Eronneella parilla täysin eri näkemys asioista. Mistä tietää kumpi valehtelee?

Ei ne välttämättä kumpikaan valehtele vaan ovat kokeneet asiat ihan toisin kuin toinen. 

Minun eksäni mielestä minä olen epäluotettava potentiaalinen pettäjä ja hyväksikäyttäjä ja itse en tunnista itseäni tuosta kuvauksesta.  Minusta taas hänen käytöksensä oli sairasta ja henkistä väkivaltaa eikä hänkään suostu tunnistamaan itseään tuollaiseksi. 

Minäkin ihmettelen, kun eksäni kutsuu minua pahaksi ja moraalittomaksi. Itse koen, että moraalini on erittäin korkea. Ja lähtökohtaisesti ajattelen kaikista ihmisistä aina hyvää. Mutta minä pidän puoliani.

Kumpikaan ei välttämättä valehtele, ja jos valehtelee, voi olla ajan kysymys, että se tulee ilmi tai sitten ei tule. Oletan, että vain ovat kokeneet asiat aivan eri tavalla, kuten riitaisissa suhteissa on ihan normaalia.

Riittää, että kuuntelet, mutta muuten ei kannata asioihin mitenkään puuttua. 

Harvoin asioista on olemassa yhtä totuutta. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vakuuttuneempi olen tästä.

(Aloin alunperin opiskelemaan teknisiä aloja, koska ajattelin, että siellä asiat olisivat ykköstä ja nollaa. Vaan eivät ole, tuli vastaan jo opiskeluaikojen harjoittelupaikassa. Ei, vaikka kysymys oli tilastotieteestä. )

Yksityiselämässä lasteni isän mielestä olen paha ja ilkeä ihminen. Tapahtuneista asioista meillä on kaksi melko vastakkaista käsitystä. Uskon, että kumpikin uskoo vakaasti olevansa oikeassa. Toisaalta, mitä merkitystä sillä on viime kädessä, kuka on oikeassa?

Älä ota kantaa, kuuntele vain.

Molemmat ovat tunnevyöryss nyt, eivätkä ajattele loogisesti.

Älä mieti, kenen vika oli. Anna vain olla, ja jos et jaksa kuunnella: sano ystävällisesti että nyt voisitte ehkä tehdä jotain muuta.

Kumpikin valehtelee omaksi edukseen.

Nainen valehtelee lähtökohtaisesti aina jos siitä on hyötyä hänelle itselleen. Ja kiistää loppuun asti. Henkirikoksista tuomitut naiset esimerkiksi Suomessa eivät koskaan tunnusta rikoksiaan.

Kummallakin on varmaan omat vikansa ja kumpikin sen tietää. Mutta voi olla että toiselta kuulet enemmän näistä vioista kun toiselta. Sanoit ap että kumpikin puhuu pahaa toisesta. Hyvä niin. Huolestuttavampaa olisi jos olisit tekemisissä enemmän vain toisen kanssa eli kuulisit esim. pahaa vain mieheltä ja hänen sukulaisiltaan mutta toisen osapuolen kanssa et niin olisi tekemisissä joten asioiden toinen puoli jää kuulematta. Yleensä vedetään näissä asioissa vähän kotiinpäin.

Parasta kun et asetu kummankaan puolelle. Eikö sitä tilitystäkään ole pakko loputtomiin kuunnella. Ei pidä liikaa kannustaa toista asiassa rypemään.

Erään riitaisan erotapauksen yhteydessä minä kuulin aina (puolison sukulais-)miehen versiot tapahtuneesta. 

Tapauksen nainen vaikutti erittäin oudolta, lähes järjettömältä ihmiseltä. Ihmettelin, miten ihmeessä mies oli edes tullut menneeksi naimisiin sellaisen ihmisen kanssa.

Sitten tuli yksi kerta, kun sattumalta tapasin tämän naisen. Hän oli erittäin tasapainoinen, normaali, fiksun oloinen ihminen ja tulimme hyvin juttuun keskenämme.

Oli avartava kokemus. Tarpeeksi vaikea elämäntilanne voi kaivaa meistä itse kustakin esiin hirviön. Minustakin.

Vierailija kirjoitti:

Kumpikin valehtelee omaksi edukseen.

Tai kummankin kertomat negatiiviset seikat toisesta ovat totta...

Meidän ero: minun mielestä mies on epäluotettava, ilkeä ja alkoholisti, joka on käyttänyt minuun henkistä väkivaltaa. Miehen mielestä minä olen itse piru, läheisriippuva ja vaikea ja kylmä pihtaaja.

Molemmat tietysti totta, mutta lähinnä meidän suhteessa. Mies on nyt raitistunut ja hänellä ilmeisesti sopivampi uusi kumppani. Minä olen työstänyt tuota läheisriippuvuutta ja keskityn olemaan suora, ja nykyinen mieheni on raitis eikä minun tarvitse inhota häntä.

Vähän samanlaiseen välikäteen joutuneena totesin, että antaa kummankin puhua, ei sitä niin tosissaan tarvitse kuunnella eikä varsinkaan ottaa kantaa. 

Sinullahan ei ole velvollisuutta olla näiden likasanko.

Itse vedän rajan siihen, että kuuntelen kun ihminen puhuu omista tuntemuksistaan ja tekemisistään. Toisen tekemisistä en mielellään tilityksiä ota vastaan ja sukulaisten yms. ulkopuolisten lätinöitä en kuuntele lainkaan.

Jos meille tulisi nyt ero, niin miehen mielestä ero todennäköisesti johtuisi siitä että minä olen vaikea ihminen jolle mikään ei riitä. Minun mielestäni taas ero johtuisi mieheni alkoholiongelmasta. Kumpikin olisi omasta näkökulmastaan oikeassa. Miehellä todella on toraisa vaimo joka nalkuttaa (juomisesta) ja uhkailee erolla. Minulla on mies jonka alkoholinkäyttö ei ole hallinnassa.

Ihmiset ovat joskus sokeita omalle toiminnalleen. Käyttäytyvät kamalasti eivätkä itse edes tajua sitä.

Juu erolla on taipumus nostaa pintaan kaikki kuona ja hämärtää näkökykyä. Selviytymiskeinoja hädässä. Miten olis ratkaisuksi omat rajat? Kerrot molemmille osapuolille, ettet voi toimia terapeuttina, etkä halua kuulla pahaa toisesta osapuolesta vaan säilyttää omat näkemyksesi...?

Kysy heiltä aina jos mahdollista numeerista faktaa. Puhdas numeerinen tieto ei valehtele mutta tulkintamme siitä voi valehdella. Kannattaa kysyä myös paljon miksi-kysymyksiä ja saattaa ihminen vastaamaan omaan kysymykseensä. Kenenkään terapeutiksi ei kannata ryhtyä mutta joskus on hyvä ulkopuolisen sanoa rauhallisesti oma totuutensa.

He ovat kokeneet asiat eri tavalla. Ihmiset jopa muistavat eri asioita, riippuen miltä se heistä tuntui.

Esim pikkuveli muistaa vieläkin, miten pulkkamäessä vahingossa halkaisin hänen hampaan. Minä en muistanut ennen kuin hän sanoi, koska minua ei sattunut, eikä siitä jäänyt minulle pysyvää muistutusta. Ei minulla edelleenkään ole siitä mitään muistikuvaa, vain tieto häneltä että näin kävi. Vähän huono kiistääkään kun on fyysinen todiste, ja ihminen joka ei juuri valehtele.

Eli toinen ei välttämättä edes muista tai koe sanoneensa tai tehneensä niitä loukkaavia asioita, koska ne eivät koskettaneet häntä samoin.

Meillä eroon tuli mukaan myös miehen vanhemmat.

Ekana jouluna ei riidelty siitä, missä lapsi on, vaan olin sitä mieltä, että lapsi voi mennä isälle (ja edelleen mummolaan jouluksi), kunhan tulee kotiin tapaninpäiväksi. Tästä ex-anoppi teki lasun, koska en välitä lapsesta. Minä kuvittelin, että olin vain ottanut kaikkien tunteet huomioon, koska ex-anopille ainoan lapsenlapsen läsnäolo tärkeää. Hän halusi kääntää sen niin, että äiti ei halua olla lapsen kanssa edes jouluna.

Siitä eteenpäin ymmärsin riidellä ihan jokaisesta loma-ajasta exän kanssa, jotta osoittaisin, että olen hyvä äiti. Kolme seuraavaa joulua varasin itselleni ja sanoin ex-anopille, että opettele ihmeessä olemaan ilman lapsenlasta, koska tätähän sä halusit.