopetettiin yhtä nopeasti kun oli alkanutkin, sillä en halunnut hukata viimeistäkin elämänkipinää niihin lääkkeisiin.
Jatkoin töissä, ja paniikin ja ahdistuksen kaveriksi hiipi mukaan masennus. Päätinkin siis tehdä asialle jotain, ja etsin vähemmän stressaavaa, helpompaa työtä.
Pääsin uuteen työpaikkaan jossa asiat helpotti hetkeksi, sama rumba alkoi alusta, ja kaiken kamppailun keskellä en jaksanut nähdä muita ihmisiä, ystäviä tai perhettä, ja olen vieläkin aika yksin, sillä laiminlöin suhteitani tällöin kaikkiin todella pahasti.
Lopulta, väsyneenä kaikkeen irtisanouduin lopullisesti. Nyt työttömänä ollessani, on paniikkikohtaukset loppuneet, ahdistuskin on poissa, olo tuntuu kaikin puolin hyvältä vuosiin, ja jaksan jopa tehdä asioita erilailla kuin ennen, mutta muiden ilkeät kommentit ja suhtautuminen tilanteeseen todella saa herkille aika ajoin, se onkin työttömyydessä ehkä pahinta, muiden halveksunta, etten ole enään edes ihminen muiden silmissä, olen aina vain "se työtön"
Pohdin kovasti että mikä minussa ei sovi työelämään? Poden järkyttävän huonoa omatuntoa siitä, etten ole sitä mitä yhteiskunta haluaisi, että kykenisin käymään töissä. Ikuinen työttömyys pelottaa minua, entä jos en enään koskaan ole kykenevä töihin? Olen niin nuorikin vielä? Olen yrittänyt katsella mahdollisia uusia työpaikkoja, mutta aina kun joku sopiva osuu kohdalle, alkaa sisimmässä kalvata ja alan voida pahoin, enkä uskalla hakea paikkaa. mikä mussa on vikana?
Minulla on aina ollut tosi korkeat unelmat, ja välillä se kamala epäonnistumisen tunne kalvaa niin ettei henkeä saa. Voinko saada lapsia, hankkia omakotitaloa, kun en edes kykene normaaleihin asioihin. Haluaisin kuulla muiden tarinoita työttömyydestä, miksi palasit, tai miksi puolestaan et ole palannut töihin ja mitkä asiat on tähän vaikuttanut, koetko olevasi onnellinen nykyisessä tilanteessasi?