Lue keskustelun säännöt.
Te joilla hankalat appivanhemmat, miten se on vaikuttanut parisuhteeseen?
19.12.2017 |
Puolusteleeko puoliso vanhempiensa käytöstä vai näkeekö ja hyväksyykö, että hänen vanhempansa on hankalia?
Meillä appivanhemmat eivät kunnioita pätkääkään lapsillemme antamia sääntöjä ja mm. juovat ja tupakoivat, kun lapset ovat heillä. Eivät ota toiveitamme huomioon ja haluavat väkisin lapset sinne kuitenkin. Myös lasten synttärit on pakko (haluavat) pitää heidän likaisessa ja röökinhajuisessa kämpässään, mutta eivät itse siivoa, vaan minun ja mieheni on käytävä siellä siivoamassa. Itse en haluaisi lapsia sinne enää edes viedä. Minua pitävät pelkkänä palvelijanaan.
Mies puolustelee vanhempiaan, ja tämän vuoksi tunteeni miestäni kohtaan ovat laimenneet. :( alan myös nähdä hänessä samoja piirteitä kuin omahyväisessä ja laiskassa isässään.
Ja niille joiden mielestä tilanne on oma syyni tiedoksi ("mitäs teit lapset tuollaisen miehen kanssa" ym. ym.), että tilanteesta on tullut tällainen, kun muutimme lähemmäs appivanhempia. Aiemmin, kun asuimme kauempana, en varmaan oikein edes tuntenut heitä, he kyllä soittivat miehelle jatkuvasti mutta minä en joutunut olemaan heidän kanssaan tekemisissä. Nyt kun olen tutustunut heihin paremmin, olen alkanut nähdä mieheni ikään kuin heidän "jatkeenaan". Ennen meillä meni tosi hyvin. Mies olisi muuten valmis muuttamaan kauemmas, mutta työt ovat täällä.
Miten saisin miehen ymmärtämään vanhempiensa käytöksen? On vaikea uskoa omia tunteitaan, kun aiemmin olin mieheeni ihan hulluna. :(
Kommentit (20)
Huonosti. Miehen äiti haluaisi koko ajan olla lapsen kanssa ja mies haluaa miellyttää äitiään. Syöttää pullaa anoppilassa varmaan että lapsi ajattelisi sen positiivisena paikkana.
Anoppi tarjoaa esim. hedelmiä pojalleen ja lapselle ja muuten sanoo täältä saa, ei siis jatka erikseen tarjoamista minulle vaikka ollaan samassa tilassa. Pieniä juttuja mutta en välitä heistä, muutenkin erilainen maailmankatsomus ja heillä on sekaista, likaista ja haisee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No höpö höpö.
Lasten synttärit vietetään tietenkin kotona.
Jos ei osata käyttäytyä, ei kutsuta enää.
Ja lasta ei tarvitse luovuttaa minnekään minne ei halua.
Just, itse olet niin tollo että lähdet appivanhempiesi kämppää siivoamaan. Aivan urpoa.
Vastauksena kysymykseesi: sekä että. Mies toisaalta huomaa vanhempiensa käytöksen, mutta puolustelee heitä välillä. Mielestäni tämä on toisaalta luonnollista, että omia vanhempia kohtaan on siinä mielessä tunteita, ettei heidän käytöstään näe täysin puolison silmin.
Meillä on haastavinta ollut se, ettei käytös ole välttämättä ollut suoraan loukkaavaa, vaan selän takana on puhuttu pahaa ja anoppi kommunikoi kieroillen ja manipuloiden. Eli yrittää tavallaan huomaamatta vaikuttaa meidän perheen asioihin toivomallaan tavalla. Tähän on vaikeaa puuttua, kun samaan aikaan saattaa imarrella ja esittää niin mukavaa ja avuliasta. Tilannetta voisi kuvata se, että hän tarjoutuu esim siivousavuksi, tutkii paperimme ja tavaramme ja kertoo päättelemiään asioita elämästämme totuutena muille.
Olen vetänyt rajan, kun lapsia tuli. En enää vastaanottanut mitään apua, appivanhemmat eivät hoida lapsia, emme kerro kuin hyvin yleisiä kuulumisia appivanhemmille. Lapset ovat jo isoja, joten rajat ovat tärkeitä siinäkin mielessä, että appivanhemmat puhuvat heille ikävästi vanhemmista ja yrittävät udella kaikenlaista heiltä. Mies ymmärtää vanhempiensa käyttäytyvän huonosti, mutta puhuu heidän taustamotiivinsa positiivisiksi.
Minä mietin, että ehkä sinun pitäisi yrittää saada mies mukaan rajanvetoon, ja tavallaan yrittää selittää asiaa myös sinun hyvinvoinnin näkökulmasta.
Vierailija kirjoitti:
No höpö höpö.
Lasten synttärit vietetään tietenkin kotona.
Jos ei osata käyttäytyä, ei kutsuta enää.
Ja lasta ei tarvitse luovuttaa minnekään minne ei halua.
No näin minustakin, mutta mies haluaa suoda vanhemmillensa nämä mahdollisuudet eikä ymmärrä, kun sanon etten pidä appivanhempien käytöksestä. Jos esim. tuosta lasten synttärijutusta kieltäydyn, siitä tulee järkyttävä riita. Sehän tässä hiertääkin... ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tilanne ON sun syytä. Kuvittelet, että voisit saada appi/isovanhemmat ymmärtämään ja toimimaan kutn sinä haluat. Et mitenkään voi. Sen sijaan sun täytyy lakata jättämästä lapsia sinne hoitoon, jos kerran juovat ja polttavat, ja lakata järjestämästä synttärijuhlia siellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No höpö höpö.
Lasten synttärit vietetään tietenkin kotona.
Jos ei osata käyttäytyä, ei kutsuta enää.
Ja lasta ei tarvitse luovuttaa minnekään minne ei halua.
No näin minustakin, mutta mies haluaa suoda vanhemmillensa nämä mahdollisuudet eikä ymmärrä, kun sanon etten pidä appivanhempien käytöksestä. Jos esim. tuosta lasten synttärijutusta kieltäydyn, siitä tulee järkyttävä riita. Sehän tässä hiertääkin... ap
Nää pitäisi keskustella ENNEN lapsia.
Koko konsepti että synttärit jörjestetään siivottomassa mummolassa joka teidän pitää siivota. Ei, ei, ei.
Ja ilman tuotakin kiemuraa, se on asiatonta. Ne on teidän lapset, joita ei jaella ja palotella sukulaisille yhtään mitenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huonosti. Miehen äiti haluaisi koko ajan olla lapsen kanssa ja mies haluaa miellyttää äitiään. Syöttää pullaa anoppilassa varmaan että lapsi ajattelisi sen positiivisena paikkana.
Anoppi tarjoaa esim. hedelmiä pojalleen ja lapselle ja muuten sanoo täältä saa, ei siis jatka erikseen tarjoamista minulle vaikka ollaan samassa tilassa. Pieniä juttuja mutta en välitä heistä, muutenkin erilainen maailmankatsomus ja heillä on sekaista, likaista ja haisee.
Kuulostaa todella tutulta. -ap
Ex anoppi oli (ja on edelleen) mukava ja asiallinen. Mutta appi oli hankala, käyttäytyi mua kohtaan ällöttävästi ja epäasiallisesti. Mies ei siihen puuttunut, toisaalta ymmärrän toisaalta en. Ohitti isänsä käytöksen toteamalla että "se nyt on tuollanen". Koen että kyllä miehen olisi pitänyt jotenkin ilmaista isälleen ettei hyväksy sen käytöstä, ei sitä rumasti tai ilkeästi oisi tarvinnut sanoa, mutta jämäkästi kuitenkin. Kyllähän se osaltaan vaikutti meidän parisuhteen ongelmiin, ei silti eron syy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehen äiti on käyttäytynyt aina jotenkin oudosti.
Kun poikamme oli pieni vauva niin anoppi tunki likaiset sormensa poikamme suuhun (kokeili, että onko hampaita). Mies kyllä raivos yms. Ja itse olin kyllä järkyttynyt...
Samoin antoi pojan kiipeillä ja kerran poikamme myös putosi.
Ei viedä sinne hoitoon. Ja mies lähtee aina mukaan kun kyläilevät.
Miehen veli vie kyllä sinne poikansa hoitoon vaikka anoppi on välillä ihan kännissä yms.
Mies ei puolustele vanhempiaan onneksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tilanne ON sun syytä. Kuvittelet, että voisit saada appi/isovanhemmat ymmärtämään ja toimimaan kutn sinä haluat. Et mitenkään voi. Sen sijaan sun täytyy lakata jättämästä lapsia sinne hoitoon, jos kerran juovat ja polttavat, ja lakata järjestämästä synttärijuhlia siellä.
Pystyn jättämään appivanhemmat omaan arvoonsa, mutta mies ei. Vaikea on jokaisesta tilanteesta puhua etukäteen ennen lastenhankintaa. En todella osannut tällaiseen varautua. Mies on aivan eri ihminen kuin aiemmin.
Kaipaisin neuvoja parisuhteeseen, appvanhemmat saavat olla mitä ovat. Lapsia en sinne enää keskenään jätä. Kerran lupasivat olla juomatta ja polttamatta mutta toisin kävi ja jäivät siitä kiinni. Silloinkaan mies ei sanonut pahaa sanaa vanhemmistaan.
Minulle appivanhemmat oli aina kauheita.
Appi nalkutti, vittuili, ilkeili, arvosteli koko ajan. Olin kuulemma mm tyhmä, kun jouduin lukemaan kokeeseen. Käly selvitti tentit lukematta. Koko ajan myös morkkasi synnyinkaupunkiani ja täällä asuvia ihmisiä.
Anoppi oli näennäisesti ystävällinen, mutta haukkui koko suvulla takana päin koko ajan.
Koskaan en saanut mitään muistamisia, kihla- ja häälahjat pelkästään miehen nimellä.
Tunkivat kylään ilmoittamatta (mm pyhäaamuna kello kuusi) ja tutkivat komeroita ja kaappeja.
Rankinta oli se, että miehen olisi koko ajan pitänyt antaa sinne rahaa ja meidän työskennellä ilmaiseksi anopin yrityksessä. Jopa taloa vaativat ostamaan.
Kun sairastuin vakavasti, appi sanoi että se on oma syyni. Kiitos.
Kun saimme esikoisen, sovin monta kuukautta etukäteen, milloin menemme hänen kanssaan sinne 600 kilsan päähän moikkaamaan. (he kun eivät päässeet tänne). Lähtöpäivän aamuna, kun olimme ensin ottaneet vapaata töistä jne, veimme koiran hoitoon jne ja mies soitti sinne anoppilaan, appi olikin lähtenyt marjaan, eikä se päivä käynytkään.
Tällaista temppuilua ihan koko ajan. Ja miehen veruke oli aina se, että "ne nyt vaan on tuollaisia" ja että "ei ne pahalla" ja että "sinä nyt kuvittelet ja suurentelet".
Ikuiset arvet jäi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ex anoppi oli (ja on edelleen) mukava ja asiallinen. Mutta appi oli hankala, käyttäytyi mua kohtaan ällöttävästi ja epäasiallisesti. Mies ei siihen puuttunut, toisaalta ymmärrän toisaalta en. Ohitti isänsä käytöksen toteamalla että "se nyt on tuollanen". Koen että kyllä miehen olisi pitänyt jotenkin ilmaista isälleen ettei hyväksy sen käytöstä, ei sitä rumasti tai ilkeästi oisi tarvinnut sanoa, mutta jämäkästi kuitenkin. Kyllähän se osaltaan vaikutti meidän parisuhteen ongelmiin, ei silti eron syy.
Meilläkin erityisesti appi on suorastaan ällöttävä. Ja pitää itseään muita fiksumpana ja parempana. Välillä kauhistun, kun mies kuuntelee hänen juttujaan ihan kyseenalaistamatta, varmaan oikein ihailee isäänsä. Siksipä fiilikset miestä kohtaan ovatkin alamäessä. En ymmärrä, miten hän on niin sokea eikä silmänsä avaudu, vaikka olen yrittänyt selittää. -ap
Vierailija kirjoitti:
Minulle appivanhemmat oli aina kauheita.
Appi nalkutti, vittuili, ilkeili, arvosteli koko ajan. Olin kuulemma mm tyhmä, kun jouduin lukemaan kokeeseen. Käly selvitti tentit lukematta. Koko ajan myös morkkasi synnyinkaupunkiani ja täällä asuvia ihmisiä.
Anoppi oli näennäisesti ystävällinen, mutta haukkui koko suvulla takana päin koko ajan.
Koskaan en saanut mitään muistamisia, kihla- ja häälahjat pelkästään miehen nimellä.
Tunkivat kylään ilmoittamatta (mm pyhäaamuna kello kuusi) ja tutkivat komeroita ja kaappeja.
Rankinta oli se, että miehen olisi koko ajan pitänyt antaa sinne rahaa ja meidän työskennellä ilmaiseksi anopin yrityksessä. Jopa taloa vaativat ostamaan.
Kun sairastuin vakavasti, appi sanoi että se on oma syyni. Kiitos.
Kun saimme esikoisen, sovin monta kuukautta etukäteen, milloin menemme hänen kanssaan sinne 600 kilsan päähän moikkaamaan. (he kun eivät päässeet tänne). Lähtöpäivän aamuna, kun olimme ensin ottaneet vapaata töistä jne, veimme koiran hoitoon jne ja mies soitti sinne anoppilaan, appi olikin lähtenyt marjaan, eikä se päivä käynytkään.
Tällaista temppuilua ihan koko ajan. Ja miehen veruke oli aina se, että "ne nyt vaan on tuollaisia" ja että "ei ne pahalla" ja että "sinä nyt kuvittelet ja suurentelet".
Ikuiset arvet jäi.
Tuliko teille ero?
Mun mieheni taantuu kuin lapseksi aina vanhempiensa seurassa ja lapsuudenkodissaan.
Alistuu ja lannistuu, muuttuu hiljaiseksi seuraajaksi. Kuuntelee ottamatta kantaa, maksimissaan hymähtelee vanhempiensa jutuille kuin jonkinlaiseksi hyväksynnän merkiksi.
Ei pidä omia puoliaan saatikka minun, vaimonsa, tai lastemme puolia.
Turha siis varmaan kertoa, että juuri meidän perheemme onkin jäänyt paitsi kaikesta. Ennakkoperintöjä on jaettu ja yhteisiä lomamatkoja tehty, mutta ei siten että ne olisivat koskeneet miestäni, koska ”hänhän ei koskaan tarvitse mitään”. Mies ei osaa vaatia, pyytää, puhua toisin kuin sisaruksensa, jotka ovat kuin variksenpojat suut auki kovaan ääneen vaatimassa oikeuksiaan.
Kun lapsemme olivat pieniä, ei appivanhemmat apua tai tukea tarjonneet. Tulivat kerran tai kaksi vuodessa (lastemme syntymäpäivinä) täyshoitoon, jonka minä koliikkivauvan väsyttämänä sitten alistuin järjestämään kun appivanhemmat kerrankin halusivat meille edes tulla. Piti siivota, puunata, ruokkia, leipoa, pedata...ja kaikki tämä tietysti vauvan ja taaperon roikkuessa lahkeissa.
Nyt lähinnä huvittava katsoa, kun miehen sisar elää lapsiperhearkeaan: siellä vanhemmat hääräävät auttamassa ja lapsia hoitamassa, halutaan varmistaa, ettei tytär vaan väsy.
Vierailija kirjoitti:
Mun mieheni taantuu kuin lapseksi aina vanhempiensa seurassa ja lapsuudenkodissaan.
Alistuu ja lannistuu, muuttuu hiljaiseksi seuraajaksi. Kuuntelee ottamatta kantaa, maksimissaan hymähtelee vanhempiensa jutuille kuin jonkinlaiseksi hyväksynnän merkiksi.Ei pidä omia puoliaan saatikka minun, vaimonsa, tai lastemme puolia.
Turha siis varmaan kertoa, että juuri meidän perheemme onkin jäänyt paitsi kaikesta. Ennakkoperintöjä on jaettu ja yhteisiä lomamatkoja tehty, mutta ei siten että ne olisivat koskeneet miestäni, koska ”hänhän ei koskaan tarvitse mitään”. Mies ei osaa vaatia, pyytää, puhua toisin kuin sisaruksensa, jotka ovat kuin variksenpojat suut auki kovaan ääneen vaatimassa oikeuksiaan.Kun lapsemme olivat pieniä, ei appivanhemmat apua tai tukea tarjonneet. Tulivat kerran tai kaksi vuodessa (lastemme syntymäpäivinä) täyshoitoon, jonka minä koliikkivauvan väsyttämänä sitten alistuin järjestämään kun appivanhemmat kerrankin halusivat meille edes tulla. Piti siivota, puunata, ruokkia, leipoa, pedata...ja kaikki tämä tietysti vauvan ja taaperon roikkuessa lahkeissa.
Nyt lähinnä huvittava katsoa, kun miehen sisar elää lapsiperhearkeaan: siellä vanhemmat hääräävät auttamassa ja lapsia hoitamassa, halutaan varmistaa, ettei tytär vaan väsy.
Meillä vauva oli muutaman päivän ikäinen, kun appivanhemmat änkesi meille "grillaamaan". Toivat monta kassillista grillattavia, istuivat itse perseelleen ja katselivat, kun minä tein ruuat ja tarjoilin ne heille. Seuraavana päivänä ystäväni toi meille valmista ruokaa, kun oli jostain lukenut, että sitä pienet vauvan vanhemmat usein kaipaavat.
Valitettavasti anoppini on erittäin passiivis-aggressiivinen ja hankala ihminen. Appi vähän helpompi sietää, koska on hiljainen sortti.
Anoppi soittaa miehelleni ihan koska vain, yleensä klo 22 jälkeen (arkena) tai perjantaina/lauantaina klo 21. Olen sanonut miehelle että arvostaisin jos hänen äitinsä voisi soittaa aikaisemmin, koska minusta ei ole kohteliasta soittaa (ilman syytä!) myöhään arki-illalla tai viikonloppuna.
En ole anopin mieleen, hän keksii aina jotain, josta hän voi pilkata minua.
Mieheni ei aikaisemmin edes tajunnut mitä rakas äiti teki, mutta pikku hiljaa hän on avannut silmiään ja huomannut että hänen vanhempansa eivät ole kovin mukavia. Hänellä on edelleen vaikea kieltää /sanoa ei kiitos äidilleen, mutta pikku hiljaa hän toivottavasti oppii
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti anoppini on erittäin passiivis-aggressiivinen ja hankala ihminen. Appi vähän helpompi sietää, koska on hiljainen sortti.
Anoppi soittaa miehelleni ihan koska vain, yleensä klo 22 jälkeen (arkena) tai perjantaina/lauantaina klo 21. Olen sanonut miehelle että arvostaisin jos hänen äitinsä voisi soittaa aikaisemmin, koska minusta ei ole kohteliasta soittaa (ilman syytä!) myöhään arki-illalla tai viikonloppuna.
En ole anopin mieleen, hän keksii aina jotain, josta hän voi pilkata minua.
Mieheni ei aikaisemmin edes tajunnut mitä rakas äiti teki, mutta pikku hiljaa hän on avannut silmiään ja huomannut että hänen vanhempansa eivät ole kovin mukavia. Hänellä on edelleen vaikea kieltää /sanoa ei kiitos äidilleen, mutta pikku hiljaa hän toivottavasti oppii
Minulla on anoppini kanssa vähän samantapaista. Anoppi soittelee miehelleni lähes päivittäin ja aivan kaikkiin kellonaikoihin. Jos ei vastaa, niin laittaa monta viestiä. Eihän tämä tavallaan minua pitäisi häiritä, mutta häiritseepä kuitenkin. Tuntuu että hän oikein yrittämällä yrittää kertoa minulle, että hän on "ykkösnainen" miehelle. Olenkohan ihan hölmö, kun ajattelen näin? Otan mielelläni vastaan mielipiteitä. Anoppi myös puhuu miehelle kuin pikkulapselle, lässyttää, kutsuu itseään todella korostuneesti äidiksi, siis tyyliin "Äiti tulee auttamaan", aivan kuin mies olisi 5-vuotias!
Anoppi utelee mieheltä kovasti minun henkilökohtaisia asioitani, ajan myötä huomasin että hän kertoo näitä vääristellen suvulleen. Hän muutenkin yrittää keksiä asioita, joista voi leikkimielisesti pilkata minua. Esimerkiksi kerran mies kertoi että minulla oli palanut ruoka pohjaan (tein töitä samalla), niin hän aina leikkimielisesti muiden seurassa vitsailee kuinka en osaa kokata. Mies onneksi tajusi jossain määrin homman nimen, ja ei enää sanallakaan mainitse minusta mitään mistä voisi tuollaisia kehitellä. Päinvastoin, kehuu minua paljon, ja anoppi ei sano näihin mitään vaan vaihtaa äkkiä puheenaiheen.
Meillä ei ole vielä lapsia ja nyt aiomme aloittaa yrittämisen. Ainoa mikä minulla tökkii vastaan, on tuo anoppi. Ahdistaa että hänestä tulisi lapseni mummo.
Muuttakaa heti kun saatte töitä.