Lue keskustelun säännöt.
Ei huvita mennä vanhemmille jouluksi, kun lapsenlapsia saatuaan eivät enää kiinnostu meistä lapsettomista aikuisista lapsistaan
02.12.2017 |
Nyt viimeisimpänä niittinä äiti soitti ja ilmoitusasiana totesi, että ei sitten osteta aikuisille lahjoja, kun on jo tuota pikkuväkeäkin taas. No mikäpä siinä sitten, enhän minä voi pakottaa ketään ostamaan lahjaa itselleni, mutta olisihan se nyt ihan kiva saada vaikka pyjama tai joku kirja.
Meitä on siis kolme lasta, isosiskolla on kolme lasta itselleen ja minä ja pikkuveli ollaan +20-vuotiaita lapsettomia nuoria aikuisia. Jo pari viime joulua ovat olleet sitä, että kaikki meille aiemmin tärkeät jouluperinteet on muutettu sellaisiksi, että ne sopivat pikkulapsille. Ei enää käydä hautausmaalla myöhään illasta kun se on kauneimmillaan, ruoka syödään joskus yhdeltä että lapset pääsevät avaamaan pakettejaan kahdelta ja sitten pitää jaksaa koko loppuilta ihastella, miten nyt on niin lysti katsoa lasten iloa. Ei voi katsoa telkkarista minkään ihanan sarjan jouluspesiaalia kun ne eivät sovi lapsille ja niin edelleen. Ei siinä mitään, siskon lapset ovat kivoja, mutta jotenkin tosta joulusta huokuu niin se, että millään muulla ei ole väliä kuin sillä, että lapsilla on kivaa. Joulu on tosiaan lasten juhla, ja vain ja ainoastaan lasten tässä perheessä...
Melkein mietin että mitä jos jäisi vain kotiin, mutta sitäkin saa sitten selitellä eikä kehtaa sosiaalisen paineen vuoksi töissä kertoa, että jouluna makasin yksin omalla sohvallani käsi Julia-rasiassa ja katsoin romanttisia komedioita. Ja koska junaliikennöinti lakkaa jouluaattona, ei voi myöskään mennä vain jouluillaksi käymään, kun välimatkaa on kuitenkin melkolailla. Autoa ei ole käytettävissä.
Onko muilla tällaisia tuntemuksia, vai olenko minä vaan jotenkin hirveän inhottava ja itsekäs ihmisp*rse kun tällaisia kehtaan edes ajatella?
Kommentit (742)
Syövätkö pienet lapset sitten päivän ainoan varsinaisen ateriansa siinä puolenpäivän jälkeen? Sitten ehkä jotenkin ymmärrän, miksi päivällinen pitää syödä lounasaikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyn nyt ihan riitaa haastamatta, kun ketjussa ilmeisesti on lapsellisia kirjoittajia, että miten te olette huomioineet lapsettomat sisaruksenne, jos vietätte tuolla lailla lapsuudenperheen kesken joulua? Toivotatteko hyvää joulua, kysyttekö kuulumisia, mietittekö ylipäätään mitä sisarus saattaisi joulunvietolta haluta?
Olen huomioinut aivan samalla tavalla kuin olen huomioinut kaikki muutkin paikalla olevat aikuiset. En ole koskaan edes ajatellut, että lapsettomia pitäisi huomioida jotenkin eri tavalla kuin muita.
Meillä on nyt kolmas joulu, jolloin joulua viettää neljä sukupolvea. Ja joulu järjestetään taas suvun pikkuväen ehdoilla. Tämä ei ole kenellekään ongelma, koska jokainen paikalla oleva aikuinen on ollut itsekin lapsi ja saanut aikoinaan joulunsa "parrasvaloissa". Aivan samalla tavalla kuin on joulun järjestämisvastuu siirtynyt sukupolvelta toiselle, on myös huomion keskipisteenä oleminen siirtynyt sukupolvelta toiselle. Ilman ongelmia. Serkuksia on neljä ja heistä kaksi on tahoillaan naimisissa. Toisella heistä on nämä pienet lapset. Yksi serkuksista on avoliitosta ja yksi on sinkku. Jouluna - kuten muulloinkin tavatessamme - lapsilla on paljon viihdyttäjiä ja peräänkatsojia, joten aikuisille jää ihan riittävästi aikaa jutella keskenäänkin. Itseasiassa serkuksista juuri lapsettomat ovat innokkaimpia viihdyttämään taaperoita. Porukan sinkku on nuorimies, joka mielellään toimii joulupukkina ja leikittää ja laulattaa serkkunsa lapsia. Kaksi muuta lapsetonta serkusta ovat naisia ja tykkäävät todella paljon näistä taaperoista. Sellaista hetkeä ei olekaan, etteikö ainakin joku aikuisista katsoisi lasten perään ja huolehtisi, että lapsilla on hauskaa.
Mulle tuli mieleeni, että ovatko nämä lasten saamasta huomiosta katkerat lapsettomat niitä, joiden lapsuudessa joulua on vietetty aikuisten ehdoilla? Ja nyt, kun joulunvietto on muuttunut ja seuraava sukupolvi saakin enemmän huomioita, he kokevat jonkinlaista universaalia epäoikeudenmukaisuutta jäätyään aikoinaan itse vaille sitä huomioita, jota seuraavan sukupolven lapset nyt saavat? Vai mistä tuo johtuu?
Edelleen tuo hölmö ajatus, että aikuinen olisi lapsille kateellinen huomiosta ja parrasvaloissa olemisesta. Vai sitäkö aiempien jouluperinteiden kaipaaminen mielestänne onkin? Että jos haluaisi sen perinteisen joulupöydän tavanomaiseen päivällisaikaan eikä keskipäivällä, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Jos haluaa katsoa lempisarjansa joulujakson telkkarista, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Yhteisen hautausmaareissun toivominen iltaan on parrasvaloihin kaipaamista? Edes yhden joululahjan toivominen tarkoittaa, että kateellinen lasten leluista?
Tästä on nyt reilusti yli 30 sivua jankattu, eikä perusasia tunnut vieläkään menevän perille. Hakekaa jostain rautalankaa. Paljon.
Jos kaipaa yhteistä hautausmaareissua, sen ajankohta kannattaa sopia siten, että lapset eivät ole vielä yöunilla. Ei voi oikeasti olla niin vaikea ymmärtää, että pienet lapset tarvitsevat säännöllisiä päivärutiineja. Kun lapset kasvavat, rutiinien merkitys vähenee. Ja jos halutaan, että myös lapset ovat jouluna ruokapöydässä, ei kannata valita sellaista ajankohtaa, että lapset ovat just tuntia tai kahta aiemmin jo syöneet. Ei niille silloin joulupöydässä maistu yhtään mikään, kun ei ole nälkä. Me aikuiset voidaan mättää jouluruuat vaikka puoli tuntia sen jälkeen, kun olemme syöneet pizzeria pizzan, mutta lapset eivät toimi niin. Ja mitä tulee tuohon lempisarjan katsomiseen telkkarista, niin mä en todellakaan ymmärrä, miksi sitä pitää mennä katsomaan juuri suvun joulunviettoon. Eikö sitä nyt saa vaikka otettua tallenteelle ja katsottua joulupäivänä? Tai katsoa vaikka toisessa huoneessa tabletilta, jos se on nähtävissä myös netistä. Meillä tosin tuollaista ongelmaa ei edes olisi, koska multa löytyy telkkari myös yläkerrasta makuuhuoneesta, jos joku nyt ehdottomasti haluaa jouluaattona katsoa lempisarjaansa telkkarista. Kukaan ei ole koskaan vielä halunnut meidän jouluissamme mennä katsomaan telkkaria, koska joulunvietossamme se yhdessäolo on aika keskeistä ja telkkaria voidaan katsoa kotonakin.
Jouluperinteet muuttuvat, kun sukuun tulee uusia ihmisiä. Tulee miniöitä ja vävyjä, lankoja ja kälyjä, anoppeja ja appiukkoja. Tulee uusia lapsia. Voi tulla jopa uusperheen lapsia, jotka eivät ole edes mitään sukua. Ei se oman lapsuuden joulu pysy enää samana, kun porukkaa on enemmän. On tehtävä kompromisseja. Tai sitten vietettävä ihan oma joulu just niinkuin haluaa.
Mitä tulee noihin lahjoihin, nykyisin tuntuu olevan aika tavallista, että jossain vaiheessa aikuiset lakkaavat lahjomasta toisiaan. Huomataan, että "minä ostan sinulle yöpaidan ja suklaarasian ja sinä ostat minulle yöpaidan ja suklaarasian" alkaa olla ihan älytöntä. Meillä kävi yhdessä vaiheessa niin, että alettiin antaa toisillemme lahjakortteja. Sama kuin olisi seteleitä vaihtanut kädestä toiseen.
Siinä sitä taas tuli jargonia ilman vastausta varsinaiseen kysymykseen. Jotain puppulausegeneraattoriako käytät apuna, vai oletko ihan luonnonlahjakkuus?
No kerropa nyt mulle sitten, fiksumpi kun kerran olet, että miksi aikuisena joulun pitäisi olla samanlainen kuin se oli lapsena? Varsinkaan, jos sitä joulua ei vaivaudu järjestämään itse?
Ei, vaan yritän kysyä mahdollisimman yksinkertaisesti. Jos aikuinen haluaa säilyttää muutamia itselleen tärkeitä jouluperinteitä, onko hän kateellinen lasten saamasta huomiosta? Nyt ei tarvitse miettiä hautausmaaretken käytännön järjestelyjä tai suklaarasioiden vaihtamisen mielekkyyttä. Vai yksinkertaisesti KYLLÄ vai EI?
Vastaus tuohon on tietenkin EI. Mutta sen aikuisen täytyy kuitenkin ymmärtää, että hän voi järjestää itselleen juuri sellaisen joulun kuin itse haluaa. Jos hän ei siedä sitä, että lapset saavat enemmän huomiota, kannattaa viettää joulunsa siten, ettei paikalla ole lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani ovat kuolleet hiljattain ja heidän kuolemansa jälkeen joulu ei tunnu enää joululta enkä juhli joulua mitenkään. Uusia ihmisiä tavatessa joulun lähestyessä he automaattisesti tiedustelevat joulusuunnitelmistani ja tuntuu nololta vastata heidän uteluihinsa. Suomessa on paljon yksinäisiä ihmisiä tai sellaisia jotka eivät vietä joulua, esimerkiksi muslimit, jehovantodistajat ja juutalaiset. Olen harkinnut että vastaan seuraavaksi kun näitä kyselyjä tulee että uskontooni ei kuulu joulun vietto.
et pysty menemään Joulukirkkoon, ja laulamaan joululauluja, tai käymäään haudoilla? Sitähän se Joulu on, Jeesuslapsi syntyi maailmaan vapahtajaksi ,ei mitään muuta.
Tätä se on kun ei edes tiedetä miksi Joulua juhlistetaan.
Miksi täällä on niin monta aloittajaa mollaavaa kommenttia? Ei kai keskustelupalstan tarkoitus ole toinen toisensa mielen pahoittaminen, vaan asioiden pohtiminen hyvässä sovussa.
Luehan muutama lapsettomankin kommentti. Äidit on yhtenäisenä joukkona jälleen kerran ehtaan av-tyyliin kirottu alimpaan helvettiin. Se siitä pohtimisesta hyvässä sovussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyn nyt ihan riitaa haastamatta, kun ketjussa ilmeisesti on lapsellisia kirjoittajia, että miten te olette huomioineet lapsettomat sisaruksenne, jos vietätte tuolla lailla lapsuudenperheen kesken joulua? Toivotatteko hyvää joulua, kysyttekö kuulumisia, mietittekö ylipäätään mitä sisarus saattaisi joulunvietolta haluta?
Olen huomioinut aivan samalla tavalla kuin olen huomioinut kaikki muutkin paikalla olevat aikuiset. En ole koskaan edes ajatellut, että lapsettomia pitäisi huomioida jotenkin eri tavalla kuin muita.
Meillä on nyt kolmas joulu, jolloin joulua viettää neljä sukupolvea. Ja joulu järjestetään taas suvun pikkuväen ehdoilla. Tämä ei ole kenellekään ongelma, koska jokainen paikalla oleva aikuinen on ollut itsekin lapsi ja saanut aikoinaan joulunsa "parrasvaloissa". Aivan samalla tavalla kuin on joulun järjestämisvastuu siirtynyt sukupolvelta toiselle, on myös huomion keskipisteenä oleminen siirtynyt sukupolvelta toiselle. Ilman ongelmia. Serkuksia on neljä ja heistä kaksi on tahoillaan naimisissa. Toisella heistä on nämä pienet lapset. Yksi serkuksista on avoliitosta ja yksi on sinkku. Jouluna - kuten muulloinkin tavatessamme - lapsilla on paljon viihdyttäjiä ja peräänkatsojia, joten aikuisille jää ihan riittävästi aikaa jutella keskenäänkin. Itseasiassa serkuksista juuri lapsettomat ovat innokkaimpia viihdyttämään taaperoita. Porukan sinkku on nuorimies, joka mielellään toimii joulupukkina ja leikittää ja laulattaa serkkunsa lapsia. Kaksi muuta lapsetonta serkusta ovat naisia ja tykkäävät todella paljon näistä taaperoista. Sellaista hetkeä ei olekaan, etteikö ainakin joku aikuisista katsoisi lasten perään ja huolehtisi, että lapsilla on hauskaa.
Mulle tuli mieleeni, että ovatko nämä lasten saamasta huomiosta katkerat lapsettomat niitä, joiden lapsuudessa joulua on vietetty aikuisten ehdoilla? Ja nyt, kun joulunvietto on muuttunut ja seuraava sukupolvi saakin enemmän huomioita, he kokevat jonkinlaista universaalia epäoikeudenmukaisuutta jäätyään aikoinaan itse vaille sitä huomioita, jota seuraavan sukupolven lapset nyt saavat? Vai mistä tuo johtuu?
Edelleen tuo hölmö ajatus, että aikuinen olisi lapsille kateellinen huomiosta ja parrasvaloissa olemisesta. Vai sitäkö aiempien jouluperinteiden kaipaaminen mielestänne onkin? Että jos haluaisi sen perinteisen joulupöydän tavanomaiseen päivällisaikaan eikä keskipäivällä, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Jos haluaa katsoa lempisarjansa joulujakson telkkarista, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Yhteisen hautausmaareissun toivominen iltaan on parrasvaloihin kaipaamista? Edes yhden joululahjan toivominen tarkoittaa, että kateellinen lasten leluista?
Tästä on nyt reilusti yli 30 sivua jankattu, eikä perusasia tunnut vieläkään menevän perille. Hakekaa jostain rautalankaa. Paljon.
Jos kaipaa yhteistä hautausmaareissua, sen ajankohta kannattaa sopia siten, että lapset eivät ole vielä yöunilla. Ei voi oikeasti olla niin vaikea ymmärtää, että pienet lapset tarvitsevat säännöllisiä päivärutiineja. Kun lapset kasvavat, rutiinien merkitys vähenee. Ja jos halutaan, että myös lapset ovat jouluna ruokapöydässä, ei kannata valita sellaista ajankohtaa, että lapset ovat just tuntia tai kahta aiemmin jo syöneet. Ei niille silloin joulupöydässä maistu yhtään mikään, kun ei ole nälkä. Me aikuiset voidaan mättää jouluruuat vaikka puoli tuntia sen jälkeen, kun olemme syöneet pizzeria pizzan, mutta lapset eivät toimi niin. Ja mitä tulee tuohon lempisarjan katsomiseen telkkarista, niin mä en todellakaan ymmärrä, miksi sitä pitää mennä katsomaan juuri suvun joulunviettoon. Eikö sitä nyt saa vaikka otettua tallenteelle ja katsottua joulupäivänä? Tai katsoa vaikka toisessa huoneessa tabletilta, jos se on nähtävissä myös netistä. Meillä tosin tuollaista ongelmaa ei edes olisi, koska multa löytyy telkkari myös yläkerrasta makuuhuoneesta, jos joku nyt ehdottomasti haluaa jouluaattona katsoa lempisarjaansa telkkarista. Kukaan ei ole koskaan vielä halunnut meidän jouluissamme mennä katsomaan telkkaria, koska joulunvietossamme se yhdessäolo on aika keskeistä ja telkkaria voidaan katsoa kotonakin.
Jouluperinteet muuttuvat, kun sukuun tulee uusia ihmisiä. Tulee miniöitä ja vävyjä, lankoja ja kälyjä, anoppeja ja appiukkoja. Tulee uusia lapsia. Voi tulla jopa uusperheen lapsia, jotka eivät ole edes mitään sukua. Ei se oman lapsuuden joulu pysy enää samana, kun porukkaa on enemmän. On tehtävä kompromisseja. Tai sitten vietettävä ihan oma joulu just niinkuin haluaa.
Mitä tulee noihin lahjoihin, nykyisin tuntuu olevan aika tavallista, että jossain vaiheessa aikuiset lakkaavat lahjomasta toisiaan. Huomataan, että "minä ostan sinulle yöpaidan ja suklaarasian ja sinä ostat minulle yöpaidan ja suklaarasian" alkaa olla ihan älytöntä. Meillä kävi yhdessä vaiheessa niin, että alettiin antaa toisillemme lahjakortteja. Sama kuin olisi seteleitä vaihtanut kädestä toiseen.
Siinä sitä taas tuli jargonia ilman vastausta varsinaiseen kysymykseen. Jotain puppulausegeneraattoriako käytät apuna, vai oletko ihan luonnonlahjakkuus?
No kerropa nyt mulle sitten, fiksumpi kun kerran olet, että miksi aikuisena joulun pitäisi olla samanlainen kuin se oli lapsena? Varsinkaan, jos sitä joulua ei vaivaudu järjestämään itse?
Ei, vaan yritän kysyä mahdollisimman yksinkertaisesti. Jos aikuinen haluaa säilyttää muutamia itselleen tärkeitä jouluperinteitä, onko hän kateellinen lasten saamasta huomiosta? Nyt ei tarvitse miettiä hautausmaaretken käytännön järjestelyjä tai suklaarasioiden vaihtamisen mielekkyyttä. Vai yksinkertaisesti KYLLÄ vai EI?
Vastaus tuohon on tietenkin EI. Mutta sen aikuisen täytyy kuitenkin ymmärtää, että hän voi järjestää itselleen juuri sellaisen joulun kuin itse haluaa. Jos hän ei siedä sitä, että lapset saavat enemmän huomiota, kannattaa viettää joulunsa siten, ettei paikalla ole lapsia.
Olemme siis vihdoin samaa mieltä siitä, että aloittaja ja moni muu saman kokenut ei ole kateellinen. Halleluja! Ikävää vain, että vastattuasi päätit taas palata lähtöruutuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikuistuminen on vaikeaa. Ei ole ihan helppoa hyväksyä, että lapsuus on takana ja elämä ja ihmiset muuttuvat. Sisko ei lapsia saatuaan ole enää sama sisko, jonka kanssa jouluyönä kikatella ja vertailla lahjoja vaan sisko on ensisijaisesti äiti, sitten vaimo ja vasta sen jälkeen sisko. Aikuiseksi kasvamiseen kuuluu hyväksyä se, ettei olekaan enää ihmisille se kaikista tärkein kuten lapsuudessa vaan heillä on elämässään uusia ihmisiä, jotka he asettavat etusijalle.
Suorastaan tyly näkemys, että perheestä tulisi jotenkin vähemmän tärkeä, kun uusia ihmisiä astuu kuvioon. Sisar on sisar, eikä tunteeni häntä kohtaan muutu, vaikka rinnalle tulisi muutakin. Ymmärrän, että myös minä olen hänelle edelleen tärkeä ja meillä on edelleen oma ainutlaatuinen suhteemme, jota vaalia aina kun tilaisuus sallii. Olkoon ne vaikka sitten satunnaiset kikatteluhetket aikuisinakin.
Enhän mä väittänytkään, että sisar ei olisi tärkeä. Hän vaan ei ole enää kaikista tärkein vaan kaikista tärkeimpiä ovat omat lapset ja puoliso. Sen jälkeen tulevat omat vanhemmat ja sisarukset.
Entä jos puolison kanssa menevät sukset ristiin? Nouseeko sisarus taas pykälän ylöspäin jos tarvitset jakajaa/kuuntelijaa yksinhuoltajan arjen kuormittavuuteen? Vaarallinen, itsekeskeinen tie. En lähtisi arvottamaan suhteita noin. En enää ihmettele, mistä lapsettomien sisarusten paha mieli kumpuaa, kuka haluaa aina tulla vasta muiden, tärkeämpien jälkeen.
Ei vaan siskon asema on sama kuin on ollut ennen eroakin. Onhan sillä siskolla omakin elämänsä. Ja eronneella ystävänsä ja kaverinsa sisarustensa lisäksi. Mä taas en yhtään ihmettele, mistä parisuhdeongelmat ja lasten ja nuorten ongelmat johtuu, jos vanhemmat eivät pidä puolisoaan ja lapsiaan elämänsä tärkeimpinä ihmisinä.
Niin tästähän tässäkin ketjussa on kysymys. Vanhemmat tai vanhempi pitää vain sitä TOISTA lastaan tärkeänä eikä sitä lapsetonta. Totta kai se synnyttää katkeruutta ja kaikenlaista ongelmaa - kun se vielä jouluna niin alleviivataan! Oma lapsi - lapseton tain lapsellinen - pitäisi olla samanarvoisen kohtelun kohteena. Sekä osoittaa arvokkuutta vaikkapa pitämällä vuorovuosin sitä toisenlaista jouluperinnettä yllä. Mitä ei ainakaan meillä oma äitimme koskaan suostunut edes harkitsemaan, koska ne LASTENLAPSET pettyy.
Jää sitten saamatta ne toiset lastenlapset, kun keskittyy vain yhden lapsenlapsiin. Ja ei paljon tule ikävä. Eikä tuoda kukkia haudalle edes.
OMat lapset tulisi AINA olla ykkösinä.
Niin että ähäkutti, siitäs sait , ei tuoda kukkia haudalle.
No kyllä nyt harmittaa!
liittynee martyyriäitien sanontaan.. ei tarvitse tuoda kukkia haudalle eikä itkemään. ei tulla ei. se vaatisi sen molempien lasten arvostuksen ja kunnioituksen, eikä vain sen lapsellisen..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on kyllä sairain ketju jonka Av.lla olen vähään aikaan nähnyt.
Soitan huomenna muorille ja ilmoitan että tänä jouluna ei sitten tule joulukuusta saliin. Minä olen päättänyt että kuusi saa kasvaa metsässä. Tänä vuonna ei tule myöskään joulukinkkua, eikä graavia, ei polteta jouluvaloja, säästetään rahaa. Minä vain päättelen ja ilmoittelen muille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyn nyt ihan riitaa haastamatta, kun ketjussa ilmeisesti on lapsellisia kirjoittajia, että miten te olette huomioineet lapsettomat sisaruksenne, jos vietätte tuolla lailla lapsuudenperheen kesken joulua? Toivotatteko hyvää joulua, kysyttekö kuulumisia, mietittekö ylipäätään mitä sisarus saattaisi joulunvietolta haluta?
Olen huomioinut aivan samalla tavalla kuin olen huomioinut kaikki muutkin paikalla olevat aikuiset. En ole koskaan edes ajatellut, että lapsettomia pitäisi huomioida jotenkin eri tavalla kuin muita.
Meillä on nyt kolmas joulu, jolloin joulua viettää neljä sukupolvea. Ja joulu järjestetään taas suvun pikkuväen ehdoilla. Tämä ei ole kenellekään ongelma, koska jokainen paikalla oleva aikuinen on ollut itsekin lapsi ja saanut aikoinaan joulunsa "parrasvaloissa". Aivan samalla tavalla kuin on joulun järjestämisvastuu siirtynyt sukupolvelta toiselle, on myös huomion keskipisteenä oleminen siirtynyt sukupolvelta toiselle. Ilman ongelmia. Serkuksia on neljä ja heistä kaksi on tahoillaan naimisissa. Toisella heistä on nämä pienet lapset. Yksi serkuksista on avoliitosta ja yksi on sinkku. Jouluna - kuten muulloinkin tavatessamme - lapsilla on paljon viihdyttäjiä ja peräänkatsojia, joten aikuisille jää ihan riittävästi aikaa jutella keskenäänkin. Itseasiassa serkuksista juuri lapsettomat ovat innokkaimpia viihdyttämään taaperoita. Porukan sinkku on nuorimies, joka mielellään toimii joulupukkina ja leikittää ja laulattaa serkkunsa lapsia. Kaksi muuta lapsetonta serkusta ovat naisia ja tykkäävät todella paljon näistä taaperoista. Sellaista hetkeä ei olekaan, etteikö ainakin joku aikuisista katsoisi lasten perään ja huolehtisi, että lapsilla on hauskaa.
Mulle tuli mieleeni, että ovatko nämä lasten saamasta huomiosta katkerat lapsettomat niitä, joiden lapsuudessa joulua on vietetty aikuisten ehdoilla? Ja nyt, kun joulunvietto on muuttunut ja seuraava sukupolvi saakin enemmän huomioita, he kokevat jonkinlaista universaalia epäoikeudenmukaisuutta jäätyään aikoinaan itse vaille sitä huomioita, jota seuraavan sukupolven lapset nyt saavat? Vai mistä tuo johtuu?
Edelleen tuo hölmö ajatus, että aikuinen olisi lapsille kateellinen huomiosta ja parrasvaloissa olemisesta. Vai sitäkö aiempien jouluperinteiden kaipaaminen mielestänne onkin? Että jos haluaisi sen perinteisen joulupöydän tavanomaiseen päivällisaikaan eikä keskipäivällä, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Jos haluaa katsoa lempisarjansa joulujakson telkkarista, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Yhteisen hautausmaareissun toivominen iltaan on parrasvaloihin kaipaamista? Edes yhden joululahjan toivominen tarkoittaa, että kateellinen lasten leluista?
Tästä on nyt reilusti yli 30 sivua jankattu, eikä perusasia tunnut vieläkään menevän perille. Hakekaa jostain rautalankaa. Paljon.
Jos kaipaa yhteistä hautausmaareissua, sen ajankohta kannattaa sopia siten, että lapset eivät ole vielä yöunilla. Ei voi oikeasti olla niin vaikea ymmärtää, että pienet lapset tarvitsevat säännöllisiä päivärutiineja. Kun lapset kasvavat, rutiinien merkitys vähenee. Ja jos halutaan, että myös lapset ovat jouluna ruokapöydässä, ei kannata valita sellaista ajankohtaa, että lapset ovat just tuntia tai kahta aiemmin jo syöneet. Ei niille silloin joulupöydässä maistu yhtään mikään, kun ei ole nälkä. Me aikuiset voidaan mättää jouluruuat vaikka puoli tuntia sen jälkeen, kun olemme syöneet pizzeria pizzan, mutta lapset eivät toimi niin. Ja mitä tulee tuohon lempisarjan katsomiseen telkkarista, niin mä en todellakaan ymmärrä, miksi sitä pitää mennä katsomaan juuri suvun joulunviettoon. Eikö sitä nyt saa vaikka otettua tallenteelle ja katsottua joulupäivänä? Tai katsoa vaikka toisessa huoneessa tabletilta, jos se on nähtävissä myös netistä. Meillä tosin tuollaista ongelmaa ei edes olisi, koska multa löytyy telkkari myös yläkerrasta makuuhuoneesta, jos joku nyt ehdottomasti haluaa jouluaattona katsoa lempisarjaansa telkkarista. Kukaan ei ole koskaan vielä halunnut meidän jouluissamme mennä katsomaan telkkaria, koska joulunvietossamme se yhdessäolo on aika keskeistä ja telkkaria voidaan katsoa kotonakin.
Jouluperinteet muuttuvat, kun sukuun tulee uusia ihmisiä. Tulee miniöitä ja vävyjä, lankoja ja kälyjä, anoppeja ja appiukkoja. Tulee uusia lapsia. Voi tulla jopa uusperheen lapsia, jotka eivät ole edes mitään sukua. Ei se oman lapsuuden joulu pysy enää samana, kun porukkaa on enemmän. On tehtävä kompromisseja. Tai sitten vietettävä ihan oma joulu just niinkuin haluaa.
Mitä tulee noihin lahjoihin, nykyisin tuntuu olevan aika tavallista, että jossain vaiheessa aikuiset lakkaavat lahjomasta toisiaan. Huomataan, että "minä ostan sinulle yöpaidan ja suklaarasian ja sinä ostat minulle yöpaidan ja suklaarasian" alkaa olla ihan älytöntä. Meillä kävi yhdessä vaiheessa niin, että alettiin antaa toisillemme lahjakortteja. Sama kuin olisi seteleitä vaihtanut kädestä toiseen.
Siinä sitä taas tuli jargonia ilman vastausta varsinaiseen kysymykseen. Jotain puppulausegeneraattoriako käytät apuna, vai oletko ihan luonnonlahjakkuus?
No kerropa nyt mulle sitten, fiksumpi kun kerran olet, että miksi aikuisena joulun pitäisi olla samanlainen kuin se oli lapsena? Varsinkaan, jos sitä joulua ei vaivaudu järjestämään itse?
Ei, vaan yritän kysyä mahdollisimman yksinkertaisesti. Jos aikuinen haluaa säilyttää muutamia itselleen tärkeitä jouluperinteitä, onko hän kateellinen lasten saamasta huomiosta? Nyt ei tarvitse miettiä hautausmaaretken käytännön järjestelyjä tai suklaarasioiden vaihtamisen mielekkyyttä. Vai yksinkertaisesti KYLLÄ vai EI?
Vastaus tuohon on tietenkin EI. Mutta sen aikuisen täytyy kuitenkin ymmärtää, että hän voi järjestää itselleen juuri sellaisen joulun kuin itse haluaa. Jos hän ei siedä sitä, että lapset saavat enemmän huomiota, kannattaa viettää joulunsa siten, ettei paikalla ole lapsia.
Yritä nyt päättää mitä mieltä olet :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyn nyt ihan riitaa haastamatta, kun ketjussa ilmeisesti on lapsellisia kirjoittajia, että miten te olette huomioineet lapsettomat sisaruksenne, jos vietätte tuolla lailla lapsuudenperheen kesken joulua? Toivotatteko hyvää joulua, kysyttekö kuulumisia, mietittekö ylipäätään mitä sisarus saattaisi joulunvietolta haluta?
Olen huomioinut aivan samalla tavalla kuin olen huomioinut kaikki muutkin paikalla olevat aikuiset. En ole koskaan edes ajatellut, että lapsettomia pitäisi huomioida jotenkin eri tavalla kuin muita.
Meillä on nyt kolmas joulu, jolloin joulua viettää neljä sukupolvea. Ja joulu järjestetään taas suvun pikkuväen ehdoilla. Tämä ei ole kenellekään ongelma, koska jokainen paikalla oleva aikuinen on ollut itsekin lapsi ja saanut aikoinaan joulunsa "parrasvaloissa". Aivan samalla tavalla kuin on joulun järjestämisvastuu siirtynyt sukupolvelta toiselle, on myös huomion keskipisteenä oleminen siirtynyt sukupolvelta toiselle. Ilman ongelmia. Serkuksia on neljä ja heistä kaksi on tahoillaan naimisissa. Toisella heistä on nämä pienet lapset. Yksi serkuksista on avoliitosta ja yksi on sinkku. Jouluna - kuten muulloinkin tavatessamme - lapsilla on paljon viihdyttäjiä ja peräänkatsojia, joten aikuisille jää ihan riittävästi aikaa jutella keskenäänkin. Itseasiassa serkuksista juuri lapsettomat ovat innokkaimpia viihdyttämään taaperoita. Porukan sinkku on nuorimies, joka mielellään toimii joulupukkina ja leikittää ja laulattaa serkkunsa lapsia. Kaksi muuta lapsetonta serkusta ovat naisia ja tykkäävät todella paljon näistä taaperoista. Sellaista hetkeä ei olekaan, etteikö ainakin joku aikuisista katsoisi lasten perään ja huolehtisi, että lapsilla on hauskaa.
Mulle tuli mieleeni, että ovatko nämä lasten saamasta huomiosta katkerat lapsettomat niitä, joiden lapsuudessa joulua on vietetty aikuisten ehdoilla? Ja nyt, kun joulunvietto on muuttunut ja seuraava sukupolvi saakin enemmän huomioita, he kokevat jonkinlaista universaalia epäoikeudenmukaisuutta jäätyään aikoinaan itse vaille sitä huomioita, jota seuraavan sukupolven lapset nyt saavat? Vai mistä tuo johtuu?
Edelleen tuo hölmö ajatus, että aikuinen olisi lapsille kateellinen huomiosta ja parrasvaloissa olemisesta. Vai sitäkö aiempien jouluperinteiden kaipaaminen mielestänne onkin? Että jos haluaisi sen perinteisen joulupöydän tavanomaiseen päivällisaikaan eikä keskipäivällä, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Jos haluaa katsoa lempisarjansa joulujakson telkkarista, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Yhteisen hautausmaareissun toivominen iltaan on parrasvaloihin kaipaamista? Edes yhden joululahjan toivominen tarkoittaa, että kateellinen lasten leluista?
Tästä on nyt reilusti yli 30 sivua jankattu, eikä perusasia tunnut vieläkään menevän perille. Hakekaa jostain rautalankaa. Paljon.
Jos kaipaa yhteistä hautausmaareissua, sen ajankohta kannattaa sopia siten, että lapset eivät ole vielä yöunilla. Ei voi oikeasti olla niin vaikea ymmärtää, että pienet lapset tarvitsevat säännöllisiä päivärutiineja. Kun lapset kasvavat, rutiinien merkitys vähenee. Ja jos halutaan, että myös lapset ovat jouluna ruokapöydässä, ei kannata valita sellaista ajankohtaa, että lapset ovat just tuntia tai kahta aiemmin jo syöneet. Ei niille silloin joulupöydässä maistu yhtään mikään, kun ei ole nälkä. Me aikuiset voidaan mättää jouluruuat vaikka puoli tuntia sen jälkeen, kun olemme syöneet pizzeria pizzan, mutta lapset eivät toimi niin. Ja mitä tulee tuohon lempisarjan katsomiseen telkkarista, niin mä en todellakaan ymmärrä, miksi sitä pitää mennä katsomaan juuri suvun joulunviettoon. Eikö sitä nyt saa vaikka otettua tallenteelle ja katsottua joulupäivänä? Tai katsoa vaikka toisessa huoneessa tabletilta, jos se on nähtävissä myös netistä. Meillä tosin tuollaista ongelmaa ei edes olisi, koska multa löytyy telkkari myös yläkerrasta makuuhuoneesta, jos joku nyt ehdottomasti haluaa jouluaattona katsoa lempisarjaansa telkkarista. Kukaan ei ole koskaan vielä halunnut meidän jouluissamme mennä katsomaan telkkaria, koska joulunvietossamme se yhdessäolo on aika keskeistä ja telkkaria voidaan katsoa kotonakin.
Jouluperinteet muuttuvat, kun sukuun tulee uusia ihmisiä. Tulee miniöitä ja vävyjä, lankoja ja kälyjä, anoppeja ja appiukkoja. Tulee uusia lapsia. Voi tulla jopa uusperheen lapsia, jotka eivät ole edes mitään sukua. Ei se oman lapsuuden joulu pysy enää samana, kun porukkaa on enemmän. On tehtävä kompromisseja. Tai sitten vietettävä ihan oma joulu just niinkuin haluaa.
Mitä tulee noihin lahjoihin, nykyisin tuntuu olevan aika tavallista, että jossain vaiheessa aikuiset lakkaavat lahjomasta toisiaan. Huomataan, että "minä ostan sinulle yöpaidan ja suklaarasian ja sinä ostat minulle yöpaidan ja suklaarasian" alkaa olla ihan älytöntä. Meillä kävi yhdessä vaiheessa niin, että alettiin antaa toisillemme lahjakortteja. Sama kuin olisi seteleitä vaihtanut kädestä toiseen.
Siinä sitä taas tuli jargonia ilman vastausta varsinaiseen kysymykseen. Jotain puppulausegeneraattoriako käytät apuna, vai oletko ihan luonnonlahjakkuus?
No kerropa nyt mulle sitten, fiksumpi kun kerran olet, että miksi aikuisena joulun pitäisi olla samanlainen kuin se oli lapsena? Varsinkaan, jos sitä joulua ei vaivaudu järjestämään itse?
Ei, vaan yritän kysyä mahdollisimman yksinkertaisesti. Jos aikuinen haluaa säilyttää muutamia itselleen tärkeitä jouluperinteitä, onko hän kateellinen lasten saamasta huomiosta? Nyt ei tarvitse miettiä hautausmaaretken käytännön järjestelyjä tai suklaarasioiden vaihtamisen mielekkyyttä. Vai yksinkertaisesti KYLLÄ vai EI?
Vastaus tuohon on tietenkin EI. Mutta sen aikuisen täytyy kuitenkin ymmärtää, että hän voi järjestää itselleen juuri sellaisen joulun kuin itse haluaa. Jos hän ei siedä sitä, että lapset saavat enemmän huomiota, kannattaa viettää joulunsa siten, ettei paikalla ole lapsia.
Olemme siis vihdoin samaa mieltä siitä, että aloittaja ja moni muu saman kokenut ei ole kateellinen. Halleluja! Ikävää vain, että vastattuasi päätit taas palata lähtöruutuun.
:'D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ongelma ratkeaa, kun lapsettomat alkavat järjestää sukujouluja. Voivat järjestää juuri sellaiset kuin itse haluavat. Mä en nyt jaksa käsittää, miksi pienet lapset (esim 2-5 -vuotiaat) eivät olisi "hyvä syy" olla lähtemättä myöhään illalla (esim klo 22) hautausmaalle. Lapsettomat varmaan osaavat mennä hautausmaalle ihan ilman vanhempiaan ja sisaruksiaankin, jos on ihan pakko myöhään illalla päästä hautausmaalle? Ja mitä tulee ruokailuaikoihin, niin mä todellakin suon pienten lasten kohdalla tiettyjä etuoikeuksia. Ei ihme, että syntyvyyskin laskee, kun pienten lastenkin pitäisi aina toimia (lapsettomian) aikuisten mielihalujen mukaan. Luojan kiitos omassa suvussani kaikki rakastavat lapsia ja suvun pienimpien tarpeet on suvun vanhempien tarpeiden edellä. Eikä ole koskaan tarvinnut kenenkään pahoittaa mieltään jouluista.
Voi kulta pieni. Jos se jouluperinne on yhteinen kävelyretki hautausmaalla myöhään illalla, niin yksin sinne meneminen ei ole perinteen noudattamista. Selitä sinä minulle, miksi perheelliset eivät vain voi itse jättäytyä pois näistä ylitsepääsemättömän vaarallisista perinteistä? Ap:n tapauksessakin käsitin homman menevän niin, että nyt he menevät sinne aikaisin illalla, jolloin lapsetkin pääsevät mukaan, mutta jolloin siellä ei vielä ole tarpeeksi kynttilöitä, jotta sinne olisi mitään järkeä mennä niitä ihastelemaan. Eli lapsen ehdoilla mennään, vaikkei koko touhussa olisi enää edes mitään järkeä.
Suomessa pienten lasten ei todellakaan tarvitse mennä aikuisten ehdoilla. Koko tämä ketju on todiste siitä. Muualla maailmassa illallista saatetaan ihan rutiininomaisesti syödä tuntikaupalla ja yöhän asti, mutta Suomen holhousyhteiskunnassa lasten on PAKKO olla sängyssä minuutilleen nukkumaanmenoaikana. Koska muuten lapsi kuolee tai jotain. Olen joskus nähnyt ihan sellaistakin hulluutta, että lapset on pakattu rattaisiin ja viety nukkuvina ulos keskellä yötä, jos vanhemmat haluavat nähdä esim uuden vuoden ilotulituksen, juhannuskokon tai sen saakelin hautausmaan. Kaikille vanhemmuus ei tarkoita sitä, että muurataan itsensä lasten kanssa jonnekin faaraon kammioon, josta voi poistua vain tarkkojen sääntöjen mukaan, tulkittuaan ensin muinaista hieroglyfiä. Eli nykyaikaista kasvatusopasta tai neuvolan pamflettia, tai mistä ikinä te nämä päästä vedetyt sääntönne saattekin.
Olen kolmen aikusen lapsen äiti ja mummi. Olemme sopineet että aikuisten kesken ei osteta lahjoja. Lapsenlapsille ostetaan lahjoja ja yhdelle lapsettomalle lapselle. Olen perustellut itselleni asian näin, että lapselliset lapset saavat puolisiltaan lahjoa ja en halua, että yksi lapsistani jäisi ilman lahjaa. Synttärilahjat ostin suurinpiirtein 25 vuotiaaksi saakka kaikille. Joulurauhaa ja hyvää mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyn nyt ihan riitaa haastamatta, kun ketjussa ilmeisesti on lapsellisia kirjoittajia, että miten te olette huomioineet lapsettomat sisaruksenne, jos vietätte tuolla lailla lapsuudenperheen kesken joulua? Toivotatteko hyvää joulua, kysyttekö kuulumisia, mietittekö ylipäätään mitä sisarus saattaisi joulunvietolta haluta?
Olen huomioinut aivan samalla tavalla kuin olen huomioinut kaikki muutkin paikalla olevat aikuiset. En ole koskaan edes ajatellut, että lapsettomia pitäisi huomioida jotenkin eri tavalla kuin muita.
Meillä on nyt kolmas joulu, jolloin joulua viettää neljä sukupolvea. Ja joulu järjestetään taas suvun pikkuväen ehdoilla. Tämä ei ole kenellekään ongelma, koska jokainen paikalla oleva aikuinen on ollut itsekin lapsi ja saanut aikoinaan joulunsa "parrasvaloissa". Aivan samalla tavalla kuin on joulun järjestämisvastuu siirtynyt sukupolvelta toiselle, on myös huomion keskipisteenä oleminen siirtynyt sukupolvelta toiselle. Ilman ongelmia. Serkuksia on neljä ja heistä kaksi on tahoillaan naimisissa. Toisella heistä on nämä pienet lapset. Yksi serkuksista on avoliitosta ja yksi on sinkku. Jouluna - kuten muulloinkin tavatessamme - lapsilla on paljon viihdyttäjiä ja peräänkatsojia, joten aikuisille jää ihan riittävästi aikaa jutella keskenäänkin. Itseasiassa serkuksista juuri lapsettomat ovat innokkaimpia viihdyttämään taaperoita. Porukan sinkku on nuorimies, joka mielellään toimii joulupukkina ja leikittää ja laulattaa serkkunsa lapsia. Kaksi muuta lapsetonta serkusta ovat naisia ja tykkäävät todella paljon näistä taaperoista. Sellaista hetkeä ei olekaan, etteikö ainakin joku aikuisista katsoisi lasten perään ja huolehtisi, että lapsilla on hauskaa.
Mulle tuli mieleeni, että ovatko nämä lasten saamasta huomiosta katkerat lapsettomat niitä, joiden lapsuudessa joulua on vietetty aikuisten ehdoilla? Ja nyt, kun joulunvietto on muuttunut ja seuraava sukupolvi saakin enemmän huomioita, he kokevat jonkinlaista universaalia epäoikeudenmukaisuutta jäätyään aikoinaan itse vaille sitä huomioita, jota seuraavan sukupolven lapset nyt saavat? Vai mistä tuo johtuu?
Edelleen tuo hölmö ajatus, että aikuinen olisi lapsille kateellinen huomiosta ja parrasvaloissa olemisesta. Vai sitäkö aiempien jouluperinteiden kaipaaminen mielestänne onkin? Että jos haluaisi sen perinteisen joulupöydän tavanomaiseen päivällisaikaan eikä keskipäivällä, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Jos haluaa katsoa lempisarjansa joulujakson telkkarista, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Yhteisen hautausmaareissun toivominen iltaan on parrasvaloihin kaipaamista? Edes yhden joululahjan toivominen tarkoittaa, että kateellinen lasten leluista?
Tästä on nyt reilusti yli 30 sivua jankattu, eikä perusasia tunnut vieläkään menevän perille. Hakekaa jostain rautalankaa. Paljon.
Jos kaipaa yhteistä hautausmaareissua, sen ajankohta kannattaa sopia siten, että lapset eivät ole vielä yöunilla. Ei voi oikeasti olla niin vaikea ymmärtää, että pienet lapset tarvitsevat säännöllisiä päivärutiineja. Kun lapset kasvavat, rutiinien merkitys vähenee. Ja jos halutaan, että myös lapset ovat jouluna ruokapöydässä, ei kannata valita sellaista ajankohtaa, että lapset ovat just tuntia tai kahta aiemmin jo syöneet. Ei niille silloin joulupöydässä maistu yhtään mikään, kun ei ole nälkä. Me aikuiset voidaan mättää jouluruuat vaikka puoli tuntia sen jälkeen, kun olemme syöneet pizzeria pizzan, mutta lapset eivät toimi niin. Ja mitä tulee tuohon lempisarjan katsomiseen telkkarista, niin mä en todellakaan ymmärrä, miksi sitä pitää mennä katsomaan juuri suvun joulunviettoon. Eikö sitä nyt saa vaikka otettua tallenteelle ja katsottua joulupäivänä? Tai katsoa vaikka toisessa huoneessa tabletilta, jos se on nähtävissä myös netistä. Meillä tosin tuollaista ongelmaa ei edes olisi, koska multa löytyy telkkari myös yläkerrasta makuuhuoneesta, jos joku nyt ehdottomasti haluaa jouluaattona katsoa lempisarjaansa telkkarista. Kukaan ei ole koskaan vielä halunnut meidän jouluissamme mennä katsomaan telkkaria, koska joulunvietossamme se yhdessäolo on aika keskeistä ja telkkaria voidaan katsoa kotonakin.
Jouluperinteet muuttuvat, kun sukuun tulee uusia ihmisiä. Tulee miniöitä ja vävyjä, lankoja ja kälyjä, anoppeja ja appiukkoja. Tulee uusia lapsia. Voi tulla jopa uusperheen lapsia, jotka eivät ole edes mitään sukua. Ei se oman lapsuuden joulu pysy enää samana, kun porukkaa on enemmän. On tehtävä kompromisseja. Tai sitten vietettävä ihan oma joulu just niinkuin haluaa.
Mitä tulee noihin lahjoihin, nykyisin tuntuu olevan aika tavallista, että jossain vaiheessa aikuiset lakkaavat lahjomasta toisiaan. Huomataan, että "minä ostan sinulle yöpaidan ja suklaarasian ja sinä ostat minulle yöpaidan ja suklaarasian" alkaa olla ihan älytöntä. Meillä kävi yhdessä vaiheessa niin, että alettiin antaa toisillemme lahjakortteja. Sama kuin olisi seteleitä vaihtanut kädestä toiseen.
Siinä sitä taas tuli jargonia ilman vastausta varsinaiseen kysymykseen. Jotain puppulausegeneraattoriako käytät apuna, vai oletko ihan luonnonlahjakkuus?
No kerropa nyt mulle sitten, fiksumpi kun kerran olet, että miksi aikuisena joulun pitäisi olla samanlainen kuin se oli lapsena? Varsinkaan, jos sitä joulua ei vaivaudu järjestämään itse?
Miten ennen lapset pystyivät olemaan jouluaterialla klo 17 eikä koko porukan tarvinnut syödä "lasten ehdoilla" klo 13 (kuten ap:n tapauksessa)? Miten silloin koko maailma ei mennyt sekaisin, jos lapsille annetiin vaikka aamuista riisipuuroa tai vaikka Pilttiä lounasaikaan ja syöty joulupäivällinen sitten myöhemmin?
Toi "lapsilla pitää olla rytmi" on niin väsynyttä. Maailma ei kaadu jos he valvovat YHTENÄ iltana myöhempään.
Meillä on kolme lasta, siskollani samoin. Ikinä ei oo tarvinnut käydä joulupöytään tyyliin suoraan joulurauhan julistuksen jälkeen, vaan lapset ovat ihan pystyneet odottamaan. Niin jouluateriaa kuin pukkiakin.
Mistä ihmeestä tää käsitys on, että joulu on joku lasten hullunmyllykarnevaali, jossa lapset ovat "parrasvaloissa"? Joo, ovat siinä lahjahässäkässä luonnollisesti keskipisteenä, mutta ei meillä ole koskaan lapset muulla tavoin pyärittäneet porukkaa "parrasvaloissa". Esim. jouluateria on taatusti meille aikuisille paljon isompi juttu joulussa kuin lapsille, mutta yhtälailla se on tärkeä ja lasten on ihan hyvä oppia että jouluna kaikilla pitää olla niitä asioita joista nauttii. ottakai lapset on otettu huomioon ikäkausien mukaan, mutta eivät je ole pyörittäneet joulua vaan olleet osa sitä.
Vierailija kirjoitti:
Syövätkö pienet lapset sitten päivän ainoan varsinaisen ateriansa siinä puolenpäivän jälkeen? Sitten ehkä jotenkin ymmärrän, miksi päivällinen pitää syödä lounasaikaan.
Toisaalta kun aina puhutaan, ettei lapsille edes maistu jouluruoka, niin mitäpä jos lapsi saisi lounaansa aiemmin ja aikuiset söisivät sitten myöhemmin, kun lapsi on päiväunilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä ilmiö on tuttu, ja oman kokemukseni mukaan tässä on kyse isovanhempien mielenosoituksesta lapsettomien lasten lapsettomuutta kohtaan. Kun kaikki lapset ovat jo liki tai vähän yli kolmekymppisiä, ja vasta sitten yksi lapsista vihdoin lisääntyy, niin tämä pitää palkita ja muita rangaista (muut lapset eivät ole veloja, yksi on sinkku ja kaksi muuta pariskuntaa elämäntilanteen vuoksi lykänneet lasten yrittämistä). Jo sinä jouluna, kun pari oli raskaana, muut lapset saivat muutaman kympin arvoiset lahjat, raskaana ollut taas yli tonnin arvoisen lahjan (joka ei ollut suoranaisesti vauvaan liittyvä). Ei, en ole yleensä mikään katkera pennin laskija, eikä raha yksin määritä lahjan arvoa, mutta tuossa oli sen verran räikeä ero, että sitä ei voinut olla huomaamatta. Jo seuraavana jouluna isovanhemmat ilmoittivat, että ei enää osteta lahjoja aikuisille, kun on tuota pikkuväkeä ja SITÄ TULEE VARMAAN JOKA VUOSI LISÄÄ, VINK VINK. Jo tuona jouluna alkoi tämä "joulu on lasten juhla" -vouhotus, eli yhdeksän aikuista hyppi yhden vauvan ympärillä. Ja muutamassa vuodessa tuo lasten ehdoilla -sekoilu on vain pahentunut. Juhlapyhiin kuuluu myös kaikenlainen piikittely ja vihjailu siitä, miten muiden joulut (ja elämät) ovat merkityksettömiä, ja saadaan olla kiitollisia kun saadaan sisältöä elämäämme ja seurata naperon lahjojen avaamista. Pitkät jouluyöt viiniä juoden mielenkiintoisine keskusteluineen ovat yhdeksän aikuisen osalta vaihtuneet yhden lapsen takia tästä lapsesta jauhamiseen tunnista toiseen ja hiljaisuuteen klo 21.
Lahjoihin en ota kantaa mutta ainahan sen vauvan vois jättää yksin kotiin niin saa aikuiset sitten rauhassa kitata viiniä. Saa nukkua kaikki sit aamulla pitkäänkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyn nyt ihan riitaa haastamatta, kun ketjussa ilmeisesti on lapsellisia kirjoittajia, että miten te olette huomioineet lapsettomat sisaruksenne, jos vietätte tuolla lailla lapsuudenperheen kesken joulua? Toivotatteko hyvää joulua, kysyttekö kuulumisia, mietittekö ylipäätään mitä sisarus saattaisi joulunvietolta haluta?
Olen huomioinut aivan samalla tavalla kuin olen huomioinut kaikki muutkin paikalla olevat aikuiset. En ole koskaan edes ajatellut, että lapsettomia pitäisi huomioida jotenkin eri tavalla kuin muita.
Meillä on nyt kolmas joulu, jolloin joulua viettää neljä sukupolvea. Ja joulu järjestetään taas suvun pikkuväen ehdoilla. Tämä ei ole kenellekään ongelma, koska jokainen paikalla oleva aikuinen on ollut itsekin lapsi ja saanut aikoinaan joulunsa "parrasvaloissa". Aivan samalla tavalla kuin on joulun järjestämisvastuu siirtynyt sukupolvelta toiselle, on myös huomion keskipisteenä oleminen siirtynyt sukupolvelta toiselle. Ilman ongelmia. Serkuksia on neljä ja heistä kaksi on tahoillaan naimisissa. Toisella heistä on nämä pienet lapset. Yksi serkuksista on avoliitosta ja yksi on sinkku. Jouluna - kuten muulloinkin tavatessamme - lapsilla on paljon viihdyttäjiä ja peräänkatsojia, joten aikuisille jää ihan riittävästi aikaa jutella keskenäänkin. Itseasiassa serkuksista juuri lapsettomat ovat innokkaimpia viihdyttämään taaperoita. Porukan sinkku on nuorimies, joka mielellään toimii joulupukkina ja leikittää ja laulattaa serkkunsa lapsia. Kaksi muuta lapsetonta serkusta ovat naisia ja tykkäävät todella paljon näistä taaperoista. Sellaista hetkeä ei olekaan, etteikö ainakin joku aikuisista katsoisi lasten perään ja huolehtisi, että lapsilla on hauskaa.
Mulle tuli mieleeni, että ovatko nämä lasten saamasta huomiosta katkerat lapsettomat niitä, joiden lapsuudessa joulua on vietetty aikuisten ehdoilla? Ja nyt, kun joulunvietto on muuttunut ja seuraava sukupolvi saakin enemmän huomioita, he kokevat jonkinlaista universaalia epäoikeudenmukaisuutta jäätyään aikoinaan itse vaille sitä huomioita, jota seuraavan sukupolven lapset nyt saavat? Vai mistä tuo johtuu?
Edelleen tuo hölmö ajatus, että aikuinen olisi lapsille kateellinen huomiosta ja parrasvaloissa olemisesta. Vai sitäkö aiempien jouluperinteiden kaipaaminen mielestänne onkin? Että jos haluaisi sen perinteisen joulupöydän tavanomaiseen päivällisaikaan eikä keskipäivällä, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Jos haluaa katsoa lempisarjansa joulujakson telkkarista, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Yhteisen hautausmaareissun toivominen iltaan on parrasvaloihin kaipaamista? Edes yhden joululahjan toivominen tarkoittaa, että kateellinen lasten leluista?
Tästä on nyt reilusti yli 30 sivua jankattu, eikä perusasia tunnut vieläkään menevän perille. Hakekaa jostain rautalankaa. Paljon.
Jos kaipaa yhteistä hautausmaareissua, sen ajankohta kannattaa sopia siten, että lapset eivät ole vielä yöunilla. Ei voi oikeasti olla niin vaikea ymmärtää, että pienet lapset tarvitsevat säännöllisiä päivärutiineja. Kun lapset kasvavat, rutiinien merkitys vähenee. Ja jos halutaan, että myös lapset ovat jouluna ruokapöydässä, ei kannata valita sellaista ajankohtaa, että lapset ovat just tuntia tai kahta aiemmin jo syöneet. Ei niille silloin joulupöydässä maistu yhtään mikään, kun ei ole nälkä. Me aikuiset voidaan mättää jouluruuat vaikka puoli tuntia sen jälkeen, kun olemme syöneet pizzeria pizzan, mutta lapset eivät toimi niin. Ja mitä tulee tuohon lempisarjan katsomiseen telkkarista, niin mä en todellakaan ymmärrä, miksi sitä pitää mennä katsomaan juuri suvun joulunviettoon. Eikö sitä nyt saa vaikka otettua tallenteelle ja katsottua joulupäivänä? Tai katsoa vaikka toisessa huoneessa tabletilta, jos se on nähtävissä myös netistä. Meillä tosin tuollaista ongelmaa ei edes olisi, koska multa löytyy telkkari myös yläkerrasta makuuhuoneesta, jos joku nyt ehdottomasti haluaa jouluaattona katsoa lempisarjaansa telkkarista. Kukaan ei ole koskaan vielä halunnut meidän jouluissamme mennä katsomaan telkkaria, koska joulunvietossamme se yhdessäolo on aika keskeistä ja telkkaria voidaan katsoa kotonakin.
Jouluperinteet muuttuvat, kun sukuun tulee uusia ihmisiä. Tulee miniöitä ja vävyjä, lankoja ja kälyjä, anoppeja ja appiukkoja. Tulee uusia lapsia. Voi tulla jopa uusperheen lapsia, jotka eivät ole edes mitään sukua. Ei se oman lapsuuden joulu pysy enää samana, kun porukkaa on enemmän. On tehtävä kompromisseja. Tai sitten vietettävä ihan oma joulu just niinkuin haluaa.
Mitä tulee noihin lahjoihin, nykyisin tuntuu olevan aika tavallista, että jossain vaiheessa aikuiset lakkaavat lahjomasta toisiaan. Huomataan, että "minä ostan sinulle yöpaidan ja suklaarasian ja sinä ostat minulle yöpaidan ja suklaarasian" alkaa olla ihan älytöntä. Meillä kävi yhdessä vaiheessa niin, että alettiin antaa toisillemme lahjakortteja. Sama kuin olisi seteleitä vaihtanut kädestä toiseen.
Siinä sitä taas tuli jargonia ilman vastausta varsinaiseen kysymykseen. Jotain puppulausegeneraattoriako käytät apuna, vai oletko ihan luonnonlahjakkuus?
No kerropa nyt mulle sitten, fiksumpi kun kerran olet, että miksi aikuisena joulun pitäisi olla samanlainen kuin se oli lapsena? Varsinkaan, jos sitä joulua ei vaivaudu järjestämään itse?
Fiksumpana varmaan kerrot, kuka on vaatinut, että joulun pitäisi olla juuri samanlainen kuin lapsena?
Tämä ketju on ihan horroria lapsettomalle! Paljon pahempi kuin ne keskustelut serbian filmeistä tai human centipedeistä (älkää googlatko, jos ette tiiä.)
En ole ikinä edes kuvitellut että lapselliset perheelliset on noin itsekästä ja täysin empatiakyvytöntä jengiä, jotka OIKEASTI kuvittelevat että kaikkien juhlien kuuluu pyöriä vain heidän lapsensa ehdoilla ja oltava sisällöltään ainoastaan lapsille suunnattua. Ihan hirveätä itsekkyyttä, herättäkää mut tästä painajaisesta! Ei puutu enää kuin se että oma lähipiiri vielä paljastuu samanlaiseksi, en halua kohdata totuutta!
k-ä-s-i-t-t-ä-m-ä-t-ö-n-t-ä. huono ketju, tosi huono. Ignorance is bliss ja nyt se ei toteudu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyn nyt ihan riitaa haastamatta, kun ketjussa ilmeisesti on lapsellisia kirjoittajia, että miten te olette huomioineet lapsettomat sisaruksenne, jos vietätte tuolla lailla lapsuudenperheen kesken joulua? Toivotatteko hyvää joulua, kysyttekö kuulumisia, mietittekö ylipäätään mitä sisarus saattaisi joulunvietolta haluta?
Olen huomioinut aivan samalla tavalla kuin olen huomioinut kaikki muutkin paikalla olevat aikuiset. En ole koskaan edes ajatellut, että lapsettomia pitäisi huomioida jotenkin eri tavalla kuin muita.
Meillä on nyt kolmas joulu, jolloin joulua viettää neljä sukupolvea. Ja joulu järjestetään taas suvun pikkuväen ehdoilla. Tämä ei ole kenellekään ongelma, koska jokainen paikalla oleva aikuinen on ollut itsekin lapsi ja saanut aikoinaan joulunsa "parrasvaloissa". Aivan samalla tavalla kuin on joulun järjestämisvastuu siirtynyt sukupolvelta toiselle, on myös huomion keskipisteenä oleminen siirtynyt sukupolvelta toiselle. Ilman ongelmia. Serkuksia on neljä ja heistä kaksi on tahoillaan naimisissa. Toisella heistä on nämä pienet lapset. Yksi serkuksista on avoliitosta ja yksi on sinkku. Jouluna - kuten muulloinkin tavatessamme - lapsilla on paljon viihdyttäjiä ja peräänkatsojia, joten aikuisille jää ihan riittävästi aikaa jutella keskenäänkin. Itseasiassa serkuksista juuri lapsettomat ovat innokkaimpia viihdyttämään taaperoita. Porukan sinkku on nuorimies, joka mielellään toimii joulupukkina ja leikittää ja laulattaa serkkunsa lapsia. Kaksi muuta lapsetonta serkusta ovat naisia ja tykkäävät todella paljon näistä taaperoista. Sellaista hetkeä ei olekaan, etteikö ainakin joku aikuisista katsoisi lasten perään ja huolehtisi, että lapsilla on hauskaa.
Mulle tuli mieleeni, että ovatko nämä lasten saamasta huomiosta katkerat lapsettomat niitä, joiden lapsuudessa joulua on vietetty aikuisten ehdoilla? Ja nyt, kun joulunvietto on muuttunut ja seuraava sukupolvi saakin enemmän huomioita, he kokevat jonkinlaista universaalia epäoikeudenmukaisuutta jäätyään aikoinaan itse vaille sitä huomioita, jota seuraavan sukupolven lapset nyt saavat? Vai mistä tuo johtuu?
Edelleen tuo hölmö ajatus, että aikuinen olisi lapsille kateellinen huomiosta ja parrasvaloissa olemisesta. Vai sitäkö aiempien jouluperinteiden kaipaaminen mielestänne onkin? Että jos haluaisi sen perinteisen joulupöydän tavanomaiseen päivällisaikaan eikä keskipäivällä, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Jos haluaa katsoa lempisarjansa joulujakson telkkarista, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Yhteisen hautausmaareissun toivominen iltaan on parrasvaloihin kaipaamista? Edes yhden joululahjan toivominen tarkoittaa, että kateellinen lasten leluista?
Tästä on nyt reilusti yli 30 sivua jankattu, eikä perusasia tunnut vieläkään menevän perille. Hakekaa jostain rautalankaa. Paljon.
Jos kaipaa yhteistä hautausmaareissua, sen ajankohta kannattaa sopia siten, että lapset eivät ole vielä yöunilla. Ei voi oikeasti olla niin vaikea ymmärtää, että pienet lapset tarvitsevat säännöllisiä päivärutiineja. Kun lapset kasvavat, rutiinien merkitys vähenee. Ja jos halutaan, että myös lapset ovat jouluna ruokapöydässä, ei kannata valita sellaista ajankohtaa, että lapset ovat just tuntia tai kahta aiemmin jo syöneet. Ei niille silloin joulupöydässä maistu yhtään mikään, kun ei ole nälkä. Me aikuiset voidaan mättää jouluruuat vaikka puoli tuntia sen jälkeen, kun olemme syöneet pizzeria pizzan, mutta lapset eivät toimi niin. Ja mitä tulee tuohon lempisarjan katsomiseen telkkarista, niin mä en todellakaan ymmärrä, miksi sitä pitää mennä katsomaan juuri suvun joulunviettoon. Eikö sitä nyt saa vaikka otettua tallenteelle ja katsottua joulupäivänä? Tai katsoa vaikka toisessa huoneessa tabletilta, jos se on nähtävissä myös netistä. Meillä tosin tuollaista ongelmaa ei edes olisi, koska multa löytyy telkkari myös yläkerrasta makuuhuoneesta, jos joku nyt ehdottomasti haluaa jouluaattona katsoa lempisarjaansa telkkarista. Kukaan ei ole koskaan vielä halunnut meidän jouluissamme mennä katsomaan telkkaria, koska joulunvietossamme se yhdessäolo on aika keskeistä ja telkkaria voidaan katsoa kotonakin.
Jouluperinteet muuttuvat, kun sukuun tulee uusia ihmisiä. Tulee miniöitä ja vävyjä, lankoja ja kälyjä, anoppeja ja appiukkoja. Tulee uusia lapsia. Voi tulla jopa uusperheen lapsia, jotka eivät ole edes mitään sukua. Ei se oman lapsuuden joulu pysy enää samana, kun porukkaa on enemmän. On tehtävä kompromisseja. Tai sitten vietettävä ihan oma joulu just niinkuin haluaa.
Mitä tulee noihin lahjoihin, nykyisin tuntuu olevan aika tavallista, että jossain vaiheessa aikuiset lakkaavat lahjomasta toisiaan. Huomataan, että "minä ostan sinulle yöpaidan ja suklaarasian ja sinä ostat minulle yöpaidan ja suklaarasian" alkaa olla ihan älytöntä. Meillä kävi yhdessä vaiheessa niin, että alettiin antaa toisillemme lahjakortteja. Sama kuin olisi seteleitä vaihtanut kädestä toiseen.
Siinä sitä taas tuli jargonia ilman vastausta varsinaiseen kysymykseen. Jotain puppulausegeneraattoriako käytät apuna, vai oletko ihan luonnonlahjakkuus?
No kerropa nyt mulle sitten, fiksumpi kun kerran olet, että miksi aikuisena joulun pitäisi olla samanlainen kuin se oli lapsena? Varsinkaan, jos sitä joulua ei vaivaudu järjestämään itse?
Ei, vaan yritän kysyä mahdollisimman yksinkertaisesti. Jos aikuinen haluaa säilyttää muutamia itselleen tärkeitä jouluperinteitä, onko hän kateellinen lasten saamasta huomiosta? Nyt ei tarvitse miettiä hautausmaaretken käytännön järjestelyjä tai suklaarasioiden vaihtamisen mielekkyyttä. Vai yksinkertaisesti KYLLÄ vai EI?
Vastaus tuohon on tietenkin EI. Mutta sen aikuisen täytyy kuitenkin ymmärtää, että hän voi järjestää itselleen juuri sellaisen joulun kuin itse haluaa. Jos hän ei siedä sitä, että lapset saavat enemmän huomiota, kannattaa viettää joulunsa siten, ettei paikalla ole lapsia.
Voitaisiinko nyt vihdoin ymmärtää, että suurinta osaa ei häiritse lasten saama huomio, he vain haluavat tulla itsekin huomioiduksi edes jollain lailla. Oli se nyt sitten yksi vaivainen lahjapaketti, lempiruoka joulupöydässä tai mitä tahansa harmitonta, mikä ei ole niiltä lapsilta millään lailla pois.
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju on ihan horroria lapsettomalle! Paljon pahempi kuin ne keskustelut serbian filmeistä tai human centipedeistä (älkää googlatko, jos ette tiiä.)
En ole ikinä edes kuvitellut että lapselliset perheelliset on noin itsekästä ja täysin empatiakyvytöntä jengiä, jotka OIKEASTI kuvittelevat että kaikkien juhlien kuuluu pyöriä vain heidän lapsensa ehdoilla ja oltava sisällöltään ainoastaan lapsille suunnattua. Ihan hirveätä itsekkyyttä, herättäkää mut tästä painajaisesta! Ei puutu enää kuin se että oma lähipiiri vielä paljastuu samanlaiseksi, en halua kohdata totuutta!
k-ä-s-i-t-t-ä-m-ä-t-ö-n-t-ä. huono ketju, tosi huono. Ignorance is bliss ja nyt se ei toteudu.
o n ne tuollaisia. herää pahvi. tod näk sunkin käly/lapsellinen sisarus kommentoimassa täällä. verisiä koiriahan ne on. tottuneet siihen että vain ja ainoastaan heidän ehdoillaan mennään.
Meniskö kuitenkin niin, että se joka juhlat järjestää, tekee ruuat, siivoaa tilat ja koristelee huoneet saisi päättää kuinka hänen kotonaan juhlitaan? Kun tässä on puhe aikuisista ihmisistä ja heidän perheistään? Jos juhlitaan aikuisten lasten vanhempien luona, päättääkö juhlan muodosta nuo vanhemmat vai aikuiset lapset? MInusta ne vanhemmat. Ja jos tavat eivät sovi vieraille he voivat kehittää omat tapansa juhlia. Jotenkin tässä oletetaan, että vanhemmilla olisi ikiaikainen velvollisuus huolehtia, että aikuisten lasten toiveet joulun suhteen tulevat toteutetuiksi. Eiköhän ne aikuiset lapset ole velvollisia kehittämään omat perinteensä itse. Aika monissa suvuissa tuo raskas joulun valmistelu siirretäänkin seuraavaan sukupolveen, lapset järjestävät joulua vanheneville vanhemmilleen. Jos sinkuilla ei ole tiloja tuohon voi vuokrata vaikka maatilamatkailusta tms, niin osassa suvuista jo tehdään. Nuo perinteet eivät ole ajallisesti kovinkaan staattisia, vaan muuttuvat koko ajan. Itse olen viettänyt yhdellä lailla lapsuuden jouluja, teinijoulut olivat jo erilaisia, nuorena aikuisena vietettiin joulua jomman kumman vanhempien luona, lasten tulon jälkeen omia jouluja, nykyään vielä aikuiset lapset tulevat meille mutta kun saavat omia lapsia voivat haluta järjestää oman perinteensä perheelleen. Tärkein kai, että viihdytään yhdessä. Jos ajatukset joulusta ovat erilaiset tavataan sitten välipäivinä tai uunna vuonna. Tarvitseeko joka asiasta ongelmaa tehdä, aikuiset ihmiset?
Niin että ähäkutti, siitäs sait , ei tuoda kukkia haudalle.
No kyllä nyt harmittaa!