Voi miten asuinpaikka rajoittaa lapsen sosiaalisia suhteita

Vierailija kirjoitti:

Odota hetki. 15-vuotiaana lapsi lähtee pihasta mopolla kavereille matkankin päähän.

Ja 16-vuotiaana se muuttaa jo kaupunkiin opiskelujen vuoksi. 

Tämän takia me jäätiin Helsinkiin. Olisin halunnut muuttaa maalle, kun lapset oli pieniä, mutta laskin, että siellä on hankala hoitaa kaverisuhteita, harraatuksia ja koulunkin kanssa on naimisissa sen yhden ainoan vaihtoehdon kanssa.

No nyt on käynytkin ilmi, että yläkoulusta eteenpäin koulut homeessa eli lukioon olisii pitänyt lähettää jo 16-vuotiaana itsekseen. Nyt sen sijaan saatettiin se lukiokin valita ja opintojen alussakin asui vielä kotona.

Nyt jää enemmän aikaan opiskeluun, kun ei luuhaa kaiken aikaa kaverilla.

Netin kauttahan nuo lapset etupäässä toisiinsa yhteyttä pitää, vaikka asuisivat naapuritalossa.

Vierailija kirjoitti:

Opettele ja opeta lapsellekin ne maalaiselämän ihanat puolet. Koulussakin voi muodostaa aika paljon sosiaalisia suhteita, ja ne kaverit joka tapauksessa vaihtuu jossain elämän vaiheessa. Aika kuluu vauhdikkaasti ja kohta se mopoaikakin koittaa.

Oma perhe on lapsille aino pysyvä sosiaalinen kontakti.

Jos mietit vaihtoehtona avioeroa, niin yksinhuoltajana jossain kaupunginlaitamilla on sitten ehkä muita ongelmia kuin kavereiden läheisyys.

Kyllä monilla pysyy ystävyyssuhteen aikuisuuteen saakka.

Mopolla ei ajeta talvisin ja mopoautoon kaikilla ei ole varaa, eikä ole turvallisin, toki joku tuollainenhan se pakko olisi olla maalla..

Ja vielä sen verran sanoisin, että oma perhe ei välttämättä ole pysyvä kontakti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tekee elämästään juuri niin hankalan kuin haluaa! Tosielämässä harva lapsi viettää kaikkea aikaansa jossain tosikivassa kaveriporukassa, koska kun koulu päättyy klo 14, mennään kotiin tekemään läksyt,syödään välipalaa ja lähdetään harrastukseen. Vanhemmatkaan eivät hengaile keskenään, siellä kentän laidalla tai parkkipaikalla saatetaan hetki jutella.

Lapsesi jää vaille kaverin kaveriporukkaa, mutta aika outo on se koulu, jossa ei ole muita oppilaita kuin lapsesi. Meillä lapset löysivät pienessä kyläkoulussa (120 oppilasta) kavereita, mutta löytyi niitä sitten kaupungista harrastustekin puitteissa. Ehkä siksi ei mielessäni koskaan käynyt, että maailmassa on olemassa vain yksi ainoa kaveriksi sopiva ihminen ja vain yksi ainoa kaveriporukka, johon voi kuulua.

Kamala opettaa lapselle, että kannattaa kadehtia toisen kaveripiiriä.

On niitä kavereita muutama siellä kyläkoulussakin. Jopa muutama samanhenkinen. Kuitenkin juuri tuo harrastuksen kautta löytyneen kaverin kanssa on klikannut tosi hyvin ja hänen tyylistään ei kyläkoulussa ole. Kun taas kaupungissa on moniakin. Ehkä lapseni ovat enemmän kaupunkilaisia, mutta päätyivät vanhempien typeryyden takia väärään kuntaan asumaan.

Siitä tunnen surua, enkä tiedä mitä asialle voin tehdä. Perheen rikkominen tämän takia tuntuu liian suurelta uhraukselta. Kuitenkin tunnen joskus kateuden pistoksen, kun nämä muut perheet tapaavat keskenään ja koska tunnemme heidät, olisimme mukana tuossa porukassa, jos lapsemme olisivat samalla luokalla.

Ap

Lol, tämä oli niin kuin provoilua jonkun alaikäisen kynästä. Vai että on väärän tyylisiä lapsia kyläkoulussa? Ja lapsesi ovat ehkä enemmän kaupunkilaisia? Miten tämä kaupunkilaisuus ilmenee lapsissa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tekee elämästään juuri niin hankalan kuin haluaa! Tosielämässä harva lapsi viettää kaikkea aikaansa jossain tosikivassa kaveriporukassa, koska kun koulu päättyy klo 14, mennään kotiin tekemään läksyt,syödään välipalaa ja lähdetään harrastukseen. Vanhemmatkaan eivät hengaile keskenään, siellä kentän laidalla tai parkkipaikalla saatetaan hetki jutella.

Lapsesi jää vaille kaverin kaveriporukkaa, mutta aika outo on se koulu, jossa ei ole muita oppilaita kuin lapsesi. Meillä lapset löysivät pienessä kyläkoulussa (120 oppilasta) kavereita, mutta löytyi niitä sitten kaupungista harrastustekin puitteissa. Ehkä siksi ei mielessäni koskaan käynyt, että maailmassa on olemassa vain yksi ainoa kaveriksi sopiva ihminen ja vain yksi ainoa kaveriporukka, johon voi kuulua.

Kamala opettaa lapselle, että kannattaa kadehtia toisen kaveripiiriä.

On niitä kavereita muutama siellä kyläkoulussakin. Jopa muutama samanhenkinen. Kuitenkin juuri tuo harrastuksen kautta löytyneen kaverin kanssa on klikannut tosi hyvin ja hänen tyylistään ei kyläkoulussa ole. Kun taas kaupungissa on moniakin. Ehkä lapseni ovat enemmän kaupunkilaisia, mutta päätyivät vanhempien typeryyden takia väärään kuntaan asumaan.

Siitä tunnen surua, enkä tiedä mitä asialle voin tehdä. Perheen rikkominen tämän takia tuntuu liian suurelta uhraukselta. Kuitenkin tunnen joskus kateuden pistoksen, kun nämä muut perheet tapaavat keskenään ja koska tunnemme heidät, olisimme mukana tuossa porukassa, jos lapsemme olisivat samalla luokalla.

Ap

Lol, tämä oli niin kuin provoilua jonkun alaikäisen kynästä. Vai että on väärän tyylisiä lapsia kyläkoulussa? Ja lapsesi ovat ehkä enemmän kaupunkilaisia? Miten tämä kaupunkilaisuus ilmenee lapsissa?

Ei välttis.

Maalle muuttaneet Temosethan huomasi saman ja nyt raijaavat lapsensa Iitistä Lahteen kouluun.

Ap ehkä olet tosiaan itsekin enemmän kaupunki-ihminen ja kaipaat kaupunkilaista elämää. Mäkin muutin miehen unelman perässä maalle, ei olisi pitänyt. Tuli lopulta paha aviokriisi, jonka seurauksena muutettiin kaupunkiin, asuinalueelle jolla on muitakin samanikäisiä lapsia ja naapureita, joihin tutustuttiin. Ei ole tarvinnut katua.

Onko siellä tilalla pakko asua? Ja onko se tila pakko pitää juuri sun miehellä? Oletan että hänellä on muukin ammatti.

Kieltämättä näin koululaisten äitinä huomaa, että lapselle on ihan mahtavaa asua (siistillä) kerrostaloalueella lähellä kaupungin keskustaa. Valtavasti kavereita 500m säteellä, harrastukset lähellä.

Vierailija kirjoitti:

Nyt jää enemmän aikaan opiskeluun, kun ei luuhaa kaiken aikaa kaverilla.

Sitten voi aikuisena katkeroitua, kun ei pääse töihin hyvistä arvosanoista huolimatta, kun sosiaaliset taidot ovat puutteelliset

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän tuollainen vaikuttaa sosiaalisten suhteiden ja taitojen kehitykseen. Asuin lapsuuteni ja nuoruuteni haja-asutusalueella lähes 20 kilometrin päässä lähimmästä asutuskeskuksesta. Busseja ei kulkenut, joten aamuisin isä heitti kouluun töihin mennessään, ja äiti haki töistä tullessaan. Vietin siis kaikki illat vanhempien kanssa, sillä kaikki koulukaverit asuivat siellä 20 kilometrin päässä. Ja koska bensa oli kuulemma niin kallista, niin minua ei suostuttu kuljettamaan harrastuksiin. Kuulostaa varmaan katkeralta tilitykseltä, mutta olihan se suoraan sanottuna ihan perseestä asua keskellä metsää ja leikkiä kaiket illat yksinään ilman omanikäistä seuraa. Ja monesti ne pysyvät ystävyyssuhteet muodostuvat koulun ulkopuolisissa aktiviteeteissa, joten itse en näistä päässyt osalliseksi. En nytkään kolmekymppisenä osaa tutustua ihmisiin, koska sosiaalisten taitojen kehitys jäi puolitiehen.

Suurin ongelma tuossa ei ollut asuinpaikka, vaan vanhempasi, sillä useimmat maalla asuvat kyllä tajuavat, että lasta täytyy kuskata, ja jos rahaa vaan on, tarjota mopot, mopoautot ja 18-vuotiaana ajokortit. Yhtä lailla joku voisi kirjoittaa siitä, miten Helsingissä asuminen pilasi lapsuuden, kun kaikki liikenevät rahat menivät 400k perheasunnon lainan lyhentämiseen, eikä ollut varaa harrastaa tai osallistua kavereiden kanssa mihinkään, jäi kaikesta ulkopuoliseksi. Asuinpaikka ei ratkaise, vaan vanhemmat hyvin pitkälti. Ääripäät tietysti asia erikseen, mutta 20 km kaupunkiin ajaa vartissa. Se on aivan kilpailukykyinen matka-aika kaupungin sisäisiin matka-aikoihin verrattuna.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tekee elämästään juuri niin hankalan kuin haluaa!.

Tämä lause on niin jätettä kuin vaan voi olla. Ellet elä kuplassa, niin kyllä moni muu juttu kuin se oma halu määrittelee kuinka hankalaa se elämä on. Ellet sitten tarkoita, että voihan sitä vaikka valita kuoleman helpottamaan, jos on oikein vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tekee elämästään juuri niin hankalan kuin haluaa!.

Tämä lause on niin jätettä kuin vaan voi olla. Ellet elä kuplassa, niin kyllä moni muu juttu kuin se oma halu määrittelee kuinka hankalaa se elämä on. Ellet sitten tarkoita, että voihan sitä vaikka valita kuoleman helpottamaan, jos on oikein vaikeaa?

Eiköhän tuo edellinen tarkoittanut, että jos valitsee asuinpaikakseen jonkun käpykylän, niin se on ihan oma valinta ja silloin lapsen pitää joko luopua kaverisuhteista tai vanhemman alkaa kuskata lasta tapaamaan kavereitaan. Jos ei halua kumpaakaan, pitää valita toinen asuinpaikka. 

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä vielä...

Itse olen kaupungin laidalla kasvanut, kavereiden kanssa koulun jälkeen hengaillut eli en jotenkin edes osannut etukäteen ajatella, että nämä sosiaaliset suhteet ovat pikkukunnassa näin haastavat. Tai sitten olen enemmän kaupunkilainen ja mun pitäisi asua siellä. Enemmän samanhenkistä porukkaa kun tuntuu olevan niissä, jotka siellä kaupungissa asuvat.

Asun kaupungissa, lapseni eivät hengaile koulun jälkeen kaveriporukassa, vaan tulevat kotiin tekemään läksyt. Tuo hengailu on enemmänkin sellainen wt-porukan ajanviete ja valitettavasti kertoo siitä, että tulevaisuus ei ole kovinkaan valoisa. Vai miten ap yhdistää koulun, hengailun ja harrastuksen siten, että tulee avattua oppikirjat/tabletti? Ainakin Lahdessa tiedetään, että jos lapset jatkuvasti  kuljeskelevat keskenään koulun jälkeen, niin tiedossa on enemmänkin ongelmia kuin hauskanpitoa.

Ehkä ap nyt projisoi omaa tyytymättömyyttään ja maaseutuahdistustaan lapseensa ja vahvistaa tämän aika minimaalista murhetta kaverin ajasta. Lapsihan näkee kaveriaan useita kertoja viikossa. Kukaan tuosta muusta kaveripiiristäkään ei ole jatkuvasti tuon suositun tytön kanssa. Kaikilla on omat läksynsä, omat ruoka-aikansa, muita kavereita ja muita harrastuksia sekä ihan kotiaikaakin.

Onko ap jäänyt lapsena ulos jostain suositusta porukasta ja kokenut jäävänsä sivuun kaikesta? Kun tuo omakin haikailu lasten harrastuskavereiden vanhempien piiriin kuulostaa jotenkin epäkypsältä ja epätoivoiselta. Ei nuo harrastusporukan vanhemmatkaan toisiaan näe harkkojen ulkopuolella kuin harvakseltaan joskus, toisin kuin ap luulee. Ei aikuisilla tyätätekevilöä ja perheellisillä ihmisillä ole oikeasti kauheasti omaa kaveriaikaa! Ja pelkän lapsen harrastuksen mukaan luodut ystävyyssuhteet ovat kovin kevyitä ja loppuvat siihen, kun lapsi vaihtaa harrastusta tai koulua tms. Kivoja tuttavia mutta eivät yleensä mitään sydänystäviä. Odotatko sinäkin liikaa näiltä ihmisiltä?

Ja 15km ei oikeasti ole mitään. Hae joskus se tytön kaveri teille koulun jälkeen kylään ja vie illalla takaisin. Tai pyydä viikonloppuna yökylään. Mutta rohkaise tyttöäsi myös solmimaan hyviä kaverisuhteita niiden omien koulukavereiden kanssa ja pyydä heitä kaverikylään ym.

Usein näiden suosittujen tyttöjen liepeillä on tuollainen epätoivoisten kaverityttöjen lauma, jotka haluavat kuulua johonkin isompaan ja tärkeämpään porukkaan ja olla juuri se paras kaveri ja aika usein pettymys onkin iso, kun ei se ystävä ollutkaan sitten niin hyvä ystävä tai on oikeasti paras kaveri jonkun muun kanssa, vaikka itse luulee toisin. Nää tyttöjen kuviot on aika monimutkaisia. Ja pitää ajatella myös sitä suosittua tyttöä, ei pidä hänellekään aiheuttaa kauheita paineita siitä, kenen kanssa on se paras kaveri ja onko varmasti riittävästi kaikkien kanssa yhdessä. Muutama vuosi menee, ja tytöt eivät luultavasti edes tunne enää tai korkeintaan moikkaavat. Tai ovat pahimpia vihollisia keskenään tällaisen aikuisen provoissoiman mustasukkaisuusdraaman jälkeen. Entäs jos muutattekin kaupunkiin tuon kaverisuhteen perässä ja tuo kaveri muuttaakin itse pois tai lopettaa harrastuksen tai ei haluakaan olla enää tyttäresi kaveri?

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tekee elämästään juuri niin hankalan kuin haluaa! Tosielämässä harva lapsi viettää kaikkea aikaansa jossain tosikivassa kaveriporukassa, koska kun koulu päättyy klo 14, mennään kotiin tekemään läksyt,syödään välipalaa ja lähdetään harrastukseen. Vanhemmatkaan eivät hengaile keskenään, siellä kentän laidalla tai parkkipaikalla saatetaan hetki jutella.

Lapsesi jää vaille kaverin kaveriporukkaa, mutta aika outo on se koulu, jossa ei ole muita oppilaita kuin lapsesi. Meillä lapset löysivät pienessä kyläkoulussa (120 oppilasta) kavereita, mutta löytyi niitä sitten kaupungista harrastustekin puitteissa. Ehkä siksi ei mielessäni koskaan käynyt, että maailmassa on olemassa vain yksi ainoa kaveriksi sopiva ihminen ja vain yksi ainoa kaveriporukka, johon voi kuulua.

Kamala opettaa lapselle, että kannattaa kadehtia toisen kaveripiiriä.

Mikä tää juttu täällä palstalla on että kaikilla lapsilla ois jotain harrastuksia?

Vähintän puolet lapsista ei omaa mitään harrastuksia, siis sellaisia ohjattuja joista pitäis vielä maksaa. Niinpä kun ei ole harrastuksia niin kaverit korvaa harrastukset. Ja nekin jotka menee koulun jälkeen kotiin niin niillä usein on joku kaveri mukana jonka kanssa menee jossain vaiheessa ulos tai jonnekin hengaamaan. Puolet lapsista on vähintään tuollaisia jotka pyörii vapaa-ajan kaveriporukan mukana. Etenkin jos kyse on yli 11 vuotiaista.

Ja toivottavasti ap poteekin syyllisyyttä, mua niin inhottaa itsekkäät vanhemmat jotka pilaa lastensa elämän just tolla että asutaan mahdollisimman syrjässä. Älä ihmettele aikanaan kun lapsi on teini ja se ei käy missään, missä se voisikaan käydä jos sillä ei ole omaa kaveriporukkaa?

Kyllä tässä paistaa nyt eniten läpi ap:n oma epävarmuus ja pelko siitä, ettei ole vakiinnuttanut omaa asemaansa "piireissä". Tuo ainakaan ei kuulosta kovinkaan tasapainoiselta, että ap välillä tuntee piston sydämessään, jos nämä muut lapset vanhempineen tapaavat sellaisella tavalla, että myös ap lapsineen olisi mukana, jos lapset olisivat samalla luokalla. Älä viitsi opettaa ainakaan tuollaista asennetta, mustasukkaisuutta ja epävarmuutta lapselle! Lapsellasi on asiat todella hienosti, mukava kyläkoulu jossa on jonkin verran kavereita, ja lisää mahtavia harrastuskavereita vain 15 km päässä (ja ehkä pääsevät samalle yläasteelle?). Omalla aktiivisuudellanne voitte paljon vaikuttaa siihen, pysyttekö mukana tuossa ihailemassasi porukassa. Tuollainen mustasukkaisuus ja epävarmuus omasta asemasta on minusta kuitenkin todella lapsellista. Jos ap ei viihdy maalla ja haluaa kaupunkiin, se on asia erikseen, mutta tässä ei minusta oikein voi ratsastaa lasten edulla, vaan ap:n ja hänen miehensä on tehtävä kompromissi keskenään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tekee elämästään juuri niin hankalan kuin haluaa! Tosielämässä harva lapsi viettää kaikkea aikaansa jossain tosikivassa kaveriporukassa, koska kun koulu päättyy klo 14, mennään kotiin tekemään läksyt,syödään välipalaa ja lähdetään harrastukseen. Vanhemmatkaan eivät hengaile keskenään, siellä kentän laidalla tai parkkipaikalla saatetaan hetki jutella.

Lapsesi jää vaille kaverin kaveriporukkaa, mutta aika outo on se koulu, jossa ei ole muita oppilaita kuin lapsesi. Meillä lapset löysivät pienessä kyläkoulussa (120 oppilasta) kavereita, mutta löytyi niitä sitten kaupungista harrastustekin puitteissa. Ehkä siksi ei mielessäni koskaan käynyt, että maailmassa on olemassa vain yksi ainoa kaveriksi sopiva ihminen ja vain yksi ainoa kaveriporukka, johon voi kuulua.

Kamala opettaa lapselle, että kannattaa kadehtia toisen kaveripiiriä.

Mikä tää juttu täällä palstalla on että kaikilla lapsilla ois jotain harrastuksia?

Vähintän puolet lapsista ei omaa mitään harrastuksia, siis sellaisia ohjattuja joista pitäis vielä maksaa. Niinpä kun ei ole harrastuksia niin kaverit korvaa harrastukset. Ja nekin jotka menee koulun jälkeen kotiin niin niillä usein on joku kaveri mukana jonka kanssa menee jossain vaiheessa ulos tai jonnekin hengaamaan. Puolet lapsista on vähintään tuollaisia jotka pyörii vapaa-ajan kaveriporukan mukana. Etenkin jos kyse on yli 11 vuotiaista.

Ja toivottavasti ap poteekin syyllisyyttä, mua niin inhottaa itsekkäät vanhemmat jotka pilaa lastensa elämän just tolla että asutaan mahdollisimman syrjässä. Älä ihmettele aikanaan kun lapsi on teini ja se ei käy missään, missä se voisikaan käydä jos sillä ei ole omaa kaveriporukkaa?

Ap:n lapsella on harrastus ja ap:n lapsen kaverilla on harrastus,joten tuskin heillä on hengailuaikaa.

Toiseksi suurimmalla osalla ns. normaaliperheiden lapsia on harrastus, koska vanhemmat tietävät, että se on helppo keino estää lasta joutumasta ns. väärään seuraan. Siis juuri siihen, joka vain viettää aikaansa ja keksii siinä samalla kaikenlaista hauskaa pientä jäynää.

15 km matka ei ole mitenkään erityisen syrjässä. Lisäksi ap ei kertonut asuvansa 15 km päässä lähimmästä ihmisasumuksesta vaan 15km päässä kaupungista. Eiköhän siinä välilläkin asu muutama ihminen.

Omilla lapsillani on kavereita Brasiliassa, Kiinassa ja Espanjassa. Myös maalla toimii netti! Ja sen avlla voi tehdä muutakin kuin katsella aikuisviihdettä.

Hyvä muistutus että kyläkouluidylli ei tuo aina onnea. Itsekin olen kasvanut pikku kylässä enkä koskaan voinut iltaisin tavata koulukavereitani.

Kääntöpuoli: En ajautunut huonoille teille kun aina nökötin yksin.

Puolensa ja puolensa.

Siis hä, onko tässä nyt kyse surkeasta 15km matkasta? Kyllä ihmiset on nykypäivänä avuttomia jos 15km estää elämästä..

Vierailija kirjoitti:

Hyvä muistutus että kyläkouluidylli ei tuo aina onnea. Itsekin olen kasvanut pikku kylässä enkä koskaan voinut iltaisin tavata koulukavereitani.

Kääntöpuoli: En ajautunut huonoille teille kun aina nökötin yksin.

Puolensa ja puolensa.

Mä kasvoin tässä kyläkouluidyllissä ja tapasin kyllä ystäviä, vanhemmat kuskasivat ja pyörillä mentiin paljon kesällä..