Pään sisäinen elämä todellisemman tuntuista kuin todellisuus

Rikkaan sisäisen maailman, ja vilkkaan mielikuvituksen omistavana on kyllä helvetin raskasta sairastaa masennusta.

Sairaus myrkyttää sen oman sisäisen todellisuuden, mistä olen aiemmin saanut vain lohtua. Nyt se mielikuvitusmaailma on kääntynyt minua vastaan.

Ennenkuin joku hyökkää kimppuuni, en sano että kenenkään masennus olisi helppoa kestää, puhun vain omista kokemuksista.

Vierailija kirjoitti:

Rikkaan sisäisen maailman, ja vilkkaan mielikuvituksen omistavana on kyllä helvetin raskasta sairastaa masennusta.

Sairaus myrkyttää sen oman sisäisen todellisuuden, mistä olen aiemmin saanut vain lohtua. Nyt se mielikuvitusmaailma on kääntynyt minua vastaan.

Ennenkuin joku hyökkää kimppuuni, enk sano että kenenkään masennus olisi helppoa kestää, puhun vain omista kokemuksista.

Tosi hyvin sanottu, siltä masennus mustakin tuntuu. Mihinkään ei pääse enää pakoon. Kirjoitin aiemmin olevani hoitosuhteessa ja diagnosoitu, mutta ne diagnoosit ei tietty liity siihen että elän kuvitelmissani jotka järjellä tiedostan mielen tuotteiksi. Diagnoosit on masennus ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Ja ne kuvitelmat joissa joskus elin parempaa elämää ja tarinoissa on nykyään vaihtuneet siihen, että sairastun, sekoan, tapahtuu kamalia asioita itselle tai läheisille, tuo sanoi sillä tavalla ja varmasti haukkuu minua nyt kaikille asioista x, y ja z... Näitä koko ajan melkeinpä.

Kuvittelen perheen kuolemaa kun en saa unta ja itken, kunnes usean tunnin jälkeen saatan nukahtaa. Ja näen niin levottomia, painostavia unia että aamulla uuvuttaa...

Tietysti, onhan se oman pään sisus lähempänä!

Vierailija kirjoitti:

Rikkaan sisäisen maailman, ja vilkkaan mielikuvituksen omistavana on kyllä helvetin raskasta sairastaa masennusta.

Sairaus myrkyttää sen oman sisäisen todellisuuden, mistä olen aiemmin saanut vain lohtua. Nyt se mielikuvitusmaailma on kääntynyt minua vastaan.

Ennenkuin joku hyökkää kimppuuni, en sano että kenenkään masennus olisi helppoa kestää, puhun vain omista kokemuksista.

Mietin samaa pari päivää sitten, tosin en olisi osannut ilmaista asiaa yhtä hyvin. 

Ennen minäkin sain lohtua mielikuvitusmaailmasta: kuvittelin itselleni toisenlaisen elämän, toisenlaisen asuinpaikan, jännittävän sosiaalisen elämän jne. Mielikuvituksessani olin rohkeampi ja uskaliaampi, tapasin mukavia ihmisiä ja minulla oli ystäviä. Kehittelin mielessäni myös romanttisia kohtaamisia kuvitteellisten henkilöiden kanssa - tämä voi kuulostaa lapselliselta, mutta etenkin raskaan eron jälkeen sain mielikuvitusmaailmasta paljon voimaa. Siitä on ollut apua eri elämänvaiheissa, kun olen tuntenut itseni yksinäiseksi tai kun on ollut vaikeaa luottaa ihmisiin.

Nyt on sitten käynyt niin, että mielikuvitusmaailman kuvitteelliset ihmiset ovat kääntyneet minua vastaan. En luota edes heihin vaan epäilen heidänkin motiivejaan. 

Tämä voi kertoa ainakin kahdesta asiasta: 1. Olen kyynistynyt; 2. Minun täytyy alkaa elää oikeasti ja yrittää tutustua kunnolla niihin ihmisiin, joita elämässäni on tällä hetkellä oikeasti. Ei kai se kovin vaarallista voi olla?

Ruusu on ruusu on ruusu. Se, mitä on sun pään sisällä, on sun todellisuutta. Todellisuuksia on monia ja ne on aina subjektiivisia konstruktioita arkielämän havainnoista. Tottakai sun omat havainnot ja tulkinnat ympäristöstä ja itsestäsi on todellisuutta sulle, muta se ei ole yksi ja ainoa totuus.