Kolme lastani, iältään 12-16-vuotiaita, saavat jatkuvasti koulussa vain ysejä ja kymppejä.
Alakoululainen, yläkoululainen ja lukiolainen. Asutaan Helsingissä. Itse tein mielestäni paljon enemmän koulun eteen aikoinaan kuin omat lapseni ja kokeisiin piti tosissaan lukea. En siltikään saanut kuin kaseja ja ysejä itse, vaikka olin mielestäni ihan hyvä koulussa.
Onkohan koulussa arvostelu jotenkin höllempää nykyään?
Kommentit (23)
Minulla myös 3 koululaista, jotka saavat 9-10 numeroita. Ovat ihan normaaleita lapsia, fiksuja mutta eivät neroja. Tekevät aina läksyt ja lukevat kokeisiin. Myös me vanhemmat olemme olleet koulussa hyviä oppilaita eikä minusta arvostelu ole nyt merkittävästi lepsumpaa. On joitakin oppiaineita, jossa rimaa on laskettu (esim. äidinkieli) mutta yleisesti vaikuttaa samanlaiselta opiskelulta kuin 80-luvulla.
Tulee mieleen kaksi selitystä:
Ehkä naamasi ei vain miellyttänyt opettajia ja sinulta vaadittiin enemmän kuin muilta. Tai sitten vaan yritit tavallaan liikaa päntätä, stressaamallahan ei opi välttämättä eikä raa'alla pänttäyksellä kovin hyvin, pitää olla vaan oikeanlainen mutta tietyllä tavalla rento ja luottavainen ote opiskeluun, ajatukset pysyy selkeinä.
Toivottavasti ovat myös onnellisia.