Pitääkö se mielestänne paikkaansa, että amikseen kannattaa mennä, jos tietää, mitä haluaa ja lukioon, jos ei tiedä?
Olen ymmärtänyt, että lukiossakin tehdään aika varhaisessa vaiheessa valintoja, mihin aineisiin panostaa eniten, joilla voi olla isokin vaikutus jatko-opintoihin. Ja onhan amiksenkin jälkeen mahdollista vaihtaa alaa tai jatkaa kolmannelle asteelle.
Kommentit (38)
Vierailija kirjoitti:
skepponen kirjoitti:
Jos haluat mahdollisuuden kunnon palkkaan, niin mene lukioon.
Myös amiksesta on jo pitkään päässyt jatkamaan kolmannelle asteelle, etkö tiennyt sitä? Varsinkin AMK:hon voi olla oikein hyvä pohja.
Joo, mutta yliopistoon on kyllä todella vaikea päästä pelkällä amispohjalla, vaikka paperilla hakukelpoisuus onkin. Ja yliopistostahan niihin kaikkein kovapalkkaisimpiin ammatteihin valmistuu.
Nykyisin ei enää ole alanvaihto toiselle amisalalle aivan niin yksinkertaista kuin ennen. Tässä muutama vuosi sitten tuli uudistus, että yhteishaussa voivat hakea vain peruskoulun päättävät tai ilman tutkintoa olevat. Jo tutkinnon suorittaneet voivat hakea vain aikuiskoulutuksiin. Ylioppilaat voivat myös käsittääkseni hakea vain YO-pohjaisille linjoille, koska "nuorisolinjat" on tarkoitettu pelkän peruskoulun käyneille. Ja aikuis-/YO-linjoilla vaihtoehtovalikoima on huomattavasti suppeampi. Tietysti oppisopimuskoulutus on myös yksi vaihtoehto, mutta paikan saaminen ei välttämättä ole näinä aikoina kovin yksinkertaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu vähän siitäkin, miten ja millaisilla arvosanoilla sen lukion/amiksen suorittaa. Heikoilla lukio-/YO-papereilla on vaikea päästä jatko-opiskeluihin tai ainakin vaihtoehdot ovat hyvin rajoittuneet, kun taas hyvästä amistodistuksesta voi olla paljonkin iloa.
Olisiko tuo jonkinlainen vihje ko. henkilön kyvyistä akateemiseen opiskeluun? Jos ei lukiossa kykene suoriutumaan niin miten kykenisi yliopistossakaan.
Riippuu ihan siitä, johtuvatko heikot arvosanat kyvyistä vai laiskuudesta/motivaation puutteesta.
Kyse ei ole pelkästään helpommasta pääsystä yliopistoon lukiopapereiden avulla.
Yliopistossa on myös huomattavasti helpompi suoriutua opinnoista, jos on käynyt lukion. Lukiossa oppii asioita ja opiskelutaitoja.
Tiedän erään, joka kävi ensin ammattikoulun puuseppälinjan, jonka jälkeen opiskeli opistoasteen insinööriksi ja lopulta diplomi-insinööriksi yliopistossa. Lukiossa ei olisi kuulemma ikimaailmassa pärjännyt. Eli ei se ole mitenkään mahdotonta pärjätä yliopistossa ilman lukiotaustaa.
Ei pidä. Monet meistä ovat kiinnostuneita sivistyksestä.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän erään, joka kävi ensin ammattikoulun puuseppälinjan, jonka jälkeen opiskeli opistoasteen insinööriksi ja lopulta diplomi-insinööriksi yliopistossa. Lukiossa ei olisi kuulemma ikimaailmassa pärjännyt. Eli ei se ole mitenkään mahdotonta pärjätä yliopistossa ilman lukiotaustaa.
Riippuu hieman alasta, juuri teknisellä alalla voikin ehkä onnistua, lääkiksessä tai oikiksessa tulee kyllä olemaan isoja haasteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
skepponen kirjoitti:
Jos haluat mahdollisuuden kunnon palkkaan, niin mene lukioon.
Myös amiksesta on jo pitkään päässyt jatkamaan kolmannelle asteelle, etkö tiennyt sitä? Varsinkin AMK:hon voi olla oikein hyvä pohja.
Joo, mutta yliopistoon on kyllä todella vaikea päästä pelkällä amispohjalla, vaikka paperilla hakukelpoisuus onkin. Ja yliopistostahan niihin kaikkein kovapalkkaisimpiin ammatteihin valmistuu.
Mutta myös amis- tai AMK-pohjaisella ammatilla voi saada ihan mukavan elannon. Osassa niistä on parempi palkka kuin osassa yliopistoammatteja, esim. farmaseuteilla, lastentarhanopettajilla ja kirjastonhoitajilla ei ole kovinkaan kummoinen palkka, vaikka ovatkin akateemisia ammatteja.
m85 kirjoitti:
Niinnoh, lukion jälkeen on mahdollista käydä amistutkinto, mutta toisinpäin erittäin haastavaa olla siellä teinien seassa, jos suunnittelet lääkärin uraa niin lukio tod näkösesti vaaditaan pohjalle, jos haluat raksahommiin niin amis riittänee
Oletko kuullut ilta-/aikuislukioista?
Jos ei ole lukupäätä tai lukuintoa, ei kannata mennä lukioon tuskailemaan sen työmäärän alle. Mieluummin vaikka sitten menee lähäri- tai kampaaja- tai mekaanikko- tai maalarikoulutukseen. Saa ainakin jotkut paperit kouraan ja (paremmin) työtä ja sitten voi miettiä rauhassa, mitä haluaa tehdä. Lukioon pääse aina uudelleen, samoin toiselle amislinjalle - tai mihin sitten haluaakin jatkossa mennä, jos se ensimmäinen ala ei nappaa tarpeeksi. Tai menee vaikka kotitalouskouluun (mikä sen nimi nykyisin onkaan). Tai armeijaan, jos on sen ikäinen.
Miksi monet muuten puhuvat hieman siihen sävyyn, että lukiosta pitäisi mennä automaattisesti yliopistoon, mitä vikaa on AMK:ssa?
Mä kävin lukion, en tiennyt mitä halusin. Sitten kävin amiksen ja nyt olen amk:ssa. Jos vertaan lukiota ja amista niin kyllä amiksen yleistieto elämästä, yhteiskunnasta, maailmasta, historiasta on suppea eikä voi todellakaan verrata toisiinsa. Minusta oli hyvä että kävin lukion, sain sieltä yleissivistystä eli ymmärrän maailman menosta paljon enemmän kuin jos olisin amikseen mennyt heti. Ehdottomasti suosittelen lukiota kaikille, vaikka ei yliopistoon haluaisikaan.
Ei pidä, harva 15 v. tietää, mitä oikeasti tahtoo tehdä aikuisena. Siksi lukio on fiksumpi valinta.
Yleensä vielä juntit vanhemmat ylipuhuvat nuorensa amikseen, kun "ei meidän jonnella/jonnalla sitä lukupäätä ole ja lukio on ihan turhaa hienostelua!". Pitäähän sitä saada lapsi nopeasti nurkista pois pyörimästä, että pääsee tienaamaan omat rahat, kun se lapsilisäkin loppuu!
Kovasti puhutaan lukion puolesta. Mä en näe sitä mitenkään selvänä että lukio olis parempi vaihtoehto. Riippuu niin monesta asiasta. Amiksesta saa ammatin vaikka ei heti valmistumisen jälkeen jaksaisikaan jatkaa opiskelua. Voi siis hankkia jatkoa ajatellen arvokasta työkokemusta ja vaikka säästää jatko-opintoja varten samalla. Lisäksi on varmasti parempi pohja jos jatkaa opiskelua samalla alalla mihin on amiksesta valmistunut. Pelkän lukion jälkeen voi olla vaikea löytää työtä jos ei jaksakaan heti jatkaa opiskelua tai ei saa jatkopaikkaa. Toisekseen huonolla lukio todistuksella ei tee mitään. Jos epäilee että pärjää lukiossa rimaa hipoen kannattaa ehkä mieluummin ottaa hyvät paperit amiksesta.
Riippuu ihan siitä, millaista työtä haluaisi tehdä. Kannattaa myös muistaa, että aina voi vaihtaa, mikäli valinta osoittautuu virheeksi. Lukion jälkeenkin voi käydä amiksen ja amiksen jälkeen aikuislukion.
skepponen kirjoitti:
Jos haluat mahdollisuuden kunnon palkkaan, niin mene lukioon.
No ei ole ihan noin yksioikoista. Esimerkiksi itse tiedän monta amiksesta valmistunutta, joiden nykyisiä palkkoja voisi rahanahne korkeakoulutettu kadehtia. Ravintolakokin papereilla , joskin täysin erilaisella alalla, ystäväni tienaa yli 10 000€/kk nettona.
Jos tietää, että haluaa esim. autonkorjaajaksi tai lähihoitajaksi, niin amikseen. Jos taas tietää haluavansa yliopistoon, niin lukioon. AMK:ssa pärjää molemmilla taustoilla, ei siis väliä, kumman käy sitä ennen.
unohtui se kolmas vaihtoehto, yhdistetty amis ja lukio samaan aikaan, jää ammatti pohjalle ja edelleen samat vaihtoehdot auki ku pelkkää lukiota käynyt