Huhtasaari: ”Jos otamme liian suuren päästövähennystaakan, Suomesta lähtee teollisuus”
Perussuomalaisten presidenttiehdokkaan Laura Huhtasaaren mukaan päättäjiemme moraaliselle ylemmyydentunnolle tulee kova hinta, jos samalla häädämme teollisuutemme pois maasta.
Huhtasaaren mukaan Pariisin ilmastoneuvottelujen lopputulos oli Suomen kannalta rujo ja epäreilu.
Huhtasaaren mukaan maissa, joissa päästöinvestoinnit ovat suhteessa kaikkein kalleimpia, pyritään maksimaalisiin päästövähennyksiin.
Huhtasaari pelkää, että jos otamme liian suuren päästövähennystaakan harteillemme, Suomesta lähtee teollisuus.
Laura Huhtasaari piipahti vieraana Sensuroimaton Päivärinta -ohjelmassa.
Perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaaren mukaan kaikki muut presidenttiehdokkaat ovat jättäneet jotain kertomatta, kun ovat "hehkuttaneet EU:n ratkaisevaa roolia Pariisin ilmastosopimuksen synnyttämisessä".
- He jättävät tietoisesti kertomatta, ketkä ovat sopimuksen maksumiehiä ja ketkä sillä rahastavat. Päätös korottaa jokaisen suomalaisen asumisen ja liikkumisen hintaa tuntuvasti.
Presidenttiehdokas Huhtasaari pelkää, että kansallisilla päätöksillä ajamme teollisuutta ulos maasta.
Presidenttiehdokas Huhtasaari pelkää, että kansallisilla päätöksillä ajamme teollisuutta ulos maasta. (KIMMO BRANDT)
- Uusilla sähköautoilla ajaville päätöksentekijöille tarjotaan avokätisiä verohelpotuksia. Hybridi-Porsche kuuluu tukineen käytännössä nollaveron piiriin, perheenäidin diesel-Toyotaa rangaistaan ankarimman mukaan. Ei tämä näin voi mennä. Valtaenemmistö suomalaisista on jo ajettu pisteeseen, ettei ole enää mitään, mistä ottaa, Huhtasaari toteaa tiedotteessaan.
"Rujo ja epäreilu"
Huhtasaaren mielestä Pariisin ilmastokokouksen tulokset olivat esimerkiksi Suomen kannalta rujot ja epäreilut.
- Hieman taustaa: EU otti Pariisin ilmastokokouksessa kunnianhimoiset päästötavoitteet. Sisäisestä taakanjaosta tuli irvokas näytelmä. Eniten saastuttavat jäsenmaat Puola, Romania ja Bulgaria ilmoittivat välittömästi, etteivät hyväksy sopimusta, joka romuttaisi maiden teollisuuden toimintaedellytykset.
- Jotta EU pystyi allekirjoittamaan sopimuksen, niin suurimpien saastuttajien osuus siirrettiin vähiten saastuttavien maiden kuten Suomen hoidettaviksi. Samalla jätettiin kokonaan huomioimatta, että suomalaiset energia- ja teollisuuslaitokset ovat jo aikaisemmin minimoineet päästönsä.
- Lopputulos oli rujo ja epäreilu. Niissä maissa, joissa päästöjä vähentävät investoinnit olisivat olleet suhteessa edullisimpia, pyritään minimaalisiin päästövähennyksiin. Niissä maissa, joissa investoinnit ovat suhteessa kaikkein kalleimpia, pyritään maksimaalisiin päästövähennyksiin. Nyt EU:ssa sovitulla ilmastopolitiikalla hiilidioksidipäästöt vain lisääntyvät, Huhtasaari sanoo.
"Lähtee teollisuus"
Kansanedustaja, presidenttiehdokas Huhtasaari pelkää, että jos Suomi ottaa liian suuren päästövähennystaakan hoidettavakseen, meiltä lähtee teollisuus.
- Suomi ei voi kilpailla palkoilla, sijainnilla tai raaka-aineilla. Jos teollinen valmistus katoaa ulkomaille, romahtaa hyvinvointimme rahoituspohja. Jos otamme liian suuren päästövähennystaakan harteillemme, Suomesta lähtee teollisuus. Pahimmassa tapauksessa teollisuuttamme siirtyy maihin, jossa ilmastovelvoitteista ei piitata tuon taivaallista.
- Haluankin kysyä: Jos itsensä pettää, niin mitä jää jäljelle? Mitä me saamme vastineeksi vaihtokaupassa, jos kansallisilla päätöksillä häädämme teollisuutemme maastamme? Kyllä tulee hintaa päättäjiemme moraaliselle ylemmyydentunnolle.
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201712182200610879_pi.shtml
Kommentit (53)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä suomalaiset päättäjät ovat tyhmiä, aina ensimmäisinä rynnätään pilkulleen suorittamaan jotain paskadirektiiviä, pitäisi joskus ajatella suomenkin etua, kuten Huhtasaari!
Suomen etu ei ole saastutettu ja kuumennettu planeetta. Missä kuplassa sä kuvittelet eläväsi? Ammutko sata miljoonaa ilmastopakolaista rajalle?
Teidänkaltaisten ihmisten takia meillä valitettavasti ei lajina ole toimia. Jos yhdessä maailman edistyksellisimmistä ja korkeimmin koulutetuista maista presidenttiehdokkaana on Huhtasaaren tapainen tyyppi ja hälle vielä juntit hurraavat niin toivo on mennyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vink vink Laura on populisti.
Jos kansan miellyttäminen on populismia, niin sanohan kuka ehdokas nyt sitten ei olisi populisti?
Vasemmistoliiton Kyllönen.
No kyllönen nyt tuskin ketään kiihottaakaan missään mielessä. Se kun on jostain syystä paha homma, jos joku lupailee kansalle tasan sitä mitä se oikeasti haluaa ja sanotaan sitten kansankiihotukseksi, populismiksi. En nyt oikein ymmärrä, pitäisikö ne äänestäjät sitten saada puolelleen mahdollisimman vastenmielisillä vaalilupauksilla vai miten?
No jos miettii esim. Soinin politiikkaa, niin suu sanoo toista ja teot onkin sitten eri asia. Eikös perussuomalaisten populismi ole tähän perustunut aiemmin.
Kehitämme tilalle vähäpäästöistä korkean teknologian teollisuutta, jonka tuotteita ja palveluita voi myydä maailmalla korkeaan hintaan. Hyödymme siitä kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä suomalaiset päättäjät ovat tyhmiä, aina ensimmäisinä rynnätään pilkulleen suorittamaan jotain paskadirektiiviä, pitäisi joskus ajatella suomenkin etua, kuten Huhtasaari!
Suomen etu ei ole saastutettu ja kuumennettu planeetta. Missä kuplassa sä kuvittelet eläväsi? Ammutko sata miljoonaa ilmastopakolaista rajalle?
Teidänkaltaisten ihmisten takia meillä valitettavasti ei lajina ole toimia. Jos yhdessä maailman edistyksellisimmistä ja korkeimmin koulutetuista maista presidenttiehdokkaana on Huhtasaaren tapainen tyyppi ja hälle vielä juntit hurraavat niin toivo on mennyt.
Missä maassa sinä elät?,et ainakaan suomessa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Natsi mikä natsi. En usko sanaakaan siitä, mitä rasistit suustaan päästävät.
Mene sinä ja muut samanlaiset terapiaan,ei ole normaalia että näkee natseja jokapaikassa
Eikä ainakaan se että näkee kokkarit, vasemmistopuolueet kaikki kommunisteiksi, se oli typerintä ja löytyy palstapersun julkaisemana!
Vierailija kirjoitti:
Tuo onkin ainoa asia, josta voin olla samaa mieltä Huhtasaaren kanssa.
Paitsi että hän on väärässä, maalailee vaan uhkakuvia kuten eräät ennen brexit-äänestystä, ja typerät uskoo 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Natsi mikä natsi. En usko sanaakaan siitä, mitä rasistit suustaan päästävät.
Mene sinä ja muut samanlaiset terapiaan,ei ole normaalia että näkee natseja jokapaikassa
Eikä ainakaan se että näkee kokkarit, vasemmistopuolueet kaikki kommunisteiksi, se oli typerintä ja löytyy palstapersun julkaisemana!
Ja nyt löytyi se ketä näkee persuja jokapaikassa,varmasti kaupassakin ajattelee että tuo ja tuo on persu,terapiaan mars
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elinkelvottomalla planeetalla ei joka tapauksessa ole teollisuutta. Haluaako Huhtasaari vittu kuolla?
Mutta kerro sinä miten ajattelit elää ilman teollisuutta. Mitä aiot tehdä elääksesi?
”Ilman teollisuutta” on Huhtasaaren ja sinunkaltaistesi kuolemaa tahtovien fatalistien paska olkiukko. Minä haluan uusiutuvia energianlähteitä ja antikapitalistista ajattelua. Talous ei voi perustua rajallisten resurssien maailmassa jatkuvalle kasvulle.
Mitähän uusiutuvia energianlähteitä sä haluat Suomeen ja miksi?
Ja tietenkin talous voi perustua jatkuvalle kasvulle, koska kasvua rajoittavat tekijät eivät ole lähimaillakaan. Ketä se kiinnostaa, että triljoonan vuoden päästä tähdetkin ovat sammuneet? Jos "rajaton" kasvu on jatkunut siihen asti, niin ei ketään enää haittaa, vaikka se sitten tyssäisikin? Käytännössähän ei kukaan mistään teoreettisista rajattomista kasvuista edes haaveile, vaan siitä, että kasvua riittäisi siihen asti, että jokaisella on jotakuinkin aivan kaikki, mitä vain realistisesti voivat haluta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vink vink Laura on populisti.
Jos kansan miellyttäminen on populismia, niin sanohan kuka ehdokas nyt sitten ei olisi populisti?
Vasemmistoliiton Kyllönen.
No kyllönen nyt tuskin ketään kiihottaakaan missään mielessä. Se kun on jostain syystä paha homma, jos joku lupailee kansalle tasan sitä mitä se oikeasti haluaa ja sanotaan sitten kansankiihotukseksi, populismiksi. En nyt oikein ymmärrä, pitäisikö ne äänestäjät sitten saada puolelleen mahdollisimman vastenmielisillä vaalilupauksilla vai miten?
No jos miettii esim. Soinin politiikkaa, niin suu sanoo toista ja teot onkin sitten eri asia. Eikös perussuomalaisten populismi ole tähän perustunut aiemmin.
Joten millä logiikalla Huhtasaarta sitten vastustetaan, jos hän kuitenkin kääntää takkinsa heti vallan saatuaan? Eikö häntä päinvastoin pitäisi kaikkien äänestää, kun ei hän kuitenkaan oikeasti tee mitään mitä hehkuttaa vaan aivan toista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Natsi mikä natsi. En usko sanaakaan siitä, mitä rasistit suustaan päästävät.
Mene sinä ja muut samanlaiset terapiaan,ei ole normaalia että näkee natseja jokapaikassa
Eikä ainakaan se että näkee kokkarit, vasemmistopuolueet kaikki kommunisteiksi, se oli typerintä ja löytyy palstapersun julkaisemana!
Hidas tapaus, huhtasaarta fanittaa kovasti muutkin kuin omat ?
Ja nyt löytyi se ketä näkee persuja jokapaikassa,varmasti kaupassakin ajattelee että tuo ja tuo on persu,terapiaan mars
Ei ollut artikkelissa totuutta yhtään. Ei faktoja, ei numeroita. Ilmeisesti Putkosen tupakka-askin kanteen kirjoitetun vedoksen pohjalta muokattu sepustus.
Mikä teollisuus täältä olisi lähdössä? Laivanrakennus-, talorakennus-, kaivannais-, elintarvike-, elektroniikka-, sähkötekninen-, metallinjalostus-, ajoneuvo-, puunjalostus-, kemianteollisuus vai joku muu?
Veisiköhän Outokumpu Tornion tehtaan mukana ferrokromikaivoksen? Ja Saksaan?
Alkaisikohan Uudenkaupungin autotehdas tehdäkin autoja Oslossa?
Veisiköhän Mayerin telakka Turun telakan Saksan Papenburgiin?
Siirtäisikö Metsä Group juuri valmistuneen energiaa myyntiin asti tuottavan sellutehtaansa Puolaan Äänekoskelta?
Epämääräinen uutinen. Suomessa ei ole ollut tähän asti mitään vaikeuksia toteuttaa tavoitteita ja nykyiset ovat täysin maltilliset. Osa on jo toteutettu vuosia etuajassa.
Vierailija kirjoitti:
Epämääräinen uutinen. Suomessa ei ole ollut tähän asti mitään vaikeuksia toteuttaa tavoitteita ja nykyiset ovat täysin maltilliset. Osa on jo toteutettu vuosia etuajassa.
Olen täysin samaa mieltä.
Lainsäädännön johdosta teollinen tuotanto on energiatehokkuudeltaan toisella tasolla kuin vuosikymmeniä sitten. Samoin päästöt ovat paljon vähäisemmät kuin aiemmin, mutta tehtävää vielä riittää. Alan teollisuuden kehitys auttaa viemään Suomessa kehitettyä tekniikkaa maailmalle ja tuo lisää työtä Suomeen. Tätähän tämä puolueaktiivit ei halua vaan varmistaa, että Suomessa on paljon työttömyyttä ja kansa kärsii tehtaiden päästöistä kuin 70-80-luvuilla. Ei jatkoon.
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut artikkelissa totuutta yhtään. Ei faktoja, ei numeroita. Ilmeisesti Putkosen tupakka-askin kanteen kirjoitetun vedoksen pohjalta muokattu sepustus.
Mikä teollisuus täältä olisi lähdössä? Laivanrakennus-, talorakennus-, kaivannais-, elintarvike-, elektroniikka-, sähkötekninen-, metallinjalostus-, ajoneuvo-, puunjalostus-, kemianteollisuus vai joku muu?
Veisiköhän Outokumpu Tornion tehtaan mukana ferrokromikaivoksen? Ja Saksaan?
Alkaisikohan Uudenkaupungin autotehdas tehdäkin autoja Oslossa?
Veisiköhän Mayerin telakka Turun telakan Saksan Papenburgiin?
Siirtäisikö Metsä Group juuri valmistuneen energiaa myyntiin asti tuottavan sellutehtaansa Puolaan Äänekoskelta?
Kaikki teollisuus lähtee joka ei tarvitse suomalaista puuta raaka aineeksi. Äänekosken havukuitusellutehdas on ainoa joka jää koskahavukuitua tarvitaan tehdessä eucalyotusselusta paperia. Sahatavaraa saa halvemmalta Venäjältä. Mutta vihreillehän valtio maksaa palkan niin kauan kuin saa velkaa.
Eihän tässä mitään todellista ilmastonsuojelua tehdä, kun maksetaan vain eri hintoja ja sanktioita eri maissa. Ja ne maat, joissa jo valmiiksi tehdään paljon ilmastonsuojelua ja cleantechiä maksavat vielä enemmän. Isot maat ja toisaalta lähes alkuteolliset köyhät maat pukkaavat ilmakehän ja maan paskaa täyteen ihan omilla ehdoillaan (Kiina, Intia, Venäjä, Usa ja sitten nämä Puolat, Bulgariat, Romaniat ym.)
Tyhmä ämmä, pitäisi suunsa kiinni niin ei aina tarvitsis hävetä.
Luulee kai olevansa olevansa suurikin ajattelija, kun haistattaa ympäristölle vitut, suoraan kopioi ajatuksensa viemäristä muilta blondaavilta hulluilta.
Vierailija kirjoitti:
Perussuomalaisten presidenttiehdokkaan Laura Huhtasaaren mukaan päättäjiemme moraaliselle ylemmyydentunnolle tulee kova hinta, jos samalla häädämme teollisuutemme pois maasta.
Huhtasaaren mukaan Pariisin ilmastoneuvottelujen lopputulos oli Suomen kannalta rujo ja epäreilu.
Huhtasaaren mukaan maissa, joissa päästöinvestoinnit ovat suhteessa kaikkein kalleimpia, pyritään maksimaalisiin päästövähennyksiin.
Huhtasaari pelkää, että jos otamme liian suuren päästövähennystaakan harteillemme, Suomesta lähtee teollisuus.
Laura Huhtasaari piipahti vieraana Sensuroimaton Päivärinta -ohjelmassa.Perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaaren mukaan kaikki muut presidenttiehdokkaat ovat jättäneet jotain kertomatta, kun ovat "hehkuttaneet EU:n ratkaisevaa roolia Pariisin ilmastosopimuksen synnyttämisessä".
- He jättävät tietoisesti kertomatta, ketkä ovat sopimuksen maksumiehiä ja ketkä sillä rahastavat. Päätös korottaa jokaisen suomalaisen asumisen ja liikkumisen hintaa tuntuvasti.
Presidenttiehdokas Huhtasaari pelkää, että kansallisilla päätöksillä ajamme teollisuutta ulos maasta.
Presidenttiehdokas Huhtasaari pelkää, että kansallisilla päätöksillä ajamme teollisuutta ulos maasta. (KIMMO BRANDT)- Uusilla sähköautoilla ajaville päätöksentekijöille tarjotaan avokätisiä verohelpotuksia. Hybridi-Porsche kuuluu tukineen käytännössä nollaveron piiriin, perheenäidin diesel-Toyotaa rangaistaan ankarimman mukaan. Ei tämä näin voi mennä. Valtaenemmistö suomalaisista on jo ajettu pisteeseen, ettei ole enää mitään, mistä ottaa, Huhtasaari toteaa tiedotteessaan.
"Rujo ja epäreilu"
Huhtasaaren mielestä Pariisin ilmastokokouksen tulokset olivat esimerkiksi Suomen kannalta rujot ja epäreilut.
- Hieman taustaa: EU otti Pariisin ilmastokokouksessa kunnianhimoiset päästötavoitteet. Sisäisestä taakanjaosta tuli irvokas näytelmä. Eniten saastuttavat jäsenmaat Puola, Romania ja Bulgaria ilmoittivat välittömästi, etteivät hyväksy sopimusta, joka romuttaisi maiden teollisuuden toimintaedellytykset.
- Jotta EU pystyi allekirjoittamaan sopimuksen, niin suurimpien saastuttajien osuus siirrettiin vähiten saastuttavien maiden kuten Suomen hoidettaviksi. Samalla jätettiin kokonaan huomioimatta, että suomalaiset energia- ja teollisuuslaitokset ovat jo aikaisemmin minimoineet päästönsä.
- Lopputulos oli rujo ja epäreilu. Niissä maissa, joissa päästöjä vähentävät investoinnit olisivat olleet suhteessa edullisimpia, pyritään minimaalisiin päästövähennyksiin. Niissä maissa, joissa investoinnit ovat suhteessa kaikkein kalleimpia, pyritään maksimaalisiin päästövähennyksiin. Nyt EU:ssa sovitulla ilmastopolitiikalla hiilidioksidipäästöt vain lisääntyvät, Huhtasaari sanoo.
"Lähtee teollisuus"
Kansanedustaja, presidenttiehdokas Huhtasaari pelkää, että jos Suomi ottaa liian suuren päästövähennystaakan hoidettavakseen, meiltä lähtee teollisuus.
- Suomi ei voi kilpailla palkoilla, sijainnilla tai raaka-aineilla. Jos teollinen valmistus katoaa ulkomaille, romahtaa hyvinvointimme rahoituspohja. Jos otamme liian suuren päästövähennystaakan harteillemme, Suomesta lähtee teollisuus. Pahimmassa tapauksessa teollisuuttamme siirtyy maihin, jossa ilmastovelvoitteista ei piitata tuon taivaallista.
- Haluankin kysyä: Jos itsensä pettää, niin mitä jää jäljelle? Mitä me saamme vastineeksi vaihtokaupassa, jos kansallisilla päätöksillä häädämme teollisuutemme maastamme? Kyllä tulee hintaa päättäjiemme moraaliselle ylemmyydentunnolle.
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201712182200610879_pi.shtml
Näiden asioiden suhteen Huhtasaari on ihan oikeassa mutta presidenttinä hän ei pystyisi vaikuttamaan mitenkään asiaan. Sen sijaan eduskunnassa hän pystyy vaikuttamaan asioihin mikäli uudet persut pääsevät seuraavaan hallitukseen.
Vierailija kirjoitti:
Mitenkähän sitten vihervasemmistolla suut pantaisiin?
Tietenkin useimmilla heistä on teollisuudella rikastuneet isät, joten ei ehkä koskettaisi suoranaisesti heitä.
Asiahan on nyt niin ettei vihervasemmisto ole tavallisen duunarin asioita ajamassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut artikkelissa totuutta yhtään. Ei faktoja, ei numeroita. Ilmeisesti Putkosen tupakka-askin kanteen kirjoitetun vedoksen pohjalta muokattu sepustus.
Mikä teollisuus täältä olisi lähdössä? Laivanrakennus-, talorakennus-, kaivannais-, elintarvike-, elektroniikka-, sähkötekninen-, metallinjalostus-, ajoneuvo-, puunjalostus-, kemianteollisuus vai joku muu?
Veisiköhän Outokumpu Tornion tehtaan mukana ferrokromikaivoksen? Ja Saksaan?
Alkaisikohan Uudenkaupungin autotehdas tehdäkin autoja Oslossa?
Veisiköhän Mayerin telakka Turun telakan Saksan Papenburgiin?
Siirtäisikö Metsä Group juuri valmistuneen energiaa myyntiin asti tuottavan sellutehtaansa Puolaan Äänekoskelta?Kaikki teollisuus lähtee joka ei tarvitse suomalaista puuta raaka aineeksi. Äänekosken havukuitusellutehdas on ainoa joka jää koskahavukuitua tarvitaan tehdessä eucalyotusselusta paperia. Sahatavaraa saa halvemmalta Venäjältä. Mutta vihreillehän valtio maksaa palkan niin kauan kuin saa velkaa.
Laura, ei lähde, ei.
Havukuidusta saa ihan hyvää paperia vaikka pyllynpyyhintään ilman eucalyotussellua.
Esim. Turun telakalla (laivanrakennusteollisuus) on täystyöllisyys vuosiksi eteenpäin. Ei sitä voi siirtää, Pietariin vaikka Laura haluaisitkin.
Ymmärrän huolesi rahoittajasi eli Norilsk Nickelin Harjavallan tehtaasta, mutta kyllä sekin siellä säilyy. Pikkusen pitää omistajan laittaa sinnekin rahaa ja jättää joki sotkematta.