Lue keskustelun säännöt.
Mistä on oikeasti kysymys, jos ihminen sanoo katuvansa lapsiaan? Täytyy olla jostain muusta
14.12.2017 |
Eihän kukaan oikeasti omia lapsiaan voi katua. Mistä siis on kysymys, jos joku sanoo niin tekevänsä? Kyllähän kaikki omia lapsiaan rakastavat. Vai mitä?
Kommentit (18)
Lapset edustavat hänelle syytä siihen, mistä hän on joutunut luopumaan. Ja se sitten kaduttaa. Eivät varmaan ne lapset itsessään. Vapauden menetys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikävä kyllä kaikki eivät opi ikinä rakastamaan lapsiaan. Kyse voi olla yleisestä kyvyttömyydestä rakastaa, tai jostakin muusta. Silloin lapsiperhearjen raskaus saa katumaan lapsia, kun niitä ei edes rakasta.
Vierailija kirjoitti:
Lapset edustavat hänelle syytä siihen, mistä hän on joutunut luopumaan. Ja se sitten kaduttaa. Eivät varmaan ne lapset itsessään. Vapauden menetys.
Niin varmaan, jos on kovin nuorena saanut lapsensa eikä ole kerennyt ensin esim. opiskella ja matkustella yms.
Jos kaikki rakastaisivat omia lapsiaan, ei lastensuojelun huostaanotot olisi käytännössä ikinä aiheellista, vaan pelkkä tuki jaksamiseen kotiin riittäisi kaikilla.
Monilla voi myös olla, että lapsi on syntynyt vahinkona tosi huonossa elämäntilanteessa, tai lapsi on pistetty alulle kumppanin ylipuhumisen ja suostuttelun tai jopa suoranaisen huijaamisen seurauksena. Monelle voi myös aidosti tulla yllätyksenä, että kuinka paljon lapsiarki vaatii, ja kuinka se ei vain millään sovi tietyn luonteisille ihmisille. Myös silloin voi kaduttaa, jos lapsi on vakavasti sairas, syntymävikainen tai todella haastava erityislapsi.
Maailma ei ole mustavalkoinen. Lasta voi rakastaa täydellä sydämellään, ja silti katua sitä, että se tuli hankittua.
Jos vauva tai lapsi on haastava ja on hirveä univelka. Esim. koliikkivauva tai erityislapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eihän kukaan oikeasti omia lapsiaan voi katua. Mistä siis on kysymys, jos joku sanoo niin tekevänsä? Kyllähän kaikki omia lapsiaan rakastavat. Vai mitä?
Mistä sinä oikein puhut? Onko joku tuttusi kenties sanonut niin? Itse en ole koskaan kenenkään kuullut niin sanoneen enkä usko sen olevan mahdollista normaalilla ihmisellä.
Jos ei omat voimavarat riitä tai vanhemmuuden taidot.... Vanhempien pitäisi huolehtia jaksamisestaan. Voi olla myös vaikea tai haastava elämäntilanne..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Johtuu omasta rajallisuudeesta ja kyvystä kasvattaa lapsensa oikein. Osoittaa todella hekkoa elämänhallintaa, jos joutuu katumaan omia ratkasujaan, eikä osaa itse kasvaa ja kääntää negatiivista positiiviseksi.
Kyllä voi katua. Olisin paljon onnellisempi jos en ois lisääntynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tukiverkoston puuttuminen. Masennus.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä voi katua. Olisin paljon onnellisempi jos en ois lisääntynyt.
Uskot, että olisit onnellisempi, mutta et voi sitä tietää.
Lapsiasi käy kyllä sääliksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Veikkaisin, että se lapsi on tuolloin tultu hankittua ihan väärän ihmisen kanssa.
Liiallinen syyllisyys.
https://www.familyboost.fi/syyllisyys-vanhemman-paras-ystava-pahin-viho…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yllätysraskaus eikä ollut vielä valmis vanhemmaksi..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset edustavat hänelle syytä siihen, mistä hän on joutunut luopumaan. Ja se sitten kaduttaa. Eivät varmaan ne lapset itsessään. Vapauden menetys.
Niin varmaan, jos on kovin nuorena saanut lapsensa eikä ole kerennyt ensin esim. opiskella ja matkustella yms.
Yhtä hyvin sen vapauden menettää myöhemmin, kun on tottunut tekemään vapaasti töitä ja matkustelemaan ja harrastamaan, ja sitten lapset vievät sen mahdollisuuden iäksi.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä voi katua. Olisin paljon onnellisempi jos en ois lisääntynyt.
Perustele. Millä tavalla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän kukaan oikeasti omia lapsiaan voi katua. Mistä siis on kysymys, jos joku sanoo niin tekevänsä? Kyllähän kaikki omia lapsiaan rakastavat. Vai mitä?
Mistä sinä oikein puhut? Onko joku tuttusi kenties sanonut niin? Itse en ole koskaan kenenkään kuullut niin sanoneen enkä usko sen olevan mahdollista normaalilla ihmisellä.
Minun äitini on sanonut minulle. Ei ollut suutuspäissään tai muuten kiihtynyt, kunhan kertoi asiantilan. Puhui muutenkin miten minä (esikoisena) olin pilannut hänen elämänsuunnitelmansa. Opiskelut jäivät, päätyi naimisiin isäni kanssa lyhyen suhteen jälkeen. Molemmat olivat keskenkasvuisia ja liitto pelkkää riitelyä. Sekä isä että äiti olivat vannoneet tahoillaan, etteivät koskaan tulisi hankimaan lapsia. Sitten kävi vahinko. Kumpikaan ei ottanut vastuuta tapahtuneesta vaan syylliseksi päädyin minä.
En muista tarkalleen minkä ikäinen olin kun tiesin asian, mutta ensimmäisillä luokilla. Kymmenvuotiaana muutimme ja tämä tapahtui sitä ennen. Siinä oli paljon pohdittavaa pienessä päässä.
Väsymys ja uupumus.